Darius Milhaud

Darius Milhaud

Darius Milhaud (4. syyskuuta 1892 Marseille, Ranska – 22. kesäkuuta 1974 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen säveltäjä, joka kuului Les Six -säveltäjäryhmään. Milhaud’n laajasta ja kokeilevan monipuolisesta tuotannosta erottuu eteläamerikkalaisen ja Välimeren alueen musiikin vaikutus sekä polytonaalisuus.

Elämä ja sävellystyö

Milhaud syntyi varakkaaseen juutalaiseen perheeseen ja vietti lapsuutensa Aix-en-Provencessa. Myöhemmin hän piti juutalais-provencelaista taustaansa hyvin merkittävänä sävellystensä kannalta. Musiikkiopinnot alkoivat viulunsoitolla ja jatkuivat Pariisin konservatoriossa muun muassa Paul Dukas’n, Charles-Marie Widorin ja Vincent d’Indyn johdolla. Milhaud ystävystyi runoilija Paul Claudelin kanssa, jonka mukana hän pääsi matkalle Brasiliaan, Rio de Janeiroon. Siellä hän tutustui brasilialaiseen kansanmusiikkiin, jonka rytmejä voi erottaa paitsi teoksesta Saudades do Brasil myös säveltäjän myöhemmästä tuotannosta.

Palattuaan Pariisiin vuonna 1918 Milhaud tutustui Jean Cocteauhon sekä muihin tulevan kuuden ryhmän eli Les Sixin jäseniin. Säveltäjä Erik Satien kanssa Milhaud’lla oli ystävyyssuhde jo vuosia ennen kuin Les Six perustettiin. Hän oli myös ryhmästä ainoa, jolla ei ollut erimielisyyksiä Satien kanssa. Milhaud kiinnostui jazzista matkallaan Yhdysvaltoihin vuonna 1922. Hän nai serkkunsa Madeleinen vuonna 1925, ja toisen maailmansodan puhjettua aviopari muutti Yhdysvaltoihin, jossa Milhaud toimi opettajana. Myöhemmin hän hoiti opetustoimia vuorotellen kahdella mantereella: Mills Collegessa Kaliforniassa ja Pariisin konservatoriossa. Heikko terveys pakotti hänet kuitenkin käyttämään pyörätuolia ja luopumaan lopulta tehtävistään.

Milhaud kuoli Genevessä, Sveitsissä. Hänen poikkeuksellisen laajan sävellystuotantonsa (yli 400 teosta) tunnusmerkkejä ovat jazzin vaikutus ja polytonaalisuus eli useamman sävellajin päällekkäinen käyttö, jonka eräänä kehittäjänä säveltäjää pidetään. Milhaud sävelsi niin oopperoita, baletteja, sinfonista musiikkia, kamari- ja vokaalimusiikkia kuin elokuvamusiikkiakin. Hän itse katsoi saaneensa vaikutteita Välimeren maiden, ennen kaikkea Italian musiikista. Hänen juutalainen taustansa näkyy esimerkiksi useissa raamatullisissa vokaaliteoksissa. Milhaud on julkaissut omaelämäkerrallisen teoksen Notes sans musique (1949).

Säveltäjän leski, näyttelijä Madeleine Milhaud eli miehensä kuoleman jälkeen vielä pitkälti yli kolme vuosikymmentä. Hän kuoli tammikuussa 2008 105-vuotiaana.

Sävellyksiä

II. tambourin

Darius Milhaud Suite d'après corrette

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Oopperoita

• La brebis égarée (1923)
• Les malheurs d'Orphée (1926)
• Le pauvre matelot (1927)
• 3 Opéras-minutes
  1. L'Enlèvement d'Europe (1927)
  2. L'Abandon d'Ariane (1927)
  3. La Délivrance de Thésée (1927)
• Christophe Colomb (1928)
• Maximilien (1932)
• L'opéra du gueux (1937)
• Médée (1939), jossa on teksti Madeleine Milhaud, hänen serkkunsa ja vaimonsa
• Bolivar (1943), jossa on teksti Madeleine Milhaud
• David (1955)
• Fiesta (1958)
• La mère coupable (1966), Madeleine Milhaud’n kirjoittama libretto Beaumarchais’n näytelmän pohjalta
• Saint-Louis, roi de France (1970)

Baletteja

• L'homme et son désir (1918)
• Le Bœuf sur le toit (1919)
• La Création du Monde (1923)
• Salade (1924)
• Le train bleu (1924)
• ’adame Miroir (1948)
• Les rêves de Jacob (1949)

Orkesterimusiikkia

• Saudades do Brasil (1920)
• Cinq Études pour piano et orchestre (1920)
• Le Carneval d'Aix (1926)
• Suite provençale (1937)
• 12 sinfoniaa (1939–1961)
• Suite française (1944)
• West Point Suite (1954)
• Deux Marches (1960)

Muuta

• Le Retour de l'enfant prodigue (1917)
• Machines agricoles (1919)
• Catalogue de fleurs (1920)
• 3 Rag caprices (1922)
• Agamemnon, Les Choéphores, Les Euménides (1913–1925)
• Scaramouche (1936)
• La Cheminée du Roi René (1939)
• Paris (1948)
• Chants populaires hébraïques
• Service sacré du matin du Sabbat
• 18 jousikvartettoa (1912–1950)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Darius Milhaud Wikimedia Commonsissa

• Platt, Russell: The Indomitable Humanism of Darius Milhaud The New Yorker. 23.6.2017. (englanniksi)