Dead Letters
Dead Letters The Rasmus | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | Nord Studios | |
Julkaistu | 2003 | |
Tuottaja(t) | Mikael Nord Andersson & Martin Hansen | |
Tyylilaji | rock | |
Kesto | 39.48 | |
Levy-yhtiö | Playground Music | |
Listasijoitukset | ||
The Rasmuksen muut julkaisut | ||
Hell of a Collection 2001 |
Dead Letters 2003 |
Hide from the Sun 2005 |
Singlet albumilta Dead Letters | ||
|
Dead Letters on suomalaisen rock-yhtye The Rasmuksen albumi. Se julkaistiin Euroopassa vuonna 2003 ja Yhdysvalloissa sekä Australiassa 2004. Albumi nauhoitettiin 2002 Nord Studiosilla Ruotsissa, ja sen tuottivat myös yhtyeen aiemman Into-albumin tuottaneet Mikael Andresson ja Martin Hansen. Albumin soundi on tumma ja kappaleet synkkiä ja molliin kirjoitettuja.
Dead Letters on yhtyeen viides pitkäsoitto, ja se oli yhtyeelle lopullinen kansainvälinen läpimurto. Se on noussut kymmenen myydyimmän joukkoon yli kymmenessä maassa ja ensimmäisellekin sijalle muutamissa maissa. Saksassa albumi myi 400 000 kappaletta ja Isossa-Britanniassa 300 000 kappaletta. Se on edelleen ainoa Ison-Britannian albumilistan kymmenen kärkeen yltänyt suomalainen albumi. Euroopan menestyksensä johdosta albumi nousi listoille myös Australiassa sekä Uudessa-Seelannissa. Dead Letters on myynyt maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljoonaa kappaletta. Kultalevyjä se on myynyt kahdeksan ja platinalevyjä viisi. Albumi oli kansainvälisesti myydyin suomalainen levy vuoteen 2009 saakka, jolloin Nightwishin albumi Dark Passion Play ohitti Dead Lettersin kahden miljoonan kappaleen myynnillään [2].
Suomessa Dead Letters myi tuplaplatinalevyyn ja sen päälle vielä kultalevyyn oikeuttavat 77 000 kappaletta. Julkaisuviikollaan se oli Suomen virallisen albumilistan ensimmäisellä sijalla, ja levy pysyi listalla 54 viikkoa eli yli vuoden.
Dead Lettersin kappaleista maailmanlaajuinen radiohitti "In the Shadows" oli MTV Europen soitetuin video, ja single nousi Britteinsaarten singlelistan kolmanneksi keväällä 2004. Isossa-Britanniassa singleä myytiin 180 000 kappaletta. Muita sijoituksia ovat mm. Saksassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa sija 1; Italiassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Tšekissä saavutettu sija 2 sekä Ranskassa sija 6.
Musiikkivideot on tehty albumin kappaleista "In the Shadows", "In My Life", "First Day Of My Life", "Funeral Song (The Resurrection)" sekä "Guilty".
Albumin kappalelista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "First Day Of My Life" – 3.44
- "In The Shadows" – 4.17
- "Still Standing" – 3.32
- "In My Life" – 3.41
- "Time To Burn" – 4.32
- "Guilty" – 3.46
- "Not Like The Other Girls" – 5.44
- "The One I Love" – 3.16
- "Back In The Picture" – 3.44
- "Funeral Song" – 3.17
Musiikkivideot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- In My Life 2003
- First Day Of My Life 2003
- In The Shadows Bandit version 2003
- In The Shadows crow version 2003
- In The Shadows US UK version 2003
- Guilty 2004
- Funeral Song 2004
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- In The Shadows (2003)
- In My Life (2003)
- First Day Of My Life (2003)
- Funeral Song (The Resurrection) (2004)
- Guilty (2004)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Musiikkituottajat: Tilastot -> Virallinen lista -> Artistit -> The Rasmus -> Dead Letters Viitattu 10.8.2021.
- ↑ https://www.kayongblogger.com/2010/02/nightwish-history.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ The Rasmus: Dead Letters Viitattu 5.1.2023.
- ↑ The Rasmus: Dead Letters Viitattu 5.1.2023.