Ari Mennander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ari Mennander (s. 1965 Kirkkonummi) on suomalainen urheilutoimittaja ja tietokirjailija.[1]

Mennander työskenteli MTV:ssä vuodesta 1992 aina 2000-luvun alkuun, jolloin oli edennyt Tulosruudun toimituspäälliköksi. Torinon olympialaisissa 2006 hän oli Yleisradion jääkiekkotoimittaja. Myöhemmin Mennander työskenteli Yle Urheilun vastaavana tuottajana. Vuonna 2011 Mennander palasi takaisin MTV Mediaan työskentelemään Helsingin jääkiekon MM-kisojen ja Hockey Night -ohjelman parissa.[2]

Vuonna 1997 Mennander kirjoitti Jari Kurrin elämäkerran, joka valittiin vuoden urheilukirjaksi. Myös hänen yhdessä veljensä Pasi Mennanderin kanssa kirjoittama Leijonien tarina valittiin vuoden urheilukirjaksi 2003. Vuonna 2004 julkaistu Mennanderin teos Liigatähdet luotailee SM-liigan historiaa vuodesta 1975 aina 2000-luvulle asti. Vuonna 2014 julkaistiin Mennanderin Teemu Selänteen elämäkerta Teemu.[3] Se oli vuoden myydyin kirja 76 900 kappaleella.[4]

Mennander oli mukana Huippu-urheilun muutostyöryhmän työssä. Hän sai 39 000 euroa ryhmän tiedotustilaisuuksien järjestämisestä ja taltioimisesta sekä jäsenten haastattelemisesta. Mennander teki myös Yleisradiolle dokumentin Huippu-urheilun muutos – siis mitä. Se esitettiin televisiossa helmikuussa 2013. [5][6]

Mennander tuomittiin 8. kesäkuuta 2020 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa muun muassa törkeistä petoksista puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen. Oikeus tuomitsi Mennanderin kolmesta törkeästä petoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä maksuvälinepetoksesta ja velallisen petoksesta. Rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2016. Oikeus myös määräsi Mennanderin maksamaan korvauksia yhteensä yli 220 000 euroa.[7]

Vuonna 2022 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Teemu Selänteen yhtiöt maksamaan Ari Mennanderin yhtiölle 64 125 euroa palvelussopimusta koskevassa riidassa.[8]

  • All Star Finland (Otava, 1995), yhdessä Jari Porttilan ja Mauno Saaren kanssa
  • Hjallis - Hartwall Areena (Otava, 1997)
  • Jari Kurri 17 (Otava, 1997)
  • Leijonien tarina (Ajatus, 2003), yhdessä Pasi Mennanderin kanssa
  • Liigatähdet (Gummerus, 2004), yhdessä Pasi Mennanderin ja Pasi Rakkolaisen kanssa
  • Teemu (Otava, 2014)
  • Leijonakuningas - Kalevi Nummisen tarina (Docendo, 2020)
  • Mennander, Ari & Rautanen, Kaisa: Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu. Jyväskylä: Docendo, 2022. ISBN 978-952-382-359-4
  1. Ari Mennaner Otava. Arkistoitu 4.12.2014. Viitattu 30.11.2014.
  2. Uuden ajan Hockey Night alkaa CANAL+:lla MTV Sport. 28.10.2011. Arkistoitu 4.12.2014. Viitattu 30.11.2014.
  3. Kulmala, Ilkka: Ari Mennander: Teemu Savon Sanomat. 18.9.2014. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 30.11.2014.
  4. Bestsellerit 2014 Suomen Kustannusyhdistys. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 26.2.2015.
  5. Urheilun historiallinen muutos vai vuosisadan puhallus? Yle Urheilu. 8.2.2013. Viitattu 14.9.2022.
  6. Laine, Antti; Salasuo, Mikko ja Lappalainen, Tuomo: Urheilupomojen harhapolku: Huippu-urheilun muutosryhmä tuhlasi – näin kohuraportti syntyi Suomenkuvalehti.fi. 10.1.2016. Viitattu 14.9.2022.
  7. Teemu Selänne -kirjan tekijä Ari Mennander tuomittiin törkeistä talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen Yle Uutiset. Viitattu 8.6.2020.
  8. Kivioja, Olli: Teemu Selänteen ja Ari Mennanderin oikeudenkäynnistä tuomio – Selänteen yhtiöille yli 60 000 euron edestä korvattavaa Ilta-Sanomat. 14.9.2022. Viitattu 14.9.2022.