Exe (joki Englannissa)
Exe | |
---|---|
Exen estuaari ja Exmouthin kaupunki. |
|
Alkulähde | Exmoor, Somerset |
Laskupaikka | Exmouth, Englannin kanaali |
Pituus | 97 km |
Exe on noin 97 kilometriä pitkä joki, joka virtaa Somersetin ja Devonin kreivikunnissa Lounais-Englannissa. Se saa alkunsa Exmoorin nummilta läheltä Simonsbathin kylää, vain noin 8 kilometrin päästä Bristolin kanaalista. Sieltä se virtaa etelään ja ohittaa Tivertonin ja Exeterin kaupungit. Pian Exeterin jälkeen se levenee estuaariksi, joka yhtyy Englannin kanaaliin Exmouthin kohdalla.[1][2]
Exejoesta kalastetaan lohia ja taimenia ja estuaarin alueella harrastetaan purjehdusta. Joen ylävirralla on paperitehtaita ja jauhomyllyjä.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roomalaiset rakensivat vuonna 50 Exeterin paikalle linnakkeen, sillä se oli joen viimeinen ylityspaikka ennen merta. Seuraavien vuosisatojen aikana Exeteristä muodostui tärkeä kauppapaikka, jonka toiminta keskittyi sen sataman ympärille.[2] Devonin kreivitär Isabella de Fortibus rakennutti joelle padon 1270- tai 1280-luvulla ohjatakseen vettä omistamiinsa myllyihin. Pato esti suuria laivoja pääsemästä Exeteriin, minkä seurauksena satama siirtyi siitä alavirtaan sijaitsevaan Topshamiin.[2][3]
Vuonna 1566 vihittiin käyttöön Exeterin kanava, Englannin ensimmäinen laivakanava, jota pitkin laivat pääsivät jälleen kaupungin satamaan Turfin sulun kautta. Ylävirralla sijaitsevassa Tivertonin kaupungissa joesta saatiin vesivoimaa villateollisuuden käyttöön.[2]
Historian aikana Exe on tulvinut yli äyräidensä useita kertoja. Tulvat ovat tuhonneet kirkkoja ja muita rakennuksia Exeterissä ja aiheuttaneet tuhoja myös Tivertonissa ja muissa kaupungeissa sekä maaseudulla. Tulviin joudutaan yhä varautumaan paikoitellen joen varrella. Exeteriin rakennettiin 1970-luvulla valleja ja kanavia tulvantorjuntaa varten.[2]
Luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Exejoen suulla sijaitsevat Exmouth ja Dawlish Warrenin luonnonsuojelualue ovat arvokkaita lintuvesiä. Niiden alueella voi nähdä muun muassa avosettejä, kuoveja, sorsia, sepelhanhia, meriharakoita, suosirrejä, punajalkavikloja, tundrakurmitsoja ja kuireja.[2]
Exestä on perinteisesti kalastettu lohta – vuonna 1924 joesta pyydettiin peräti 29 kilogramman painoinen yksilö. Lohikannat ovat kuitenkin taantuneet kaikissa Devonin joissa, ja viranomaiset yrittävät palauttaa niitä entiselleen.[2]
Yläjuoksullaan Exe virtaa soisilla nummilla, metsissä ja syvissä laaksoissa. Siellä sijaitsee myös Wimbleballin tekojärvi, johon johdetaan vettä joesta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Exe (joki Englannissa) Wikimedia Commonsissa