Headless Cross
| Headless Cross Black Sabbath | ||
|---|---|---|
| ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | elokuu – marraskuu | |
| Julkaistu | 24. huhtikuuta 1989 | |
| Formaatti | LP, CD | |
| Tuottaja(t) | Tony Iommi, Cozy Powell | |
| Tyylilaji | heavy metal[1] | |
| Kesto | 40.24 | |
| Levy-yhtiö | I.R.S. Records | |
| Muut kannet | ||
 Britanniassa albumi julkaistiin mustavalkoisella kannella varustettuna. | ||
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| Black Sabbathin muut julkaisut | ||
| The Eternal Idol 1987 |
Headless Cross 1989 |
Tyr 1990 |
Headless Cross on Black Sabbathin neljästoista studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1989. Albumin aikalaisvastaanotto oli hyvä, ja se palautti yhtyettä yleisön tietoisuuteen varsinkin Euroopassa ja Britanniassa vaikeiden edellisvuosien jälkeen. Pohjois-Amerikassa albumin menestys jäi vaisuksi huonon promootion johdosta.[8]
Myös yhtyeen kokoonpanoon tuli pysyvyyttä aiempien vuosien jatkuvien muutosten sijaan. Edellisestä kokoonpanosta yhtyeessä jatkoivat Black Sabbathin alkuperäisen kitaristin Tony Iommin lisäksi laulaja Tony Martin ja kosketinsoittaja Geoff Nicholls. Uutena jäsenenä mukaan tuli arvostettu rumpali Cozy Powell ja bassoa levyllä soitti studiomuusikko Laurence Cottle.
Albumin tunnetuimpia kappaleita ovat nimikappale ”Headless Cross” sekä ”When Death Calls”. Tony Iommi on kertonut pitävänsä albumia tärkeänä vaiheena yhtyeen historiassa, ja myös fanit arvostavat albumin korkealle yhtyeen katalogissa.
Taustaa ja äänitykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1988 alkupuolella Black Sabbathin suosio oli pohjamudissa. Edellisenä vuonna ilmestynyt studioalbumi The Eternal Idol oli epäonnistunut kaupallisesti täysin ja pitkäaikainen yhteistyö Warner Bros. ja Vertigo Records -levy-yhtiöiden kanssa oli päättynyt. Yhtyeestä oli edellisen kokoonpanon hajottua jäljellä vain alkuperäisjäsen ja johtohahmo, kitaristi Tony Iommi ja jo useamman vuoden taustajäsenenä ollut kosketinsoittaja Geoff Nicholls. Lisäksi lehdistö oli keskittynyt enemmän yhtyeen lukuisiin miehistönvaihdoksiin kuin musiikkiin ja tunnettu brittiläinen rocklehti Kerrang! ilmoitti vuoden 1988 aprillipilana viihdelaulaja Tom Jonesin olevan Black Sabbathin uusi vokalisti.[8]
Kun lisäksi välit managerina toimineen Patrick Meehanin kanssa katkesivat, päätti Iommi aloittaa yhtyeen rakentamisen täysin puhtaalta pöydältä.lähde? Iommi sai yhtyeeseen uudeksi rumpaliksi maineikkaan Cozy Powellin, joka oli aiemmin soittanut muun muassa Rainbow’ssa, Michael Schenker Groupissa ja Whitesnakessa. Powellia ehdottivat Iommin uudet managerit.[9] ”Sabbath oli todella pohjamudissaan kun Tony ehdotti yhteistyötä”, kertoi Powell liittymisestään yhtyeeseen. ”Yhtyeen velkojen ja lehdistön paskanjauhannan vuoksi moni olisi pitänyt liittymistä riskinä, mutta päätin ottaa haasteen vastaan.”[8]
Powell oli arvostettu ja taitava rumpali ja myös kokenut studiotyöskentelijä, josta tuli näkyvä henkilö Black Sabbathin uudessa tulemisessa. Iommi ja Powell suunnittelivat jopa täysin uudennimisen yhtyeen perustamista, mutta päättivät lopulta jatkaa Black Sabbathin nimellä. Powell: ”Tilanne oli mennyt niin epätoivoiseksi, että Tony ehdotti Sabbathin nimen hylkäämistä. Tosin tuolloin olisimme joutuneet lähtemään klubipohjalta liikkeelle ja meidän olisi kuitenkin pitänyt soittaa Sabbathin biisejä ja kenties muiden entisten yhtyeitteni kappaleita. Päätimme siis pitää Sabbathin ja tehdä fanit jälleen ylpeiksi.”[8]
Laulajana yhtyeessä jatkoi Tony Martin. Iommi ja Powell olivat harkinneet myös muita laulajia, mukaan luettuna Black Sabbathissa 1980-luvun alussa vaikuttanutta Ronnie James Dioa. Martinin laulua kuultuaan Powell halusi tämän kuitenkin jäävän yhtyeeseen.[8] Vakituista basistia ei vielä löydetty, joten levyllä bassoa soitti studiomuusikko Laurence Cottle. Uuden levytyssopimuksen yhtye sai Miles Copelandin omistamalta I.R.S. Recordsilta.
Headless Cross nauhoitettiin syksyllä 1988 Woodcray-, Soundmill- ja Amazon-studioilla Britanniassa. Tuotannosta vastasivat Iommi ja Powell, ja äänittäjänä toimi Sean Lynch, joka myöhemmin tuotti mm. Judas Priestiä. ”Albumi nauhoitettiin nopeassa tahdissa,” kertoi Iommi myöhemmin. ”Halusimme Cozyn kanssa homman käyntiin emmkä aikailleet. Basistin etsinnän sijasta käytimme Laurencea, joka oli studiomuusikko.”[8] Myös alkuperäisjäsen Geezer Butlerin mahdollisesta paluusta oli puhetta. Butler ei kuitenkaan palannut yhtyeeseen.[9]
Musiikkityyli ja sanoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Headless Cross edustaa perinteistä, raskasta heavy metallia, jonka pääosassa ovat Tony Iommin soittamat kitarariffit. Sanoitukset käsittelevät pääasiassa okkultismia ja paholaista, ja nämä teemat esiintyvät albumilla runsaammin kuin yhdelläkään toisella Black Sabbathin albumilla.[8] Miksauksessa Powellin rummut ovat hyvin esillä, kun taas bassosoundi on aiempaa kliinisempi, sillä Cottle oli enemmän jazz- kuin rockmuusikko.
Kappalemateriaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Avausraita ”The Gates of Hell” on äänitehosteita sisältävä instrumentaali. Sitä seuraa nimikappale ”Headless Cross”, joka julkaistiin myös singlenä. Kappale rakentuu on Iommin riffin ja Powellin rumpukompin varaan, ja muistuttaa hieman yhtyeen ”Heaven and Hell” -klassikkoa. Kappaleen ja samalla koko albumin inspiraationa oli yhtyeen kotikaupunki Birminghamin lähistöllä sijaitseva kylä, jossa musta surma tappoi ihmisiä keskiajalla. Nimeä ehdotti kotiseutuhistoriasta kiinnostunut Martin, ja myös muut jäsenet tykästyivät siihen.[8] Nopeatempoinen ”Devil & Daughter” julkaistiin sekin singlenä. Geoff Nichollsin kosketinsoittimet tukevat siinä Iommin riffiä. Kappale kertoo ”ihmisiä metsästävistä pirusta ja sen tyttärestä.”lähde? A-puolen viimeinen raita ”When Death Calls” on hidastempoinen ja raskas kappale, jossa on nopeampitempoinen väliosa. Se on nimikappaleen ohella albumin tunnetuimpia raitoja. Kitarasoolon soittaa Queenin Brian May, joka kuului Black Sabbathin jäsenten ystäväpiiriin. Kappaleen bassointro oli konserteissa basistiksi tulleen Neil Murrayn soolospotti. Myös Tony Martinin laulusuoritus on saanut arvostusta. ”Annoin kaikkeni laulaessa kappaletta studiossa,” kertoo Martin. ”Sen myötä siitä tuli todella haastava esittää livenä.”[8]
B-puolen avaavat ”Kill in the Spirit World” ja ”Call of the Wild” muistuttavat tyyliltään 1980-luvun valtavirran heavy metalia. Jälkimmäisenä mainitun alkuperäinen nimi oli ”Hero”, mutta nimi muutettiin koska Black Sabbathin entisen laulajan Ozzy Osbournen vuonna 1988 julkaistulla sooloalbumilla No Rest for the Wicked oli samanniminen kappale.[10] Kappale ”Black Moon” oli julkaistu vuotta aiemmin ”The Shining” -singlen B-puolena ja siitä nauhoitettiin nyt uusi versio. Päätösraita ”Nightwing” on pitkä ja hidastempoinen sävellys, jossa kuullaan myös akustista kitaraa. Muiden kappaleiden saatanallisista aiheista poiketen ”Nightwingin” sanoitus kertoo yöllä saalistavasta pöllöstä. ”Piru ei päässyt hiipimään siihen kappaleeseen,” totesi Powell myöhemmin.[8] Kappaleen lopullisessa versiossa käytettiin Tony Martinin harjoitusottoa, koska Iommi ja Powell pitivät sitä lopulliseksi tarkoitettua lauluraitaa onnistuneempana.[9]
Blues-vaikutteinen kappale ”Cloak & Dagger” kappale julkaistiin nimikappaleen singlen B-puolella ja albumin kuvavinyyli-painoksella A-puolen viimeisenä kappaleena.
Kansitaide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumin kansi on Kevin Winlettin suunnittelema ja siinä on kuva rististä. Takakannessa on sama risti, mutta ”päättömänä” (engl. headless). Britannian-versiossa kansi on mustavalkoinen, muualla maailmassa värillinen.
Julkaisu ja vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Headless Cross julkaistiin huhtikuussa 1989 ja se sai positiivisen vastaanoton niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa. Singleinä julkaistiin kappaleet ”Headless Cross” ja ”Devil & Daughter” sekä joissain Euroopan maissa myös ”Call of the Wild”. Nimikappaleesta kuvattiin myös promovideo. Bassoa videolla soittaa studiobasistina toiminut Laurence Cottle. Uudeksi varsinaiseksi basistiksi tuli Cozy Powellin vanha soittokumppani, Whitesnakesta tuttu Neil Murray. Tämän kokoonpanon (Iommi, Powell, Martin, Murray ja kosketinsoittaja Geoff Nicholls) myötä yhtyeeseen tuli pysyvyyttä parin tulevan vuoden ajaksi aiempien vuosien jatkuvien muutosten sijaan.
Kaupallinen menestys oli kohtalaisen hyvää Britanniassa (listasijoitus 31.) ja Euroopassa, jossa albumi on Iommin mukaan yksi parhaiten myytyjä Sabbath-albumeja.[9] Pohjois-Amerikassa albumin ja yhtyeen promootio jäi levy-yhtiön osalta vähäiseksi,[8] ja sijoitus Billboard-listalla oli vasta 115.
Julkaisun jälkeen yhtye aloitti Yhdysvaltain-kiertueen touko-kesäkuussa 1989. Huonon promootion ja vähäisen lipunmyynnin vuoksi kiertue peruutettiin jo kahdeksan konsertin jälkeen.[8][9] Suosio oli parempaa Britanniassa ja Euroopassa, missä yhtye kiersi saman vuoden syksyllä. Loppuvuodesta yhtye teki kiertueen Japanissa ja Neuvostoliitossa, missä se oli yksi ensimmäisiä länsimaisia rock-yhtyeitä. ”Sabbathin suosio oli todella korkealla Manner-Euroopassa ja Japanissa tuolloin,” kertoi Geoff Nicholls myöhemmin. ”Menestys oli jopa parempaa kuin Ozzyn aikana.”[8]
Arvostus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Headless Cross on ajan myötä noussut Black Sabbathin suosituimpien albumien joukkoon, ja Tony Iommi on todennut pitävänsä albumia merkittävänä osana yhtyeen historiaa.[9] Albumin myötä yhtye sai takaisin miehistönvaihdosten ja muiden ongelmien myötä menettämäänsä kunnioitusta.[9]
Tämän päivän kriitikot ovat antaneet albumille pääasiassa positiivisia arvosteluja. AllMusic-sivuston Eduardo Rivadavia pitää Headless Crossia hyvänä lähtökohtana niille, jotka haluavat tutustua Osbournen ja Dion ulkopuoliseen Black Sabbathiin. Metal Crypt -sivuston arvostelussa albumia kuvaillaan ”vanhan hyvän ajan metallia ilman turhaa temppuilua”.[11][12] Rocknworld-sivuston kriitikko pitää Headless Crossia ”yhtenä Sabbathin parhaista” ja Metal Observerin arvostelija pitää levyä "suositeltavana hankitana”, vaikka B-puoli ei nousekaan A-puolen tasolle.[13][14]
Kielteisempiäkin arvioita on esitetty. Sputnikmusic-sivuston kriitikko kuvailee levyä ”epäonnistuneeksi yritykseksi muuttaa Sabbath power metal -yhtyeeksi”.[15] Internet-kriitikko Mark Prindlen mukaan albumi on ”esimerkki 1980-luvun hevin alamäestä”.[16]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki kappaleet säv. ja san. Black Sabbath, ellei toisin mainita[17].
| Nro | Nimi | Säv&san | Kesto | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1. | The Gates of hell (instrumentaali) | 1.06 | |||||||
| 2. | Headless Cross | Martin/Iommi/Powell | 6.29 | ||||||
| 3. | Devil & Daughter | Martin/Iommi/Powell | 4.44 | ||||||
| 4. | When Death Calls | 6.55 | |||||||
| 5. | Kill in the Spirit World | 5.11 | |||||||
| 6. | Call of the Wild | Martin/Black Sabbath | 5.18 | ||||||
| 7. | Black Moon | Martin/Black Sabbath | 4.06 | ||||||
| 8. | Nightwing | 6.35 | |||||||
| Kuvalevyn bonuskappale | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nro | Nimi | Kesto | |||||||
| 9. | Cloak and Dagger | 4.37 | |||||||
Singlejulkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| ”Headless Cross” (1989, I.R.S. Records, EIRS 107, 7", UK) |
|
| ”Headless Cross 12"” (1989, I.R.S. Records, EIRST PB107, 12", UK) |
|
| ”Devil & Daughter” (1989, I.R.S. Records, EIRSPD 115 (kuvalevy), EIRS 115 (liitteet mukana)) |
EIRS 115:n mukana liitteenä 2 postikorttia ja kiertue-ohjelma |
| ”Devil & Daughter 12"” (1989, I.R.S. Records, EIRST 115) |
|
| ”Call of the Wild” (1989, I.R.S. Records, 016-24 10257) |
|
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Black Sabbath
- Tony Iommi – kitara
- Tony Martin – laulu
- Cozy Powell – rummut
- ja
- Geoff Nicholls – kosketinsoittimet
- Laurence Cottle – basso
Vierailijat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brian May – kitara ("When Death Calls" -kitarasoolo)
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tuottajat - Tony Iommi ja Cozy Powell
- Nauhoitus ja miksaus - Sean Lynch
- Kappaleen "Nightwing" miksaus - Jeremy Lewis
- Kannen suunnittelu - Kevin Winlett
- Sisäkansi - Flat Earth
Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Julkaisuhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1989: IRS (24-1005-1), EU, vinyyli
- 1989: IRS (X2-0777-7-13002-2-6), US, CD
- 1989: IRS (EIRSAPD-1002), UK, kuvavinyyli
- 1999: EMI (7243-5-21299-2-8), EU, CD
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Headless Cross by Black Sabbath : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Saksan liittotasavallan listasijoitus, charts-surfer.de (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ruotsin listasijoitus, swedishcharts.com
- ↑ Sveitsin listasijoitus, swisscharts.com
- ↑ Britannian listasijoitus, everyhit.com
- ↑ Timo Pennanen: Sisältää hitin, sivu 102, Otava 2006
- ↑ Yhdysvaltain listasijoitus, allmusic.com
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Garry Sharpe-Young: Never Say Die! 1979-1997, Rockdetector 2003
- ↑ a b c d e f g Tony Iommi: Iron Man - My Journey Through Heaven And Hell with Black Sabbath, Da Capo Press 2011
- ↑ https://www.black-sabbath.com/discography/blacksabbath/headlesscross/ info albumista Black-Sabbath.com-sivustolla
- ↑ https://www.allmusic.com/album/headless-cross-mw0000203923 arvostelu Allmusic-sivustolla
- ↑ https://www.metalcrypt.com/pages/review.php?revid=1689 arvostelu Metal Crypt-sivustolla
- ↑ https://www.rocknworld.com/thrashpit/reviews/06/BlackSabbath.shtml arvostelu Rocknworld-sivustolla
- ↑ https://www.metal-observer.com/articles.php?lid=1&sid=1&id=3459 (Arkistoitu – Internet Archive) arvostelu Metal Observer-sivustolla
- ↑ https://www.sputnikmusic.com/review/37331/Black-Sabbath-Headless-Cross/ arvostelu Sputnik Music-sivustolla
- ↑ https://www.markprindle.com/blacksaa.htm#head arvostelu Mark Prindlen sivustolla
- ↑ Black Sabbath Headless Cross allmusic.com. Viitattu 18.12.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Headless Cross Discogsissa. (englanniksi)
- Albumi Headless Cross Encyclopaedia Metallum -sivustolla (englanniksi)