Tämä on lupaava artikkeli.

Mithralaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mithralainen korkokuva Aquileiasta 100-luvun puolivälistä.

Mithralaisuus oli Rooman valtakunnassa esiintynyt, Lähi-idästä alkunsa saanut mysteeriuskonto, jonka sotilaat toivat Roomaan ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Roomassa se kehittyi lopulliseen muotoonsa. Suosituinta mithralaisuus oli 200-luvulla, vaikka siitä ei missään tullut kovin laajaa uskontoa. Mithralaisia temppeleitä on löydetty eri puolilta Rooman valtakuntaa ja erityisen paljon keskisissä provinsseissa.

Mithralaisuuden jumalolento oli Mithra, jonka nimi tunnetaan muinaisessa Intiassa aamutähti Venukseen liitettynä jumalana. Persiaan siirtyessään Mithran alkoi saada valon ja auringonjumalan piirteitä. Kultissa palvottiin myös Voittamatonta aurinkoa (Sol invictus).

Mithran palvontaan liittyi härän tappoa (tauroktoniaa) esittävä temppelikuva, joka esiintyy Mithran temppeleiden alttareissa tai itsenäisinä veistoksina. Mithralaisuus oli miesten uskonto ja suosittu sotilaiden ja yläluokan keskuudessa. Kun kristinuskosta tuli valtionuskonto vuonna vuonna 390, pakanalliset uskonnot kiellettiin. Mithralaisten vaino johti kultin täydelliseen katoamiseen. Mithralaisuutta tunnetaan huonosti, koska se oli ei-kirjallinen ja okkultistinen uskonto, joka varjeli salaisuuksiaan.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuuden alkuperästä on erilaisia käsityksiä. Mitran nimi mainitaan jumaluutena Lähi-idässä jo 1300-luvulla eaa.[1] Intiassa Mitra liitettiin Varuna-jumalaan, ja molempia pidetään Venus-tähteen liittyvinä jumaluuksina, jotka edustivat Venusta aamu- ja iltatähtenä.[1][2] Persiassa Mitra alkoi muuttua valon ja auringonjumalaksi.[3]

Erään oletuksen mukaan roomalainen mithralaisuus kehittyi persialaisesta zarathustralaisuudesta, jossa vaikutti indoiranilaista alkuperää oleva Mitra-kultti.[4] Toisen teorian mukaan mithralaisuus syntyi hellenistisessä kultissa, jossa palvottiin auringonjumala Heliosta. Mithra-jumaluus tunnetaan myös manikealaisuudessa, joka on voinut antaa vaikutteita mithralaisuudelle.[4] Lopullisen muotonsa mithralaisuus sai lännessä. Sitä osoittavat löydettyjen temppelien lisäksi piirtokirjoitukset, joista ainoastaan muutama on kreikankielinen.[5]

Mithralaisuus levisi Roomaan tasavallan ajan lopulla ennen ajanlaskun alkua.[6] Antiikin historioitsija Plutarkhoksen mukaan Kilikian merirosvot, jotka kohtasivat kenraali Pompeiuksen vuonna 67 eaa. olisivat tutustuttaneet roomalaissotilaat uuteen mysteeriuskontoon.[7] Mithralaisuus jatkoi leviämistä 100-luvulla ja 200-luvulla, mutta kiellettiin vuonna 392 muiden pakanauskontojen tavoin, kun kristinuskosta oli tullut valtionuskonto. Se oli vain miesten ja erityisesti sotilaiden uskonto. 200-luvulla Mithran temppeleitä oli kaikkialla Rooman valtakunnassa.[8] 300-luvulla kristityt alkoivat väkivalloin hävittää Mithran temppeleitä.[9]

Kultti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mithra surmaa härän ("tauroktonia"). Patsas Vatikaanin museossa Roomassa.

Roomalainen mithralaisuus oli mysteeriuskonto, jonka oppeja ei tunneta tarkasti. Sen uskonharjoittajat eivät kirjoittaneet oppejaan pyhiksi kirjoiksi vaan siirsivät tietonsa suullisesti eteenpäin. Mithralaisuudesta tiedetään, että se oli tarkoitettu ainoastaan miehille.[10] Germaniasta on kuitenkin löytynyt naisten laatimia piirtokirjoituksia Mithralle, joiden perusteella voidaan päätellä, ettei uskonto ollut kaikkialla kielletty naisilta.[5] Monet uskonnon harjoittajista olivat sotilaita, mutta myös kauppiaita, valtion virkamiehiä sekä vapautettuja orjia.[11] Mithralaisuus oli erityisen suosittua yläluokan keskuudessa.[4] Uskonto oli järjestäytynyt vihkimysasteisiin, joita pitkin yksittäinen jäsen saattoi ajan kuluessa edetä yhä syvemmälle mithralaisuuden salaisuuksiin.[11] Arvoasteet olivat 1. Corax (korppi) - Merkurius, 2. Nymphus (sulhanen) - Venus, 3. Miles (sotilas) - Mars, 4. Leo (leijona) - Juppiter, 5. Perses (persialainen) - Kuu, 6. Heliodromus (aurinkojuoksija) - Aurinko ja 7. Pater (isä) - Saturnus. [6][9]

Temppeleistä löytyneet kaiverrukset osoittavat, että mithralaiset omistautuivat uskonnolleen ja ilmaisivat kiitollisuutta Mithralle saamastaan suojelusta ja rohkaisusta. Ei tiedetä, suuntautuiko usko hengelliseen tiehen tässä maailmassa vai oliko keskeisempää tuonpuoleisen elämän tavoittelu.[12]

Tauroktoniaa esittävän kulttikuvan lisäksi härän surmaamiseen liittyvää myyttiä toteutettiin taurobolium-riitissä, missä pappi surmasi härän siten, että sen verta vuodatettiin puhdistautumisriitin tilaajan päälle.[9]

Temppelien sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisia temppeleitä on löydetty Rooman kaupungin lisäksi muiltakin valtakunnan alueelta, kuten nykypäivän Saksasta, Sveitsistä, Sloveniasta, Bosniasta ja niinkin pohjoisesta kuin Hadrianuksen vallin luota Pohjois-Englannista.[4] Mithralaisuuden tärkeyttä todistaa sekin, että pelkästään Ostian satamakaupungin raunioista on kaivettu 17 temppeliä.[10] Erityisen paljon uskonnolla oli kannatusta Rooman valtakunnan keskisissä provinsseissa, joissa sijaitsi suuria sotilasleirejä.[13]

Mithralaisuuden temppeleiden painopiste oli lännessä, vaikka Mithra-jumalan nimi ja vaatetus viittaavat Persiaan. Idän merkittävin arkeologinen löytö sijaitsee Turkin Dolichen kaupungin läheisissä luonnonluolissa, joista on löydetty kaksi temppeliä ensimmäiseltä vuosisadalta. Tämä varhainen ajoitus viittaa siihen, että alue toimi merkittävänä uskonnollisten vaikutteiden välittäjänä idästä länteen.[5]

Temppelirakennus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ostiassa löytynyt Mithran temppeli.

Mithralainen temppeli, Mithraeum, oli luolamainen tila maan alla. Sen mitat olivat yleensä korkeintaan 23 x 9 metriä. Temppelin keskellä kulki käytävä, jonka molemmilla puolilla oli makuulavitsat tai istuimet 20–30 hengelle. Holvimaisessa katossa oli Eläinradan kahtatoista merkkiä symboloivia aukkoja. Takaseinällä oli Mithraa esittävä maalaus tai veistos, joka esittää Mithraa surmaamassa härkää.[12][6]

Monet ikonografiaa sisältävät maanalaiset temppelit ovat säilyneet nykypäiviin, minkä takia mithralaisuus on arkeologisesti hyvin dokumentoitu ilmiö. Löytöjen tulkitseminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.[14] Ikonografia vaihtelee eri temppeleiden välillä, mutta jokaista yhdistää kulttikuva härän tappamisesta.[11]

Kulttikuva härän tappamisesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuuden kulttikuva, joko veistos tai kohokuva, esittää nuorta Mithraa hajareisin härän selässä siten, että vasen jalka on eläimen selässä ja oikea jalka sivulla. Kulttikuvassa Mithra on pukeutunut viittaan ja ”fryygialaismyssyyn”. Joissakin kuvissa viittaan on taiteiltu tähtikartta, joka saattaa viitata jumalan kykyyn hallita kaikkeutta. Mithran surmatessa härkää hän kääntää päänsä joko suoraan kohti katsojaa tai taaksepäin kohti siellä lentävää korppia. Samaan aikaan koira hyppää juodakseen härän verta ja skorpioni tarttuu härän kiveksiin. Kulttikuvassa esiintyy myös käärme, mutta sen osuus on epäselvä.[12] Tapahtumaa todistaa kaksi nuorta miestä, Cautes ja Cautopates, jotka symboloivat päivää ja yötä.[15] Kumpikin heistä kantaa suurta soihtua, joka Cautesilla osoittaa ylöspäin ja Cautopatesilla alaspäin. Toisinaan kulttikuvassa esiintyy myös muita jumalolentoja sekä tähtitieteellisiä tai astrologisia merkkejä.[12][6]

On oletettu, että härkä symboloi kuuta. Tämä vastaisi Mithran asemaa Venuksena eli aamutähtenä.[2] Kuvaan liittyviä tapahtumia toteutettiin myös oikeassa elämässä Taurobolium-riittinä, missä pappi vuodatti härän verta Mithran palvojan päälle. Rituaali perustui myyttiin, missä härkä edusti kosmista sekasortoa, jonka valon lähettiläs Mithra surmaa taltuttaen kaaoksen.[16] Ei ole tiedossa, edustiko kulttikuva mithralaisuuden ydintä, vai sisälsikö uskonto muitakin tärkeitä kerroksia.[10]

Mithralaisuus ja kristinusko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithralaisuus oli yksi kristinuskon kanssa kilpailluista Lähi-idän pelastususkonnoista Rooman valtakunnassa. Molemmat syntyivät suunnilleen samoihin aikoihin ja levisivät valtakunnallisiksi.[8][17] Yhteisinä piirteinä oli kultin jäsenille suoritettu kaste ja pyhä ehtoollinen. Mithralaisuudessa uskottiin sielun kuolemattomuuteen, viimeiseen tuomioon ja ylösnousemukseen. Mithralaisuuden yhteydessä palvottiin myös Voittamatonta aurinkoa (Sol Invictus), joka perinnetiedon mukaan oli Konstantinus Suuren suojelusjumala ennen hänen kääntymistään kristityksi.[18]

Mithralaisuuden samankaltaisuuksia kristinuskon kanssa selitettiin kristillisessä Euroopaksi pitkään sillä, että mithralaisuus jäljitteli kristinuskoa ja oli ottanut siltä vaikutteita. Myöhemmin jotkut tukijat ovat väittäneet, että kristinusko päinvastoin syntyi mithralaisuuden pohjalta.[19] Nykyisin ajatellaan, että molemmat uskonnot olivat saaneet vaikutteita yhteisestä Välimeren kulttuurista. Mithralaisuuden suosiota kristinuskoon verrattuna heikensi salamyhkäisyys ja naisten jättäminen ulkopuolelle. Siitä ei koskaan tullut kovien laajojen piirien uskontoa. Kun kristinuskosta tuli vuonna 390 valtionuskonto, muut kiellettiin ja niitä alettiin vainota.[20][21] Mithralaisuuden ja kristinuskon lisäksi myös näitä vanhempi Eleusiin mysteerit oli suosittu mysteeriuskonto roomalaisten parissa.[21]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Douglas, David: The atlas of lost cults and mystery religions: Rediscover extraordinary traditions from the dawn of time. London: Godsfield, 2009. ISBN 978-1-84181-334-9 (englanniksi)
  • Gallico, Sonia: Guida agli scavi di Ostia antica. Ats Italia Editrice, 2000. ISBN 88-87654-16-6
  • Hänninen, Marja-Leena & Kahlos, Maijastiina & Lehtonen, Ulla: Uskonnot antiikin Roomassa. Helsinki: Teos, 2012. ISBN 978-951-851-360-8
  • Mustakallio, Katariina: Uskonto ja yhteisö antiikin Roomassa. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-061-9
  • Ruck, Carl A. P., Hoffman, Mark A., José Alfredo Conzález Celdrán: Mushrooms, Myth and Mithras: The Drug Cult that Civilized Europe. San Francisco: City Lights Publishers, 2011. ISBN 978-0872864702 (englanniksi)
  • von Simson, Georg: Zum Ursprung der Götter Mitra und Varuna. Indo-Iranian Journal, 1997, 41. vsk, nro 1, s. 1-35. Artikkelin verkkoversio.
  • Thieme, Paul: The 'Aryan Gods' of the Mitanni Treaties. Journal of the American Oriental Society, 1960, s. 301–317. Artikkelin verkkoversio.
  • Ulansey, David: The Origins of the Mithraic Mysteries. New York, Oxford: Oxford University Press, 1989. ISBN 0-19-505402-4 Amazon books. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Thieme 1960
  2. ↑ a b von Simson 1997
  3. ↑ von Simson 1997; Forsman 1927
  4. ↑ a b c d Douglas 2009, s. 22.
  5. ↑ a b c Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 111.
  6. ↑ a b c d Castren 2011, s. 471
  7. ↑ Ulansey 1989, s. 40.
  8. ↑ a b Ulansey 1989, s. 4.
  9. ↑ a b c Hänninen ym. 2012, s. 111-115
  10. ↑ a b c Douglas 2009, s. 24.
  11. ↑ a b c Ulansey 1989, s. 6.
  12. ↑ a b c d Douglas 2009, s. 23.
  13. ↑ Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 112.
  14. ↑ Ulansey 1989, s. 3.
  15. ↑ Gallico 2000, s. 11
  16. ↑ Marja-Leena Hänninen: Uskonnot antiikin Roomassa, s. 112-113. Bookwell Juva, 2012.
  17. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Sinunkin juuresi ovat Iranissa Tiede. 17.8.2006 (6/2006). Viitattu 13.2.2012.
  18. ↑ Mustakallio 2011, s. 120.
  19. ↑ Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 114.
  20. ↑ Hanninen & Kahlos & Lehtonen, s. 115
  21. ↑ a b Ruck & Hoffman & Celdrán 2011, s. 25.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mithralaisuus&oldid=22796982”