Altailaiset kielet
Altailaiset kielet on kielitieteen historiassa esiintyvä hypoteettinen kielikunta. Tämän ohella termi voi esiintyä myös areaalisena eli alueellisena käsitteenä. Ryhmään kuuluu yhteensä noin 60 kieltä, joita puhuu äidinkielenään noin 210 miljoonaa ihmistä pääosin Turkissa, Keski-Aasiassa ja Kaukoidässä. Altailaisia kieliä tutkiva kielitieteen ala on altaistiikka[1].
Nykyään ryhmää ei enää tavallisesti pidetä yhtenä historiallis-vertailevan kielitieteen keinoin osoitettuna kielikuntana. Turkkilaiset, mongoli- ja tunguusikielet ovat kyllä kielitypologisesti toistensa kaltaisia, mutta nykyään valtaosa asiaan perehtyneistä kielitieteilijöistä arvelee näiden kielten yhtäläisyyksien johtuvan luultavammin pitkään jatkuneesta keskinäisestä kanssakäymisestä.[2]
Kieliryhmään on luettu seuraavat kielikunnat:
- turkkilaiset kielet (eli turkkilais–tataarilaiset kielet) – noin 180–200 miljoonaa puhujaa
- mongolilaiset kielet – noin 7,5 miljoonaa puhujaa
- tunguusikielet (eli mantšulais–tunguusilaiset kielet) – noin 75 000 puhujaa
Myös japanin, korean[3] ja ainunlähde? kielet on joskus luettu kuuluvan altailaisiin kieliin.
Altailaiset kielet muistuttavat typologialtaan myös uralilaisia kieliä kuten suomea ja unkaria, ja 1800-luvulla syntyi ehdotus niiden niputtamisesta uralilais-altailaiseksi suurkielikunnaksi tai pääjaksoksi. Tätä uralilais-altailaista hypoteesia kielten yhteisestä alkuperästä ei kuitenkaan nykyisin enää juuri kannateta, kun esimerkiksi yhteistä sanastoa kielillä merkittävissä määrin on kyetty osoittamaan vain lainasanoina[2].
Areaalisena ja typologisena kokonaisuutena sen sijaan uralilais-altailaiset kielet muodostavat suomalaisen kielitieteilijän Juha Janhusen mukaan erittäin selvärajaisen areaalis-typologisen yksikön, jonka typologista yhtenäisyyttä Janhunen pitää merkkinä kieliryhmän kantakielten välisistä alueellisista yhteyksistä. Nämä yhteydet Janhunen on sijoittanut altailaisten kielten osalta Mantšuriaan.[2] Uralilaisten kielten kantakielen kantauralin osalta Jaakko Häkkinen esitti vuonna 2015, että itäisessä Siperiassa puhutuissa jukagiirisissa kielissä esiintyvät, kantauralin tasoon palautettavat lainasanat olisivat osoitus myös kantauralia edeltäneen kielimuodon, esikantauralin esiintymisestä Siperiassa, vaikka itse kantauralin puhuma-alueena tuolloin pidettiinkin Euroopan puoleista alutta Uralvuorten eteläpäässä.[2][4] Ante Aikio katsoi tuolloin, että voidaan osoittaa vain vain lainasanoja kantasamojedista ja esikantasamojedista mutta ei kantauralista kantajukagiiriin.[5] Sittemmin Riho Grünthal, Juha Janhunen, Janne Saarikivi ja muutkin ovat vuonna 2021 esittäneet, että kantauralin puhuma-alue on ollut pikemminkin Uralvuorten itäpuolella.[6]
Altailaiset kielet ovat kielitieteen historiassa olleet osa myös nostraattista hypoteesia. Myöskään niiden yhteistä alkuperää nykyinen historiallis-vertaileva kielitiede ei ole kyennyt osoittamaan, mutta typologian kannalta myös uralilais-altailaisia kieliä laajempia typologisia yhteyksiä on esitetty ja osaa niistä on pidetty mahdollisesti myös yhteistä alkuperää osoittavina[2].
2000-luvulla aiemmin altailaisiksi nimitettyjen kielten alueellisia yhtäläisyyksiä yhdessä japanilaisten kielten ja korealaisten kielten kanssa on tutkittu uudestaan mahdollisen yhteisen alkuperän näkökulmasta. Tässä yhteydessä belgialainen kielitieteilijä Martine Robbeets on käyttänyt näiden muodostamasta kieliryhmästä nimitystä transeuraasialaiset kielet.[7][8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Häkkinen, Jaakko: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. Journal de la Société Finno-Ougrienne, 2009, 92. vsk, s. 9–56. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 14.3.2013.
- Häkkinen, Jaakko: Early contacts between Uralic and Yukaghir. Teoksessa: Tiina Hyytiäinen, Lotta Jalava, Janne Saarikivi & Erika Sandman (toim.): Per Urales ad Orientem. Iter polyphonicum multilingue. Festskrift tillägnad Juha Janhunen på hans sextioårsdag den 12 februari 2012, s. 91–101. (Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 264) Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 2012. ISBN 978-952-5667-33-2 Artikkelin verkkoversio (pdf) (viitattu 12.3.2013). (englanniksi)
- Janhunen, Juha 2009: Proto-Uralic — what, where, and when? Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 258. s. 57–78. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hartama-Heinonen, Ritva: Tilaa kaikille – Rum för alla?: Nordistiset näkökulmat ja käännöstiede. MikaEL – Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu, 2020. Helsingin yliopisto. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e Janhunen 2009:61–62
- ↑ Jaakko Anhava: ”Altailaishypoteesi”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 148–149. Gaudeamus, 2005. 951-662-734-X
- ↑ Häkkinen 2012; vrt. Janhunen 2009: 75, Häkkinen 2009.
- ↑ Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio): The Uralic-Yukaghir lexical correspondences: genetic inheritance, language contact or chance resemblance? (pdf) (To appear in: Finnisch-Ugrische Forschungen 62) Academia.edu. 2015. Ante Aikio. Viitattu 18.3.2015.
- ↑ Grünthal, R., Heyd, V., Holopainen, S., Janhunen, J., Khanina, O., Miestamo, M., Nichols, J., Saarikivi, J. & Sinnemäki, K. (2021). Drastic demographic events triggered the Uralic spread (Arkistoitu – Internet Archive). (pdf) Diachronica. (painossa). (englanniksi)
- ↑ https://www.academia.edu/34630799/_2017_Proto_Transeurasian_where_and_when_Man_in_India_95_921_946
- ↑ https://www.academia.edu/34630784/_2017_Japanese_Korean_and_the_Transeurasian_languages_In_Hickey_Raymond_ed_The_Cambridge_handbook_of_areal_linguistics_Cambridge_Handbooks_in_Language_and_Linguistics_Cambridge_Cambridge_University_Press_586_626
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Altailaiset kielet Wikimedia Commonsissa