Jari Porttila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jari Juhani Porttila (s. 2. helmikuuta 1960 Helsinki)[1] on suomalainen urheilutoimittaja. Porttila on työskennellyt muun muassa MTV3:n palveluksessa sekä Iltalehdessä ja Uudessa Suomessa.[2] Hän kirjoittaa ja tekee videojuttuja Ilta-Sanomiin ja toimii yleisurheilun selostajana MTV:llä. Hänellä on myös oma yleisurheilun erikoisohjelma Kisakatsomo, joka näkyy MTV Katsomossa.

Porttila toimi vuodesta 1982 lähtien Uuden Suomen ja Iltalehden toimittajana, vuodesta 1987 lähtien Urheilutoimituksen ja Kotimaan toimituksen päällikkönä Uudessa Suomessa.

Porttila siirtyi 1992 MTV:lle ja oli perustamassa vuodesta 1994 lähtien päivittäin lähetettyä urheilun uutisohjelmaa, Tulosruutua, jonka tuottajana hän toimi vuoteen 1998.

Porttila oli tutkimassa suomalaishiihtäjien doping-käryn taustoja vuoden 2001 Lahden hiihdon MM-kilpailuissa.lähde? Hän kirjoitti aiheesta kirjan Karpaasin käry yhdessä Jari Isometsän kanssa.[3] Vuonna 2017 Porttila kirjoitti kirjan Talvilajien Olympiasankarit ja 2020 julkaistiin hänen kirjoittamansa Siiri Rantasen elämäkerta Siiri ”Äitee” Rantanen.

Marraskuussa 2008 Porttila palkittiin Suomen Olympiakomitean ansiomitalilla.[4] Urheilutoimittajien liitto palkitsi hänet 2022 liiton kultaisella ansiomerkillä, Porttilan toimittua yli 40 vuotta urheilutoimittajana. Porttila palkittiin Budapestin yleisurheilun MM-kisojen yhteydessä Kansainvälisen urheilutoimittajien liiton AIPS:n kunniakirjalla hänen oltuaan toimittajana 10 eri MM-kisoissa, ensimmäisen kerran Helsingissä 1983.[5]

Porttila osallistui kevään 2015 eduskuntavaaleihin Keskustan ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä.[6] Hän sai 318 ääntä eikä tullut valituksi.[7]

Porttilan poika on urheilutoimittaja Kimmo Porttila ja tytär Inka Porttila.

  1. Jari Porttila Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. Mihin katosi Jari Porttila? "Oli viimeinen hetki ruveta tekemään jotain muuta" iltalehti.fi. Viitattu 24.10.2015.
  3. Karpaasin käry - kirja Isometsän dopingtapauksesta 29.5.2001. MTV.fi. Arkistoitu 10.11.2013. Viitattu 10.11.2013.
  4. MTV3:n toimittaja Jari Porttila palkittiin ansiomitalilla 19.11.2008. MTV.fi. Arkistoitu 10.11.2013. Viitattu 10.11.2013.
  5. Journalists on the Podium: Veteran journalists to be celebrated in Budapest during the 2023 WA Championships aipsmedia.com. 22.8.2023. Viitattu 27.10.2023.
  6. Jari Porttila lähtee eduskuntavaaleihin keskustan riveissä 4.3.2015. MTV3. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 5.3.2015.
  7. Eduskuntavaalit 2015 - Ehdokkaiden äänet - Helsingin vaalipiiri 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 22.4.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]