Villi planeetta
| Villi planeetta Levoton planeetta |
|
|---|---|
| La Planète sauvage | |
 |
|
| Ohjaaja |
René Laloux Roland Topor |
| Käsikirjoittaja |
Steve Hayes René Laloux |
| Tuottaja |
René Laloux Roland Topor Stefan Wul Alain Goraguer Dick Elliott Anatole Dauman |
| Säveltäjä | Alain Goraguer |
| Kuvaaja |
Dick Elliott Boris Baromykin |
| Tuotantosuunnittelija | Roland Topor |
| Pääosat |
Jennifer Drake Sylvie Lenoir Jean Topart Jean Valmont |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Ranska Tšekkoslovakia |
| Tuotantoyhtiö |
Argos Films JEF Films |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta | 1973 |
| Kesto | 72 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Villi planeetta eli Levoton planeetta (La Planète sauvage) on ranskalais-tšekkoslovakialainen animaatioelokuva, joka kertoo Ygam-nimisestä planeetasta, jossa asustaa 12-metrisiä humanoideja, draageja. Planeetalla asuu myös ihmistä muistuttavia omeja, joita draagit pitävät lemmikkieläiminään.
Villi planeetta tunnetaan surrealistisesta kuvailmaisustaan ja omaperäisestä tunnelmastaan, ja se sai vuonna 1973 Cannesin elokuvajuhlien juryn erikoispalkinnon. Elokuva perustuu ranskalaisen kirjailijan Stefan Wulin romaaniin Oms en Série. Elokuvan tarinan voi tulkita luokkataistelun tai Tšekkoslovakian miehityksen allegoriana.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva alkaa kuvilla pakoon juoksevasta naisesta, jolla on pieni vauva sylissään. Jättiläismäiset draagit kiusaavat naisen hengiltä. Eräs nuori draagi, Tiwo, ottaa orvoksi jääneen ihmislapsen lemmikikseen ja antaa tälle nimeksi Terr.
Planeettaa hallitsevat draagit ovat iholtaan vaaleansinisiä, punasilmäisiä humanoideja, jotka kuluttavat suuren osan ajastaan meditointiin. Nuoria draageja opetetaan eräänlaisten telepaattisten kuulokkeiden avulla. Terrin kaulapanta reagoi kuulokkeiden lähetyksiin, ja näin hän saa saman opin kuin Tiwo.
Terr pakenee ja vie Tiwon kuulokkeet mukanaan. Pakomatkalla hän kohtaa villeihin omeihin kuuluvan tytön. Tyttö vapauttaa Terrin kaulapannasta ja vie hänet hylätyn puiston suuressa puussa asuvan heimonsa luo. Heimo on alkukantainen ja taikauskoinen, mutta ajan kuluessa Terr voittaa heidän luottamuksensa ja alkaa opettaa heitä draagien kuulokkeiden avulla.
Draagien neuvosto on huolissaan tuholaisina pitämiensä villien omien lisääntymisestä ja päättää tehdä puhdistuksia. Draagit saapuvat hävittämään villit omit myrkkykaasulla, ja suurin osa puistossa asuvasta kahdesta heimosta kuolee, mutta omit onnistuvat tappamaan yhden draagin.
Jäljelle jääneet omit muuttavat turvaan draagien rakettien kaatopaikalle. Sinne he perustavat omien kaupungin, johon saapuu omeja kaikkialta Ygamista. Kuulokkeista saamansa tiedon avulla omit kehittävät edistynyttä teknologiaa. He muun muassa oppivat pienentämään draagien hylkäämiä raketinosia ja tekemään niistä toimivia. Omit alkavatkin suunnitella muuttoa Ygamin kiertolaiselle, villille planeetalle.
Tällä välin draagit ovat kehittäneet tehokkaampia hävityskeinoja ja hyökkäävät omien kaupunkiin. Omit pakenevat kahdella raketilla villille planeetalle. Villillä planeetalla heille paljastuu draagien meditaation tarkoitus. Muuten autiolla planeetalla on päättömiä patsaita, joihin draagien lentävät ajatuskuplat liittyvät. Tällä tavoin draagit ovat yhteydessä toisten galaksien olentoihin ja läpikäyvät näiden kanssa "paritteluriittejä" pystyen näin lisääntymään.
Omit rikkovat patsaat, jolloin omien tuhoaminen Ygamilla loppuu ja draagit joutuvat paniikkiin. Draagien on tunnustettava, että omien sivilisaatio on noussut heidän tasolleen. Lopussa draagit ja omit elävät jonkinlaisessa symbioosissa, ja omit ovat rakentaneet Terr-nimisen keinotekoisen satelliitin Ygamille.
Ääninäyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jennifer Drake Tiwo
- Eric Baugin Terr
- Jean Topart Maître Sinh
- Jean Valmont Terr aikuisena/kertoja
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]The New York Timesin kriitikko Howard Thompson kirjoitti uutuuselokuvan jäykän paperianimaation antavan tarinalle outoa syvyyttä ja kunnioitusta. Hän suositteli sitä lämpimästi koko perheen katsottavaksi, joskin olisi kaivannut toteutukseen edes ripauksen huumoria.[1] Helsingin Sanomien Mikael Fränti ei pitänyt Villiä planeettaa mitenkään helposti sulavana tieteisfilminä, vaan Laloux’n esittämät asiat johtavat hänestä moniin eri selitysmalleihin onnesta ja ihmiselosta. ”Laloux näyttää lohduttoman maailman, mutta ei jää tämän maailman vangiksi. Aivan selvästi hän korostaa rauhan ja sovinnon merkitystä.”[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Thompson, Howard: ”Fantastic Planet”, The New York Times Film Reviews 1973–1974, s. 144. New York: New York Times, 1975. ISBN 0-405-06678-3 Kirja Internet Archivessa (viitattu 27.9.2024). (englanniksi)
- ↑ Fränti, Mikael: Kevätponi Japanista ja merkittäviä ranskalaisfilmejä. Helsingin Sanomat, 10.4.1988, s. 114. Näköislehti (maksullinen).