Bakunsuomalaiset

Bakunsuomalaiset olivat suomalaisia, joita muutti 1800-luvun jälkipuoliskolla öljyteollisuuden perässä Azerbaidžaniin.

Varsinkin Bakuun asettui asumaan kymmeniä suomalaisia, joista useimmat hakeutuivat Nobel-suvun Branobel öljy-yhtiön tai siihen sidoksissa olevien liikeyritysten palvelukseen. Luterilaiset tulokkaat järjestäytyivät vuonna 1883 saksalais-ruotsalais-armenialaiseksi seurakunnaksi, jolla oli oma kivikirkko ja jumalanpalveluksia saksan ja venäjän kielellä. 1900-luvun alkuun tultaessa yli 6 000 -henkiseksi kasvanut seurakunta toimi aktiivisesti Bakussa ja Balahanyn öljykenttien ympäristössä. Seurakunnan jäsenistä 4 800 oli merkitty saksalaisiksi, 450 ruotsalaisiksi, 400 latvialaisiksi, 250 suomalaisiksi ja 110 virolaisiksi. Bakun suomalaiset ja ruotsalaiset insinöörit ja teknikot muodostivat tiiviin sosiaalisen piirin, jonka jäsenet seurustelivat ja elivät vilkasta kulttuurielämää keskenään. Kaukana kotimaasta kansallisten tapojen ja juhlien merkitys korostui. Niinpä suomalaistakin kulttuuria tavattiin pitää monin tavoin esillä pohjoismaisissa tilaisuuksissa ja juhlissa. Sosiaalinen elämä oli rikasta siksikin, että kaupungissa toimi yllättävän monia suomalaisseurojen ja -yritysten asiamiehiä ja haarakonttoreita. Aika ajoin suomalaiset olivat esillä myös bakulaisten arjessa, sillä kaupungilla tiedettiin, että pietarinsuomalaiset nuohoojat olivat arvostettuja ammattimiehiä. Heitä tahdottiin ehdottomasti hankkia myös Bakuun, jossa kehnosti nuohotut piiput olivat hengenvaarallinen ongelma.

Enimmillään bakunsuomalaisten yhteisö kasvoi 400–500 hengen kokoiseksi.