kuokkia
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]kuokkia
- (taivutusmuoto) monikon partitiivimuoto sanasta kuokka
Verbi
[muokkaa]kuokkia (61-A) (taivutus[luo])
- pehmentää maata kuokalla
- Kuokka vääntyi mutkalle, kun kuokin lupiinin juuria.
- tulla kutsumatta vieraaksi tilaisuuteen
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkuo̯kːiɑˣ/
- tavutus: kuok‧ki‧a
Etymologia
[muokkaa]johdos nominista kuokka (johdin -i-) [1]
Käännökset
[muokkaa]2. tulla kutsumattomana tilaisuuteen
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- substantiivit: kuokinta, kuokkija, kuokkiminen
Aiheesta muualla
[muokkaa]- kuokkia Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Ison suomen kieliopin verkkoversio: § 363 Kaksitavuisten i-verbien rakenne ja merkitys