Preussinsininen
 |
Artikkeli Pariisinsininen tulisi yhdistää tähän artikkeliin. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
| Preussinsininen | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | rauta(II,III)heksasyanoferraatti(II,III) |
| Muut nimet |
rauta(III)ferrosyanidi rauta(III)heksasyanoferraatti(II) |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Fe4[Fe(CN)6]3 |
| Moolimassa | 859,229 g/mol |
| Ulkomuoto | tumman sinistä jauhetta |
| Tiheys | 1,80 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | ei liukene |
.svg)
Preussinsininen on epäorgaaninen kivennäisväri, joka keksittiin sattumalta Berliinissä vuosina 1704–1707. Värin syntetisoi kemisti Johann Jacob Diesbach.[2] Preussinsininen on ensimmäisiä keinotekoisia väriaineita.[3] Sen kemiallinen kaava on Fe4[Fe(CN)6]3
Väristä käytetään useita nimiä, suomeksikin muun muassa kiinansininen, englanninsininen ja Diesbachin sininen. Väri valmistettiin perinteisesti rautakloridista tai rauta-alunasta ja keltaisesta verilipeäsuolasta. Se on hyvin pysyvä.[2]
Jo vuosisatojen ajan oli ollut puutetta sopivasta suhteellisen halvasta ja kestävästä sinisestä väripigmentistä, joten preussinsininen yleistyi nopeasti. Uutta väriä käytettiin suorastaan tuhlailevasti esineissä ja interiööreissä.[3] Väri oli taiteilijoiden käytössä 1720-luvulla, ja kului vielä parikymmentä vuotta kunnes se oli käytössä kaikkialla Euroopassa.[2]
Alkujaan 1700-luvulla teräväpartikkelinen väriaine oli täplikästä, mutta 1900-luvulla partikkelit olivat muuttuneet pyöreiksi ja väri tummemmaksi ja tasaisemmaksi.[2] Preussinsininen on voimakas väriaine erityisesti öljyvärinä, ja sitä myydään lisäaineilla jatkettuna jo työskentelyn ja värien sekoittamisen helpottamiseksi.[3]
Huolimatta siitä, että aineen molekyyli sisältää syanidi-ioneja, se on myrkytön, koska syanidi-ionit ovat sitoutuneet lujasti rautaioneihin.[4] Aineesta tulee vaarallista, jos sitä käsitellään hapolla, koska silloin syanidi-ionit vapautuvat sidoksistaan.
Preussinsinistä käytetään talliumin ja radioaktiivisen cesiumin (enimmäkseen cesium-137) vastamyrkkynä.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Haynes, William M. (toim.): CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4-67. (97. painos) CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.12.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d Päivi Hintsanen: Preussinsininen Coloria.net. Viitattu 24.8.2010.
- ↑ a b c Kiljunen, Veikko: Taidemaalarin materiaalioppi, s. 44–45. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 1996. ISBN 951-608-004-9
- ↑ Journal of Toxicology, Suicide Attempt by Ingestion of Potassium Ferricyanide
- ↑ Facts About Prussian blue#Thallium & Cesium (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Centers for Disease Control and Prevention (CDC): Fact Sheet, Prussian blue (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)