Edvard Westermarck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Edvard Westermarck
Westermarck ennen vuotta 1920.
Westermarck ennen vuotta 1920.
Henkilötiedot
Syntynyt20. marraskuuta 1862
Helsinki
Kuollut3. syyskuuta 1939 (76 vuotta)
Lappohja, Tenhola
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tutkimusalue Uskontososiologia, filosofia, sosiologia ja seksologia

Edvard Alexander Westermarck (20. marraskuuta 1862 Helsinki3. syyskuuta 1939 Lappohja, Tenhola[1]) oli suomalainen sosiaaliantropologi, sosiologi ja filosofi. Hän tutki muun muassa moraalia, avioliiton historiaa ja uskonnollisia instituutioita ja insestitabua. Häntä pidetään suomalaisen sosiologian isänä, joka tuli tunnetuksi 1800-luvun lopulla sosiologian perinteiden tuomisesta Suomeen. Maailmalla Westermarck on tunnetuimpia suomalaisia yhteiskuntatieteilijöitä.[1][2][3]

Helsingissä vuonna 1862 syntyneen Westermarckin vanhemmat olivat yliopistokamreeri, kollegiasessori Nils Christian Westermarck (1826–1904) ja Constance Gustava Maria Blomqvist (k. 1909). Perhe kuului Helsingin keskiluokkaan. Westermarckilla oli lapsena vaikea astma, joka pakotti hänet toistuvasti keskeyttämään koulunkäyntinsä.[4][5]

Westermarck valmistui Svenska normallyceumista ylioppilaaksi vuonna 1881. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1886 sekä filosofian lisensiaatiksi ja tohtoriksi 1890. Englanninkielisen väitöskirjan nimenä oli The Origin of Human Marriage (Avioliiton alkuperä).[6] Opinnoissaan hän suuntautui filosofian ohella estetiikkaan, moderniin kirjallisuuteen ja yleiseen historiaan.[4][2][3]

Akateeminen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Westermarck oli vuodesta 1881 lähtien Helsingin yliopiston kirjastossa ylimääräisenä ja myöhemmin vakinaisena amanuenssina. Hän tuli vuonna 1890 Helsingin yliopiston sosiologian dosentiksi ja hoiti seuraavina vuosina useaan otteeseen filosofian professorin virkaa. Vuonna 1903 Westermarck kutsuttiin luennoimaan sosiologiaa Lontoon yliopistoon, ja seuraavana vuonna hänet kiinnitettiin tämän aineen vakinaiseksi opettajaksi. Westermarckilla oli käytännöllisen filosofian professuuri Helsingin yliopistossa 1906–1918, sosiologian professuuri London School of Economicsissa Lontoossa 1907–1930 ja filosofian professuuri Åbo Akademissa 1918–1932.[6] Hänet valittiin Åbo Akademin ensimmäiseksi rehtoriksi vuonna 1918, mutta hän toimi rehtorina vain yhden kauden vuoteen 1921 saakka.[4][2][3]

Westermarckin saamia kunnianosoituksia olivat muun muassa kunniatohtorin arvot Aberdeenissä, Glasgow’ssa ja Uppsalassa.[4][3]

Westermarck sai syyskuussa 1939 vakavan astmakohtauksen. Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin 3. syyskuuta 1939.[4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Westermarck ei koskaan avioitunut, eikä hänellä ollut lapsia.[6] Hänen on oletettu olleen homoseksuaali.[4]

Westermarck sai vaikutteita eurooppalaisesta naturalismista, evolutionismista ja uskontokriittisyydestä. Hänen antropologinen ja moraaliteoreettinen ajattelunsa sai vaikutteita Darwinilta, Haeckelilta ja Spencerilta.[4]

Westermarck asui ja kirjoitti vuosina 1887–1888 Englannissa, jonka tiedemaailmaan hän sai suhteita ystävänsä, psykologi James Sullyn avulla.[4]

Lisensiaattitutkimuksessaan The Origin of Human Marriage (1889) Westermarck esitti avioliitto-instituution olevan pitkän kehityksen tulosta ja biologisen evoluution sosiaalinen jatke tai ilmentymä. Kaksi vuotta myöhemmin Westermarck julkaisi lisensiaattitutkimuksestaan laajennetun version monografiana The History of Human Marriage, jonka hän vuonna 1921 vielä laajensi kolmiosaiseksi.[6] Teos sai suurta huomiota ja kiitosta, ja käännettiin ainakin kahdeksalle kielelle.[4]

Westermarck selitti ihmisen moraalikäsitykset yksilön psykologialla ja ihmislajin geeniperimällä. Hän oli avioliittoa käsittelevässä teoksessaan sitä mieltä, että ihmisen seksuaalisuuden alkumuotona olikin yksiavioisuus eikä promiskuiteetti. Tämän hän päätteli historiallisten lähteiden, luonnonkansojen tapojen sekä eläinten käyttäytymisen pohjalta. Hän myös näki yksiavioisuuden ja insestikiellon takana vaistot, jotka olivat syntyneet evoluution myötä.[4] Westermarck on insestiin liittyvän Westermarck-ilmiön keksijä.[7]

Westermarckin pääteos on The Origin and Development of the Moral Ideas (1906, 1908). Tässä kaksiosaisessa teoksessaan Westermarck selitti evoluutioteorian pohjalta moraalin suhteellisuutta eli eettistä relativismia. Westermarckin mukaan siveelliset arvostelmat pätevät vain kunkin sosiaalisen yhteisön kehittämien sääntöjen piirissä, jotka ovat kehittyneet pitkällisen evoluution kautta yhteisön olemassaoloa parhaiten ylläpitäviksi. Yksilön käsitys tekojen hyvyydestä tai pahuudesta riippuu Westermarckin mukaan muilta ihmisiltä saaduista rangaistuksista, palkinnoista, mielipahasta ja mielihyvästä.[6]

Filosofisessa teoksessaan Ethical Relativity (1932) Westermarck korosti jälleen sitä, että eettiset lauseet pohjautuvat emootioihin.[4]

Three Essays on Sex and Marriage (Kolme tutkielmaa sukupuolesta ja avioliitosta, 1934) oli Westermarckin Sigmund Freudin Oidipuskompleksiteorialle omistettu tutkielma, jonka Westermarck julkaisi vastineena antropologi ja kirjailija Robert Briffaultin (1874–1948) vuonna 1927 ilmestyneelle teokselle The Mothers: A Study of the Origins of Sentiments and Institutions (Äidit), jossa tämä oli hyökännyt Westermarckia vastaan. Teos The Future of Marriage in Western Civilisation (Avioliiton tulevaisuus länsimaan sivistyksessä, 1935) sisälsi tulevaisuusmietteitä avioliiton yhteiskunnallisesta merkityksestä.[3]

Viimeisessä teoksessaan Kristinusko ja moraali (1939) Westermarck käsitteli kristinuskon ja moraalin suhdetta.[6][4] Westermarckin mukaan moraalinen edistys ei ole tapahtunut uskonnon ansiosta, vaan siitä huolimatta. Kristinuskon Westermarck hylkäsi tieteellisesti perusteettomana.[4]

Westermarck teki työssään paljon kenttätutkimusta. Hän vietti vuoden 1898 jälkeen kaikkiaan yhdeksän vuotta Marokossa ja hankki Villa Tusculum -nimisen talon Tangerista. Marokossa Westermarck pyrki etenkin selvittämään tiettyjen uskomusten ja tapojen alkuperää ja levinneisyyttä käyttämällä lähteenään pääasiassa itse keräämiään haastattelutietoja.[4]

Westermarckin harjoittamaan vertailevaan metodiin kuului kulttuurin eri ilmöiden alkuperän selvittäminen vertailemalla niiden esiintymismuotoja eri yhteiskunnassa. Westermarck käytti antropologisten synteesiensä lähteenä British Museumin kirjaston aineistoa sekä eri puolilla maailmaa toimineiden brittiläisten lähetystyöntekijöiden aineistoja.[4]

Westermarckia pidettiin omana aikanaan vapaamielisenä ja radikaalina ajattelijana.[6] Hän kuului 1880-luvulla liberaaliin suuntaukseen.[4]

Viimeisinä vuosinaan Westermarckin edustama evolutionismi ja vertaileva metodi olivat jo menneet yhteiskuntatieteen tutkimuksessa pois muodista, ja Westermarckin katsottiin jääneen ajastaan jälkeen.[4]

Westermarck toimi vapaa-ajattelijayhdistys Prometheuksen puheenjohtajana.[6] Hän oli kahden englantilaisen naisasialiikkeen varapuheenjohtaja.[4] Suomessa Westermark toimi aktiivisesti ruotsinkielisen kansansivistystyön hyväksi. Hän keräsi 1900-luvun alun venäläistämiskaudella nimiä kulttuurihenkilöiden Pro Finlandia -addressiin, jolla pyrittiin saamaan tiedemiesten sympatioita Suomen asiaa kohtaan. Sortovuosina hän kääntyi paavin puoleen saadakseen tämän ryhtymään toimenpiteisiin Suomen hyväksi ja neuvotteli Roomassa kardinaali Rompollan kanssa. Westermarck kuului vuonna 1921 Suomen delegaatioon, joka käsitteli Kansainliitossa Ahvenanmaan kysymystä, jossa hän painotti Ahvenanmaan yhteenkuuluvuutta muun Suomen kanssa.[4][3]

Westermarckin synnyttämän koulukunnan edustajia Suomessa olivat muun muassa Rafael Karsten, Gunnar Landtman ja Hilma Granqvist. Myös esteetikko Yrjö Hirnin ja kulttuuriradikaali Rolf Lagerborgin tutkimuksissa tai ajatuksissa on westermarckilaisuutta.[6]

Westermarckin mukaan on nimetty suomalaisten sosiologien Westermarck-seura, joka perustettiin vuonna 1940. Westermarckin ansiona pidetään sosiologian nousua merkittävään asemaan Suomen yliopistoissa jo varhain.[4]

Westermarckin ajatukset ovat nousseet Suomessa uudelleen kiinnostuksen kohteiksi sosiaaliantropologian uuden tulemisen myötä, vaikka hänen töitään ei käytetäkään tieteenalan uuden tutkimuksen lähtökohtana.[4] Suomessa Westermarckin ajattelun merkitystä on puolustanut etenkin Heikki Sarmaja.[7]

  • The History of Human Marriage I–II. Macmillan, London 1925. [Alkuteos 1891.]
  • Avioliiton historia. (Sivistys ja tiede 83) Porvoo: WSOY, 1932.
  • Ethical relativity. (International library of psychology, philosophy and scientific method) London: Kegan Paul, 1932.
  • Moraalin synty ja kehitys 1: Siveelliset yleiskäsitteet. (Sivistys ja tiede 94) Suomentanut Emerik Olsoni. Porvoo: WSOY, 1933.
  • Three Essays on Sex and Marriage. Macmillan, London 1934.
  • Freuds teori om Oedipuskomplexen i sociologisk belysning. Vetenskap och bildning, 45. Bonnier, Stockholm 1934.
  • Ethical relativity. (1. reprint. Originally published 1932) Westport, Connecticut: Greenwood press, 1970. ISBN 0-8371-4366-7
  • Kristinusko ja moraali. (Christianity and morals, 1939.) Suomentanut Väinö Meltti. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07752-X
  • Tapojen historiaa: Kuusi akadeemista esitelmää. ((Ur sedernas historia.) Pitänyt Turussa syksyllä 1911 Edvard Westermarck.) Suomentanut Joel Lehtonen.. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1991. ISBN 951-717-662-7 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 545; 1. painos ilmestynyt 1913 Otavan kustantamana.
  1. a b Edvard Westermarck, Filosofia.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c Prof. Edvard Westermarck, Aamulehti, 05.09.1939, nro 238, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 08.09.2024
  3. a b c d e f Edvard Westermarck kuollut, Helsingin Sanomat, 05.09.1939, nro 238, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 08.09.2024
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Olli Lagerspetz: Westermarck, Edvard filosofia.fi. 26.9.2007. Arkistoitu 9.10.2020. Viitattu 4.9.2020.
  5. Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Nils Kristian Westermarck. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 8.9.2024.
  6. a b c d e f g h i Jouko Aho: Westermarck, Edvard (1862 - 1939) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (vapaa). 2.10.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.9.2020.
  7. a b Uutiset, Hs.fi (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ihanus, Juhani: Kadonneet alkuperät: Edvard Westermarckin sosiopsykologinen ajattelu. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Suomen antropologisen seuran julkaisuja) Helsinki: Kirjayhtymä: Suomen antropologinen seura, 1990. ISBN 951-26-3479-1
  • Salmela, Mikko: Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto) Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15356-0
  • Wilson, Edward O.: Konsilienssi. Tiedon yhtenäisyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2001. ISBN 952-5202-54-2
  • Timosaari, Niina: Edward Westermarck – totuuden etsijä. Gaudeamus, 2017. ISBN 978-952-495-426-6
  • Pipatti, Otto: Morality Made Visible: Edward Westermarck's Moral and Social Theory. Lontoo: Routledge, 2019. ISBN 978-0815347439
  • Pipatti, Otto: Ihmisen sosiaalisuuden alkulähteillä: Westermarckilainen sosiologia ja sosiaaliantropologia. Tampere: Vastapaino, 2023. 978-952-397-018-2.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edvard Westermarckin tuotantoa verkossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]