Siperianhusky
| Siperianhusky | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Venäjä (Siperia) ja  Yhdysvallat |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 15 039[1] |
| Rodun syntyaika | vanha |
| Alkuperäinen käyttö | rekikoira |
| Nykyinen käyttö | rekikoira, seurakoira |
| Elinikä | 13–15 vuotta, monet yli 15 |
| Muita nimityksiä | husky, Siberian Husky, husky de Sibérie, husky siberiano, siberi husky, Arctic Husky, siperianpystykorva |
| FCI-luokitus |
ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 1 Pohjoiset rekikoirat #270 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 16–27 kg |
| Säkäkorkeus | 51–60 cm |
| Väritys | kaikki värit hyväksytään |
.jpg)
Siperianhusky (ven. сибирский хаски, sibirskij haski, engl. Siberian Husky) on pystykorvaisiin koiratyyppeihin kuuluva rekikoirarotu, joka on alun perin kotoisin Siperiasta. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis sibericus[2].
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siperianhusky on keskikokoinen nopeasti ja keveästi liikkuva koira, jolle liikunta on luonteenomaista ja vaivatonta. Runko on tiivis ja hieman korkeuttaan pidempi. Rodun ihanne on sopusuhtainen yleisvaikutelma, ei vähääkään liian raskas- tai kevytpiirteinen. Siperianhuskyn säkäkorkeus on 51–60 cm, urokset ovat narttuja kookkaampia.
Huskyn pää on sopusuhtainen, päälaki pyöristynyt ja kallo silmiä kohti kapeneva. Myös kuono kapenee kärkeä kohti, ja kirsun väri vaihtelee mustasta lihanväriseen. Pystyt korvat ovat korkealle kiinnittyneet ja tuuhea häntä riippuu levossa, mutta kaartuu sirppinä selän päälle koiran ollessa tarkkaavainen. Siperianhuskyn silmät ovat mantelinmuotoiset ja hieman vinoasentoiset. Väriltään ne voivat olla siniset, ruskeat, sekaväriset ja usein ne ovat keskenään eri väriset.
Karvapeite on keskipitkää, peitinkarva suoraa ja rungonmyötäistä niin, että ääriviivat erottuvat hyvin. Pohjavilla on erittäin tiheää ja pehmeää. Tiheä karvapeite, pystyt korvat ja tuuhea häntä antavatkin sille pohjoisen rodun leiman. Karvanlähtöaika on kaksi kertaa vuodessa, jolloin karvaa irtoaa runsaasti. Kaikki väritykset sallitaan.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siperianhusky vaatii paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Valppaus, innokkuus ja seurallisuus tekevät siitä miellyttävän seuralaisen ja rekikoiran. Siperianhusky pärjää sekä ulko- että sisäkoirana, mutta molemmissa tapauksissa tulee muistaa tarjota sille riittävästi aktiviteettia ja tekemistä. Vahtimisviettiä siperianhuskylla ei ole, eikä se ole epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta tietty pidättyväisyys ja omanarvontunto kuuluvat huskyn luonteeseen. Siperianhusky ei kuitenkaan saa olla arka eikä koskaan aggressiivinen.
Valjakossa vetäminen on erittäin suositeltavaa liikuntaa siperianhuskylle, sillä se on rodulle luontaista toimintaa. Noin kuuden tai seitsemän kuukauden iässä voidaan aloittaa kevyt harjoittelu reen vetämisessä, ensi alkuun vain pienellä painolla. Lisäksi huskyn kanssa voi harrastaa muun muassa tokoa, agilityä sekä koirajuoksua tai -hiihtoa.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_b_829.jpg)
Siperianhusky polveutuu alun perin koillissiperialaisten alkuperäiskansojen tšuktšien, inuitien, korjakkien, eveenien, itelmeenien ja tunguusien rekikoirista. Vetokoirina valjakoissa käytettiin kunkin alueen omaa koirakantaa. Myöhemmin osa näistä rekisteröitiin virallisiksi roduiksi[3], joista tunnetuin on siperianhusky.
Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut toimia vetoeläimenä arktisilla alueilla. Koiravaljakkoja ovat käyttäneet työssään muun muassa metsästäjät, hylkeenpyytäjät, kalastajat, posti, poliisi ja rajavartiosto[4].
1900-luvun alussa Alaskaan tuodut siperianhuskyn esi-isät tuotiin Tšuktšien niemimaalta. Siperianhuskyt ovat rekikoirina ennen kaikkea kestäviä ja puhdasrotuisista arktisista rekikoirista nopeimpia. Kun siperianhusky tuotiin Amerikkaan, siellä raskaampiin rekikoiriin tottuneet koira-ajajat eivät aluksi uskoneet rodun kykyihin. Siperianhusky oli pieni paikallisiin vetokoiriin verrattuna, mutta se osoittautui kestäväksi rekikoiraksi.
Siperianhusky jalostettiin USA:ssa nykyiseen muotoonsa ja rodun alkuaikoina siihen sekoittui inuitien malamuutti-rekikoiria. Rotumääritelmä kirjoitettiin USA:ssa 1930-luvulla. Rotu on levinnyt joka puolelle maailmaa ja se tunnetaan ennen kaikkea hyvänä rekikoirana.[5]
Suomessa ensimmäinen siperianhusky rekisteröitiin vuonna 1965. Vuosittaiset rekisteröintimäärät ovat noin 600 koiraa vuodessa[6].
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Siperianhuskyn yleisimpiä vaivoja ovat erilaiset silmäsairaudet. Tavallisin on HC eli harmaakaihi. Vähäisissä määrin esiintyy myös muita silmäsairauksia. Silmien väri ei siperianhuskylla vaikuta näiden sairauksien esiintymiseen. Luustollisesti huskyt ovat terveitä, ja niillä esiintyy hyvin vähän esimerkiksi lonkkadysplasiaa[7]. Huskyilla esiintyy tietyissä suvuissa myös epilepsiaa, joka korostuu sukusiitoksessa[8]. Sukusiitos on joissakin sukulinjoissa melko yleistä. Se aiheuttaa muun muassa elinvoiman laskemista ja pentuekokojen pienenemistä. Suomessa sukusiitos on suhteellisen harvinaista, sillä Suomessa kanta on suuri ja eri sukuja on paljon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen Kennelliitto. Siperianhusky. Koiranet Jalostustietojärjestelmä, 2016. Haettu 11.8.2016.
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 125. Chatto & Windus: Piccadilly.
- ↑ www.siperianhusky.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ https://www.siperianhusky.fi/shs/siperianhusky-rekikoira.html (Arkistoitu – Internet Archive) www.siperianhusky.fi
- ↑ https://petbreeds.org/husky-dog-breed/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ jalostus.kennelliitto.fi
- ↑ www.samans.fi
- ↑ siperianhusky.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siperianhusky Wikimedia Commonsissa