Sari Kaasinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sari Kaasinen
Henkilötiedot
Syntynyt15. syyskuuta 1967 (ikä 57)
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 1983–
Tyylilajit kansanmusiikki, maailmanmusiikki
Soittimet kantele, laulu
Yhtyeet Otawa, Värttinä, Sirmakka
Aiheesta muualla
Kotisivut

Sari Johanna Kaasinen[1] (s. 15. syyskuuta 1967 Rääkkylä) on suomalainen laulaja-lauluntekijä, kanteleensoittaja ja kansanmusiikkialan vaikuttaja. Hän on yksi Värttinä-yhtyeen perustajajäsenistä ja on toiminut muun muassa Keski-Karjalan musiikkiopiston kansanmusiikin lehtorina vuosina 1995–2007 ja Kihaus Folk Music Festival -tapahtuman taiteellisena johtajana 1990–2005.

Kaasinen on harrastanut kansanmusiikkia jo nuoresta lähtien. Tunnetuksi hän tuli toimiessaan Värttinä-yhtyeen johtohahmona vuosina 1983–1996. Sittemmin hän on esiintynyt sooloartistina ja vuodesta 2001 lähtien myös Otawa-yhtyeen kanssa. Vuonna 2008 aloitti toimintansa Set'akat-lauluyhtye, jossa Sari Kaasisen lisäksi laulavat Mari Kaasinen ja Karoliina Kantelinen.

Kaasinen kirjoitti vuonna 1986 ylioppilaaksi Kuopion musiikkilukiosta[2] ja suoritti vuonna 1994 Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastossa musiikin maisterin tutkinnon sekä vuonna 2009 musiikin taiteellisen tohtorintutkinnon.

Lokakuussa 2006 Sari Kaasiselta ja Otawa-yhtyeeltä ilmestyi levy Mie kun ja ensi-iltansa sai Tampereen Teatterin musiikkinäytelmä Kun isoisä Suomeen hiihti, jonka Sari Kaasinen on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut. Lokakuussa 2008 julkaistiin Sari Kaasisen kirjoittamana Nuku, nuku lapseni – kehtolauluja ja hyräilyhetkiä -kirja ja toukokuussa 2011 Sylissä ja sydämessä – äidin kirja.

Kaasinen on saanut valtion taiteilija-apurahan, Kansanvalistusseuran palkinnon, ja Emma-patsaan vuonna 1993, jolloin Värttinä valittiin Vuoden yllättäjäksi. Vuonna 1997 hänelle myönnettiin Kareliaani-palkinto. Puu Kulttuurissa ry:n Luonnotar-palkinnon Sari Kaasinen sai vuonna 2001.[3] Suomen Säveltäjät ry:n ja Elvis ry:n myöntämä Vuoden teatterimusiikkiteko -palkinnon Kaasinen sai vuonna 2011 musiikista näytelmään Kilpakosijat. Sari Kaasinen toimi valtion säveltaidetoimikunnan jäsenenä 2007–2009. Vuonna 2012 hänet valittiin Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtajaksi.

Sari-yhdistys ry:n jäsenistö valitsi Kaasisen Vuoden Sariksi 2006.

Kaasinen toimi miehensä Petteri Ukkolan ja tyttärensä Kiisa Koskimiehen kanssa Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevan kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kehruuhuoneen yrittäjinä vuosina 2015–2019. He myivät liiketoiminnan Etelä-Karjalan Osuuskaupalle maaliskuussa 2019.[4]

Sari Kaasinen ja Otawa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kuka kukin on 2007,Otava 2006
  2. Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio Kuopion koululaitos 125 vuotta. 1997. Kuopion koulutuspalvelukeskus. Arkistoitu 31.10.2007. Viitattu 11.1.2009.
  3. Metsämiesten säätiö
  4. Manskinen, Harri: Kehruuhuoneen liiketoiminnat siirtyvät Eekoolle — ”Tämän paikan tarinassa alkaa nyt uusi luku, saamme Kehruuhuoneelle leveämmät hartiat ja uusia tuulia” Etelä-Saimaa. 18.3.2019. Kaakon Viestintä. Viitattu 20.3.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]