Tonava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tonava
Tonavan varrella sijaitsee Unkarin pääkaupunki Budapest
Tonavan varrella sijaitsee Unkarin pääkaupunki Budapest
Alkulähde Schwarzwald, Saksa
Laskupaikka Tonavan suisto, Mustameri
Maat Saksa, Itävalta, Slovakia, Unkari, Kroatia, Serbia, Romania, Bulgaria, Moldova ja Ukraina
Pituus 2 860 km
Alkulähteen korkeus 1 078 m
Virtaama 6 500 m³/s
Valuma-alue 817 000 km²

Tonava on Euroopan toiseksi pisin joki. Se saa alkunsa Saksan Schwarzwaldista, ja virrattuaan 2 845 kilometriä se laskee Romanian ja Ukrainan rajalla Mustaanmereen [1]. Tonava on Euroopan suurista joista ainoa, joka virtaa lännestä itään.

Tonava virtaa kuuden valtion halki (Saksa, Itävalta, Slovakia, Unkari, Serbia ja Romania). Lisäksi sitä pitkin kulkevat Serbian ja Kroatian, Bulgarian ja Romanian sekä Ukrainan ja Romanian väliset rajat. Myös Moldovalla on hallussaan puolisen kilometriä Tonavan pohjoisrantaa. Aikoinaan Tonava muodosti Rooman valtakunnan pitkäaikaisen pohjoisrajan.

Joen kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tonavan lähteet ovat Schwarzwaldin mäkisellä ylätasangolla lounaisessa Saksassa. Joki virtaa aluksi koilliseen Württembergin ja Baijerin halki Ulmin ja Regensburgin kaupunkien läpi.[2]

Pohjoisimmassa pisteessään joki kääntyy kaakkoon ja virtaa Passaun jälkeen Itävallan puolelle. Se virtaa Itävallan poikki itään metsäisten kukkuloiden lomassa Wachaun alueella ja kulkee pääkaupunki Wienin läpi.[2] Wienin poikki Tonava kulkee kanavoidussa uomassa muutaman kilometrin kaupungin keskustasta itään. Sen vierellä kulkee myös Neue Donau -niminen kanava. Tonavan ja Neue Donaun välissä on pitkä ja kapea keinotekoinen saari, Donauinsel. Joen alkuperäinen uoma sijaitsee vielä kauempana Wienin keskustasta ja on padottu Alte Donau -nimiseksi tekojärveksi. Kaupungin keskustan läpi kulkee Tonavan kapeampi, kanavoitu sivuhaara Donaukanal.

Wienistä joki jatkaa Slovakian puolelle Bratislavaan, kääntyy etelään ja virtaa Unkarin ja Budapestin halki. Unkarin tasangoilla joki hidastaa nopeuttaan ja levenee. Samalla se saa lisää vettä useilta sivujoilta, kuten Dravalta, Tiszalta ja Savalta, joka yhtyy Tonavaan Belgradin kohdalla.[2]

Belgradin jälkeen Tonava virtaa kolmen kilometrin mittaisen Rautaportti-solan läpi 300 metrin korkuisten kallioseinämien reunustamissa koskissa. Solaan on rakennettu suuri voimalaitos ja sen ohi kanava.[2]

Koskien alapuolella Tonava muuttuu jälleen hitaasti virtaavaksi leveäksi joeksi. Se virtaa Romanian ja Bulgarian rajalla kunnes kääntyy pohjoiseen Romanian puolelle ennen Mustaamerta. Se virtaa Galațin kaupunkiin ja haarautuu 80 kilometriä ennen Mustaamerta usean joenuoman muodostamaksi jokisuistoksi, jossa on soita, järviä, hiekkasärkkiä ja kelluvia riuttoja. Suistossa elää paljon lintuja.[2]

Sivujoet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tonavan reitti, valuma-alue ja suurimmat sivujoet.

Tonavan sivujoista pisin on Tisza. Muut yli 500 kilometriä pitkät sivujoet ovat Prut, Sava, Drava, Olt, Siret ja Inn. Muita suuria sivujokia ovat Iller, Lech, Regen, Isar, Enns, Morava, Leitha, Váh, Hron, Ipel, Sió, Vuka, Timiș, Velika Morava, Caraș, Jiu, Iskar, Vedea, Argeș ja Ialomița.

Valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tonavan valuma-alueen pinta-ala on 801 093 neliökilometriä.[1] Se jakautuu eri valtioiden kesken seuraavasti:

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itä- ja Länsi-Rooman pohjoisrajat vuonna 476 kulkivat Tonavaa pitkin.

Tonava on aina ollut tärkeä kulkuväylä Keski- ja Kaakkois-Euroopan välillä. Antiikin roomalaiset rakensivat ylityskohtiin linnakkeitaan, ja joki oli Rooman valtakunnan pohjoisrajana. Keskiajalla monet ristiretkeläiset kulkivat Tonavaa pitkin Lähi-itään ja myöhemmin Osmanien valloitusarmeijat idästä länteen.[2]

Tonava oli 1800-luvulla tärkeä kulkuväylä Saksan teollisuuskeskuksista Balkanille. Krimin sodan rauhansopimus antoi Tonavan suiston hallinnan eurooppalaiselle komitealle.[2]

Itävalta ryhtyi 1890-luvulla parantamaan joen navigoitavuutta Rautaportin kohdalla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen koko joesta suiston yläpuolella tehtiin vapaasti purjehdittava. Saksa otti koko joen hallintaansa vuosiksi 1940–1944 ja lakkautti joen vapaan käytön.[2]

1900-luvulta alkaen Tonavaan on rakennettu useita vesivoimalaitoksia. Ne ovat toisinaan aiheuttaneet kiistoja valtioiden välillä.[2]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesivoima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1984 valmistunut Rautaportin toinen pato, jonka yhteydessä on voimalaitos.

Tonava on merkittävä vesivoiman lähde, koska sen lähteiden ja suun välillä on merkittävä korkeusero. Ensimmäisen tuhannen kilometrin matkalla, Tonavan lähteiltä Gabcikovoon, pääuomassa on 59 voimalaitosta. Joen loppuosassa Bratislavasta merelle on vielä kolme patoa. Koko Tonavan suurin voimalaitos on Rautaportti- eli Djerdap-solassa. Siihen kuuluu kaksi patoa, ja sitä hallinnoivat Serbia ja Romania yhdessä. Pato valmistui vuonna 1970. Rautaportissa on korkeuseroa 34 metriä, ja se tuottaa vuosittain 13 140 gigawattituntia energiaa.[3]

Tšekkoslovakian ja Unkarin rajalle suunniteltiin ja alettiin rakentaa 1950–1960-lukujen vaihteessa Tonavan luonnollisen uoman rinnalle uutta väylää, johon oli tarkoitus rakentaa useita vesivoimaloita. Hankkeeseen liittyi laajaa vastustusta, koska pelättiin tulvia ja muita ympäristöhaittoja ja hanke keskeytettiin.

Kulku- ja kuljetusväylä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tonava on kuljettavissa valtamerilaivoilla Mustaltamereltä Brailaan Romaniaan ja jokilaivoilla Kelheimiin Baijeriin; pienemmät rahtialukset voivat kulkea Saksan Ulmiin asti. Noin 60 sivujokea on kuljettavissa aluksilla. Saksan Rein–Main–Tonava-kanavien valmistuttua vuonna 1992 joki on ollut osa koko Euroopan halki kulkevaa vesitietä Rotterdamista Pohjanmereltä Sulinaan Mustallemerelle (3 500 km). Kolme vesitietä on rakennettu Tonavalle: Tonava–Tisza–Tonava kanava (DTD) Baanaatissa ja Bačkan alueilla Pohjois-Serbiassa; 64 kilometriä pitkä Tonavan–Mustanmeren kanava valmistui vuonna 1984, pisin 400 kilometrin Rein–Main–Tonava kanava valmistui vuonna 1992, yhdistäen Pohjanmeren ja Mustanmeren.

Tonavalla liikennöintiä ohjaa kansainvälinen Tonava-komissio.

Juomaveden lähteenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin kymmenen miljoonaa ihmistä saa juomavetensä Tonavasta.[4]

Matkailu ja pyöräilyreitit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyöräilyreittiä Schlögener Schlingen ja Aschach an der Donaun välillä.

Tonavan tärkeimpiä matkailukohteita ja luontokohteita ovat esimerkiksi Naturpark Obere Donau Saksassa, Wachaun laakson ja Donau-Auenin luonnonpuisto Itävallassa, Tonavan mutka ja Gemenc Unkarissa, Kopački rit Kroatiassa, Rautaportti Serbiassa ja Romaniassa, Srebarnan luonnonsuojelualue Bulgariassa ja jokisuisto Romaniassa.[5]

Tonavan varren pyöräilyreitit ovat suosittuja. Eri pituisille pyöräilyreiteille tarjotaan karttoja, matkaopaskirjallisuutta, majoitusta ja ruokailua. Alla karkea pyöräreittien jako joen alusta Mustallemerelle:

  • Saksa: Donaueschingen–Passau (590 km)
  • Itävalta: Passau–Wien (330 km)
  • Itävalta, Slovakia, Unkari: Wien–Budapest (340 km)
  • Unkari, Serbia, Romania: Budapest–Mustameri (1 600 km)[6]

Ympäristöongelmat ja suojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat Tonavan varren valtiot ja Euroopan unioni ovat ratifioineet Tonavan suojelusopimuksen.[7]

Tonavan valuma-alueilla asuu 18 miljoonaa ihmistä. Monet näiden toimista – etenkin maanviljely ja jätevedet, vaikuttavat veden laatuun Tonavassa. Suurimpina uhkina joen luonnolle pidetään:[8]

  • liiallista ravinteiden huuhtoutumista jokeen (etenkin typpi ja fosfori)
  • pinta- ja pohjavesien liiallista hyödyntämistä
  • rakenteiden aiheuttamia muutoksia joen virtaamassa ja niiden vaikutuksia sedimenttien liikkeisiin
  • vaarallisia aineita (raskasmetallit, öljy, mikrobiologiset myrkyt)
  • onnettomuuksia
  • kosteikkojen tuhoutumista

Tulvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tonavan tulvien sulkuja keväällä 2006 Novi Sadissa, Serbiassa.

Tonava on tulvinut säännöllisesti kautta historian. Tulvien paheneminen on yhdistetty maankäytön muutoksiin: kosteikkojen ja metsien hävitys ja maanpinnan peittyminen asfaltin ja betonin alle saavat sadeveden valumaan aikaisempaa nopeammin jokeen asti.

Pahoja tulvia on ollut vuosina 2006,[9] 2002 ja 1970.[10]

Kulttuuriviittauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Antikainen, Janne & Auri, Elina & Rannanpää, Sari & Talvitie, Jere: Saaristo- ja vesistöaluepolitiikat Euroopassa -selvitys, s. 52–53. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö, 2019. ISBN 978-952-453-996-8 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.1.2020). (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ a b c d e f g h i Penn, James R.: Rivers of the World : A Social, Geographical, and Environmental Sourcebook, s. 58–61. ABC-CLIO, 2001. ISBN 1-57607-042-5
  3. ↑ Dams & Structures 2006. International Commission fir Protecting the Danube River (ICPDR). Viitattu 24.7.2008.
  4. ↑ Trinkwasser Wassertourismus-Guide. Arkistoitu 12.11.2007. Viitattu 29.7.2008. (saksaksi)
  5. ↑ The Danube Economy DANUBEPARKS – the Danube River Network of Protected Area. Viitattu 24.3.2020.
  6. ↑ Donau-Radweg Fahrradtouren.de. Viitattu 20.8.2017. (saksaksi)
  7. ↑ Contracting parties International Commission for Protecting the Danube River. Viitattu 29.7.2008. (englanniksi)
  8. ↑ Human Impacts ICPDR. Viitattu 29.7.2008. (englanniksi)
  9. ↑ Tonavan tulvat eivät hellitä MTV3.fi. 22.4.2006. Viitattu 29.7.2008. [vanhentunut linkki]
  10. ↑ Shepherd, Kirstie: Flooding fears return to the Danube Danube Watch 2/2006, ICPDR 2006. Viitattu 29.7.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tonava&oldid=22514123”