Messerschmitt Me 323

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Me 323)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Messerschmitt Me 323
Tyyppi raskas kuljetuskone
Alkuperämaa  Saksa
Valmistaja Messerschmitt
Ensilento syksy 1941
Esitelty 1943
Kehitetty mallista Messerschmitt Me 321

Messerschmitt Me 323 ”Gigant” oli toisen maailmansodan aikainen saksalainen raskas kuljetuslentokone. Se oli Messerschmitt Me 321 -liitokoneen moottoroitu muunnos ja sodan suurin maakentiltä toiminut kuljetuskone.

Konetta valmistettiin 213 kappaletta, ja kaikkien luultiin tuhoutuneen, mutta syyskuussa vuonna 2012 Sardinian rannikolta löytyi brittien pudottaman koneen hylky.[1]

Koneen rakenne oli sovitettu halpaan massatuotantoon; sen runko oli kankaalla verhoiltu putkirunko tavanomaisen itsekantavan kevytmetallirungon sijaan, siivet olivat vaneripintaiset. Koneen laskutelineinä oli rungon molemmin puolin viisi muotosuojilla peitettyä pyörää, koneen painon levittämiseksi mahdollisimman laajalle alalle.

Gigant purkaa lastinsa, Opel Maultier -kuorma-auton Italiassa 1943.
Me 323 kentällä.
Gigantteja käytettiin myös haavoittuneiden siirroissa.

Alkujaan kone varustettiin neljällä ranskalaisella Bloch 175 -pommikoneen Gnôme-Rhône-tähtimoottorilla, auttamaan liitokonetta hinauksessa ja mahdollistamaan hinaukseton lentoonnousu tyhjänä. Nopeasti kone kuitenkin suunniteltiin kuljetusversioksi Me-323D, jossa oli kuusi Gnôme-Rhône-moottoria.[2] Moottorit ylikuumenivat helposti, joten lähes joka lennolla vähintään yksi moottori jouduttiin sammuttamaan. Gigantissa voitiin myös käyttää siipiin kiinnitettäviä Walterwerke HWK 109-500 -lähtöapuraketteja.

Me 323 pystyi kuljettamaan noin 15 tonnin lastin, esimerkiksi kevyen panssarivaunun tai 100–120 sotilasta varusteineen. Rahtitila oli kaksikerroksinen. Koneen erikoisuus oli ohjaamon alta kahteen osaan avautuvan nokan kautta tapahtuva lastaus.

Erikoisversiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneesta valmistettiin myös muutamia kappaleita raskaasti aseistettua Me 323 E-2/WT (Waffenträger) mallia, jossa oli 11 kappaletta 20 millimetrin MG 151/20 -konetykkiä ja neljä MG 131 -konekivääriä koneen vakioaseistuksen lisäksi. Aseita käyttämässä oli 17 ampujaa ja ampuma-asemat oli suojattu 20 millin teräslevyillä ja 90 millin panssarilaseilla. ”Tykkilaiva”-muunnokset lensivät huoltolentomuodostelmissa suojaamassa kuljetus-Giganteja.

Koneesta oli myös erityinen ”lentävä korjaamo” -versio, joka oli varustettu varaosilla, työvälineillä ja työtiloilla toisten koneiden korjaamista varten.

Koneiden käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneita käytettiin itärintaman ja Afrikan joukkojen huollossa, muun muassa kuljettamaan tarvikkeita ja reservijoukkoja Italiasta ja Sisiliasta Afrikakorpsille Tunisiaan ja muualle Pohjois-Afrikkaan.

Gigant Afrikan joukkojen huoltotehtävissä 1943

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan Afrikan joukkojen huolto vaikeutui ratkaisevasti joukkojen jäädessä alakynteen kevättalvella 1943, meriteitse huolto oli lähes mahdotonta. Saksalaisten oli turvauduttava massiivisiin ilmakuljetuksiin Italiasta. Muodostettiin vähintään sadan koneen ilmakolonnia, joissa hävittäjät suojasivat kuljetuskoneita. Suuren kapasiteettinsa vuoksi Gigant näytteli tärkeää roolia kuljetuksissa.[2] Esimerkiksi 19. huhtikuuta 1943 kuljetettiin yhdessä ilmasiirrossa yli 200 tonnia tarvikkeita Italiasta Tunisiaan kenraalieversti Hans-Jürgen von Arnimin jäljellä oleville joukoille.

Italiassa Gigantit oli sijoitettu Kampfgruppe z.b.V 323 -yksikköön, jonka vahvuus oli noin 35 konetta.

Liittoutuneiden tiedustelu oli kuitenkin päässyt selville saksalaisten huoltolentojen aikatauluista, ja sen hävittäjät iskivät useisiin kuljetuslaivueisiin. 22. huhtikuuta 1943 lähellä Cap Bonia runsaan seitsemän lentueen ryhmä Etelä-Afrikan ilmavoimien Spitfire- ja P-40 Kittyhawk -koneita hyökkäsi kuuttatoista polttoainetta kuljettanutta Me 323:a ja niiden 36:n Messerschmitt Bf 109 -koneen hävittäjäsaattuetta vastaan. Gigantit etenivät peräkkäisissä yhdentoista sekä viiden koneen V-muodostelmassa ja olivat aloittaneet laskeutumisliun kohti kenttää. Kolonnasta oli juuri erkaantunut 68 saattohävittäjää ja kymmenen Junkers Ju 52 -kuljetuskonetta, jotka pääsivät vahingoittumattomina Tunisiaan. Kaikkiaan 14 Giganttia sen sijaan ammuttiin alas, ja saksalaiset menettivät niiden mukana 140 tonnia polttoainetta, 28 tonnia ammustarpeita ja 119 miehistön jäsentä. Vain 19 pelastui pudonneista koneista. Kaksi Giganttia pääsi määränpäähänsä. Viisi saksalaista saattohävittäjää ammuttiin alas. Eteläafrikkalaiset menettivät yhden hävittäjän.[2]

Parin päivän kuluttua toinen ehjistä Giganteista tuhoutui Tunisissa liittoutuneiden maataistelukoneiden hyökkäyksessä. Lentosillan tuhouduttua saksalaisten Pohjois-Afrikan komentaja marsalkka Albert Kesselringillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää laivastoevakuointia, mutta sen epäonnistuttua armeija antautui.[2]

Löytynyt hylky

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

26. heinäkuuta 1943 oli viimeinen koneista matkalla Sardiniasta Toscanan Pistoiaan, kun brittihävittäjä pudotti sen. Kone kellui hetken ja muutamia miehistönjäseniä pääsi pelastautumaan. Koneen hylky löytyi uutterien etsintöjen tuloksena syyskuussa 2012 Sardinian vesiltä ehjänä, mutta ruostuneena.[1][3]

Tekniset tiedot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:lähde?

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 5
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&028.020000028,2 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&055.020000055,2 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&010.015000010,15 m
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&027330.&&&&0027 330 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006 × Gnôme-Rhône 14N -tähtimoottoria; 0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”.740–850 kW (0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”..0Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”–”.990–1 140 hv) per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0285.&&&&00285 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0800.&&&&00800 km

Aseistus

  • Dabrowski, Hans-Peter: Messerschmitt Me 321/323: The Luftwaffe’s Giants in World War II. Atglen: Schiffer Military History, 2001. ISBN 0-7643-1442-4
  • Cortright, Vincent: Cutting Rommel’s aerial lifeline. Aviation History, 1999, 10. vsk, nro 2, s. 10–12. Harrisburg, Yhdysvallat: Cowles Magazines. ISSN 1076-8858 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]