Avaruusasiain neuvottelukunta
Avaruusasiain neuvottelukunta (lyh. ANK, AVA; ruots. delegationen för rymdärenden) on Suomen avaruustoimintaa koordinoiva julkisen sektorin elin. Se perustettiin vuonna 1985 liikenneministeriön alaisuuteen (asetus 352/1985). Vuodesta 1990 alkaen neuvottelukunta on ollut kauppa- ja teollisuusministeriön, sittemmin työ- ja elinkeinoministeriön, alainen.
Neuvottelukunnassa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään 12 jäsentä sekä asiantuntijoita. Suomen avaruustoiminnan alkuaikoina neuvottelukunnalla oli useita tiheästi kokoontuvia työryhmiä, mutta sittemmin työryhmiä on kokoontunut vain Suomen avaruusstrategian laatimisvuosina (joka kolmas vuosi). Puheenjohtajina ovat toimineet muiden muassa Pekka Jauho, Yrjö Toivola, Timo Kekkonen, Antti Joensuu ja Petri Peltonen.
Neuvottelukunta on kokoontunut ennen jokaista Euroopan avaruusjärjestön neuvoston (ESA:n ylimmän päättävän elimen) kokousta eli 4–6 kertaa vuosittain. Erityisesti se on valmistellut Suomen kannat ESA:n ministerikokouksiin, joita on järjestetty noin joka kolmas vuosi. Ministerikokouksissa Suomea edustaa työ- ja elinkeinoministeri tai hänen nimittämänsä virkamies.
Noin joka kolmas vuosi neuvottelukunta laatii Suomen avaruusstrategian. Ensimmäinen strategia oli kirja Suomi ja avaruus, joka kuvasi Suomen avaruusohjelman vuosiksi 1987–1992. Sittemmin strategia on kirjoitettu vuosina 1994, 1996, 1999, 2001, 2003, 2005 ja 2009. Uusin avaruusstrategia julkistettiin 28.2.2013.[1] Sen kesto on aiempia pitempi eli vuodet 2013–2020.[2] Erillinen työryhmä laatii 2.5.–31.10.2018 avaruusstrategiaan päivityksen. [3] Strategiapäivitys suosittelee Suomen avaruushallinnon vahvistamista, jolla on vaikutuksia vuodesta 2019 alkaen avaruusasiain neuvottelukuntaan.
Neuvottelukunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen neuvottelukunta 1980-luvulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- puheenjohtaja professori Pekka Jauho, VTT
- varapuheenjohtaja ylijohtaja Erkki Jatila
- hallitussihteeri Hannele Tuomi, Liikenneministeriö
- kansliapäällikkö Bror Wahlroos, KTM
- apulaisosastopäällikkö Holger Rotkirch, UM
- neuvotteleva virkamies Jukka Liedes, OPM
- apulaispäällikkö Olli Paasivirta, YM
- hallitusneuvos Seppo Havu, MMM
- johtaja Keijo Toivola, posti- ja telelaitos
- johtaja Erkki Larkka, Yleisradio Oy
- ylijohtaja Juhani Kuusi, Tekes
- professori Martti Tiuri, TKK
- tutkimus- ja kehitysjohtaja Viljo Hentinen, Nokia Elektroniikka Oy
- pankinjohtaja Jarmo Raulo, KOP
Avaruusasian neuvottelukunta 27.3.1992–31.3.1995
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- puheenjohtaja teollisuusneuvos Yrjö Toivola, Vaisala Oy
- varapuheenjohtaja neuvotteleva virkamies Alpo Kuparinen, KTM
- suunnittelija Eeva Ikonen, OPM
- professori Väinö Kelhä, VTT
- ulkoasiainsihteeri Timo Kienanen, UM
- teollisuusneuvos Martti Mäenpää, KTM
- osastopäällikkö Hannele Pohjola, Teollisuuden ja työnantajien keskusliitto
- osastopäällikkö Jorma Riissanen, Ilmatieteen laitos
- professori Pekka Tanskanen, Suomen Akatemia
- teknologiajohtaja Kari Tilli, Tekes
- professori Seppo Urpo, TKK
- ylitarkastaja Juha Vuorimies, YM
Sihteeristö: Håkan Sandell ja Kari Tilli, Tekes
Avaruusasiain neuvottelukunta 1.4.1995–26.3.1998
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- puheenjohtaja pääjohtaja Martti Mäenpää, TEKES
- varapuheenjohtaja professori Risto Pellinen, Ilmatieteen laitos
Jäsenet
- tiedesihteeri Mirja Arajärvi, apetusministeriö
- tutkimusjohtaja Jorma Hattula, Suomen Akatemia
- tenologiajohtaja Juhani Jääskeläinen, TEKES
- osastopäällikkö Hannele Pohjola, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto ry
- osastopäällikkö Tytti Sutela, Nokia-yhtymä Oy
- observatorionjohtaja Tauno Turunen, Sodankylän geofysikaalinen observatorio
- kehitysjohtaja Juha Vuorimies, Suomen ympäristökeskus
- ulkoasiainsihteeri Pirjo Välinoro, ulkoasiainministeriö
Asiantuntijat
- evl Seppo Haapamäki, Ilmavoimien esikunta
- vanh.hallitussihteeri Jorma Immonen, KTM
- teollisuusneuvos Sakari Immonen, KTM
- johtaja Pauli Juuti, Finnyards Oy Elektroniikka
- professori Väinö Kelhä, VTT
- yli-insinööri Antti Kohtala, liikenneministeriö
- professori Seppo Urpo, Teknillinen korkeakoulu
Sihteeristö
- tiedesihteeri Jukka Rantala, Suomen Akatemia
- tutkimuspäällikkö Martin Mäklin, TEKES
Avaruusasiain neuvottelukunta 29.4.1998–31.3.2001
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäsenet 29.4.1998–31.3.2001 olivat [4]
- Kekkonen, Timo, teollisuusneuvos, kauppa- ja teollisuusministeriö, puheenjohtaja
- Pellinen, Risto, professori, Ilmatieteen laitos, Varapuheenjohtaja, jäsen
- Tilli, Kari, teknologiajohtaja, Teknologian kehittämiskeskus, jäsen
- Hattula, Jorma tutkimusjohtaja, Suomen Akatemia, jäsen
- Maunula, Liisa, ulkoasiainsihteeri, ulkoasiainministeriö, jäsen
- Varmavuo, Tytti, osastopäällikkö, Nokia Oyj, jäsen
- Lehmusvirta, Juhani, avaruuslaiteyksikön päällikkö, Patria Finavitec Oy, jäsen
- Arajärvi, Mirja, neuvotteleva virkamies, opetusministeriö, jäsen
Asiantuntijat
- Fredriksson, Heikki, insinöörieversti, Topografikunta, asiantuntija
- Kelhä, Väinö, professori ,VTT Automaatio, asiantuntija
- Kuittinen, Risto, professori, Geodeettinen laitos, asiantuntija
- Immonen, Jorma, vanhempi hallitussihteeri, kauppa- ja teollisuusministeriö, asiantuntija
- Urpo, Seppo, professori, Teknillinen korkeakoulu, asiantuntija
- Åkermarck, Mikael, tutkija, liikenneministeriö, asiantuntija
- Vuorimies, Juha, kehitysjohtaja, Suomen ympäristökeskus, asiantuntija
Sihteeristö
- Vihma-Kaurinkoski, Mirja, tiedesihteeri, Suomen Akatemia, sihteeri
- Peltonen, Petri, teknologia-asiantuntija, ja yksikönpäällikkö Einar-Arne Herland, Teknologian kehittämiskeskus, sihteeri
Neuvottelukunta 5.4.2001–31.3.2004
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäsenet olivat
- Puheenjohtaja: osastopäällikkö Timo Kekkonen, kauppa- ja teollisuusministeriö
- Varapuheenjohtaja: professori Risto Pellinen, Ilmatieteen laitos
Jäsenet
- lähetystösihteeri Liisa Maunula, ulkoasiainministeriö
- neuvotteleva virkamies Mirja Arajärvi, opetusministeriö
- tutkimusjohtaja Anneli Pauli, Suomen Akatemia
- teknologiajohtaja Kari Tilli, Tekes
- yksikön päällikkö Juhani Lehmusvirta, Patria New Technologies
Pysyvät asiantuntijat
- yksikön päällikkö Esa Panula-Ontto, Tekes
- yksikön päällikkö Yrjö Sucksdorff, Suomen ympäristökeskus
- tietohuoltopäällikkö Juha Vuorimies, ympäristöministeriö
- ylitarkastaja Rita Kurki ja merenkulkuneuvos Raimo Kurki, liikenne- ja viestintäministeriö
- ylijohtaja Risto Kuittinen, Geodeettinen laitos
- tutkimusprofessori Jarkko Koskinen, Ilmatieteen laitos
- tutkimusprofessori Väinö Kelhä, Valtion teknillinen tutkimuskeskus
- professori Jorma Kangas, Oulun yliopisto, Sodankylän geosfysikaalinen observatorio
- teollisuusneuvos Antti Joensuu, kauppa- ja teollisuusministeriö
- vanhempi hallitussihteeri Jorma Immonen, kauppa- ja teollisuusministeriö
- johtaja Heikki Huomo, Nokia Oy
- insinöörieversti Heikki Fredriksson ja eversti Alpo Julkunen, Topografikunta
Sihteerit olivat
- sihteeri: teknologia-asiantuntija Pauli Stigell, Tekes
- tiedesihteeri: tiedesihteeri Tuula Pitkänen ja tiedesihteeri Pentti Pulkkinen, Suomen Akatemia
Neuvottelukunta 2004–2007
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jäsenet olivat
- Puheenjohtaja: osastopäällikkö Timo Kekkonen, kauppa- ja teollisuusministeriö
- Varapuheenjohtaja: opetusneuvos Mirja Arajärvi, opetusministeriö
- lähetystöneuvos Jaakko Halttunen, ulkoasiainministeriö
- pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos
- yksikön johtaja Susan Linko, Suomen Akatemia
- teknologiajohtaja Kari Tilli, Tekes
- liiketoimintajohtaja Juha Ritala, Patria Oy
- tietohuoltopäällikkö Juha Vuorimies, ympäristöministeriö
Pysyvät asiantuntijat olivat
- yksikön päällikkö Esa Panula-Ontto, Tekes
- avaruusfysiikan professori Hannu Koskinen, Helsingin yliopisto
- insinööriprikaatinkenraali Markku Ihantola, Puolustusvoimat
- ylijohtaja Risto Kuittinen, Geodeettinen laitos
- hallituksen puheenjohtaja Pekka Jakkula, Ylinen Electronics Oy
- hallitusneuvos Mikael Nyberg, liikenne- ja viestintäministeriö
- teollisuusneuvos Antti Joensuu, kauppa- ja teollisuusministeriö
- ryhmäpäällikkö Tuomas Häme, Valtion teknillinen tutkimuskeskus
- yksikön päällikkö Yrjö Sucksdorff, Suomen ympäristökeskus
- tutkimusprofessori Jarkko Koskinen, Ilmatieteen laitos
- tutkimusprofessori Risto Pellinen, Ilmatieteen laitos
Sihteerit olivat
- sihteeri: teknologia-asiantuntija Pauli Stigell, Tekes
- tiedesihteeri: johtava tiedeasiantuntija Pentti Pulkkinen, Suomen Akatemia
Neuvottelukunta 1.4.2007–31.3.2010
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtioneuvosto asetti KTM:n alaisuudessa toimivan 21.3.2007 avaruusasiain neuvottelukunnan toimikaudeksi 1.4.2007–31.3.2010. Jäsenet olivat
- puheenjohtaja teollisuusneuvos Antti Joensuu, kauppa- ja teollisuusministeriö; vuodesta 2008 alkaen Petri Peltonen, työ ja elinkeinoministeriö
- varapuheenjohtaja opetusneuvos Mirja Vihma-Kaurinkoski, opetusministeriö; vuodesta 2008 alkaen Markku Suvanen
- lähetystöneuvos Tarja Pesämaa, ulkoasiainministeriö; vuodesta 2008 alkaen Nina Nordström, vuodesta 2009 alkaen Marja Rosvall, vuonna 2010 Katja Pehrman
- viestintäneuvos Kari T. Ojala, liikenne- ja viestintäministeriö
- tietohuoltopäällikkö Juha Vuorimies, ympäristöministeriö
- insinööriprikaatikenraali Veli-Pekka Valtonen, pääesikunta
- tutkimusprofessori Tuija Pulkkinen, Ilmatieteen laitos
- ylijohtaja Eeva-Liisa Poutanen, Merentutkimuslaitos (vuoteen 2008 asti)
- yksikönjohtaja Susan Linko, Suomen Akatemia
- toimialajohtaja Kari Tilli Tekes
- johtaja Kimmo Myllyoja, Patria Systems Oy; vuodesta 2008 alkaen Topi Miettinen, Patria Aviation Oy.
Sihteerit olivat
- sihteeri: teknologia-asiantuntija Pauli Stigell, Tekes
- tiedesihteeri: johtava tiedeasiantuntija Pentti Pulkkinen, Suomen Akatemia
Neuvottelukunta 15.4.2010–31.3.2013
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtioneuvosto asetti 15.4.2010 TEM:n alaisuudessa toimivan avaruusasiain neuvottelukunnan kolmen vuoden toimikaudekseen.[5] Sen jäsenet ovat
- puheenjohtaja on ylijohtaja Petri Peltonen, työ- ja elinkeinoministeriö
- ylijohtaja Pekka Plathan, liikenne- ja viestintäministeriö
- apulaispäällikkö Anu Laamanen, ulkoasiainministeriö
- johtaja Leena Vestala, opetusministeriö, v. 2012 alkaen Annu Jylhä-Pyykkönen
- apulaispäällikkö, kontra-amiraali Matti Möttönen, Rajavartiolaitos (sisäasiainministeriön hallinnonala)
- sotavarustepäällikkö, insinööriprikaatikenraali Veli-Pekka Valtonen, pääesikunta (puolustusministeriön hallinnonala)
- ylijohtaja Risto Kuittinen, Geodeettinen laitos, v. 2012 alkaen osastopäällikkö Raimo Vajavaara, Maa- ja metsätalousministriö
- tutkimusjohtaja Laura Höijer, ympäristöministeriö
- pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos
- toimialajohtaja Kari Tilli, Tekes
- yksikön johtaja Susan Linko, Suomen Akatemia
- pääsihteeri Tuija Karanko, Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry.
Neuvottelukunnan rooli Suomen hajautetussa tai verkottuneessa avaruushallinnossa vahvistuu: "Neuvottelukunta vastaa myös laajempien kansainvälisten avaruushankkeiden arvioinnista Suomen kannalta ja niihin liittyvän kansallisen rahoituksen koordinoinnista."[5] Tämä neuvottelukunta laati seuraavat kahdeksan vuotta kattavan avaruusstrategian. Sihteeristö laajennettiin kattamaan kaikki neuvottelukunnan tahot:
- Kimmo Kanto, Tekes, pääsihteeri
- Tuomas Häme, VTT
- Olli Klemola, Pääaseikunta
- Juuso Kummala, Liikennevirasto
- Heidi Kuusniemi, Geodeettinen laitos
- Sanna Laaksonen, Puolustusministeriö
- Topi Miettinen, Patria Oy
- Tuija Pulkkinen, Aalto-yliopisto
- Jouni Pulliainen, Ilmatieteen laitos
- Mikko Strahlendorff, LVM
- Yrjö Sucksdorff, SYKE
- Kati Sulonen, Suomen Akatemia
- Pauli Stigell, Tekes
Neuvottelukunta 2.5.2013–31.3.2016
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtioneuvosto asetti 2.5.2013 uuden avaruusasioiden neuvottelukunnan kolmen vuoden kaudeksi:[6]
- neuvottelukunnan puheenjohtaja TEM:n ylijohtaja Petri Peltonen
- varapuheenjohtajana ylijohtaja Pekka Plathan, LVM
- apulaisosastopäällikkö Timo Kantola, UM
- kansainvälisten asioiden johtaja Tiina Peltola-Lampi, SM
- ylijohtaja Jukka Juusti, PLM
- opetusneuvos Petteri Kauppinen, OKM
- maanmittausneuvos Raimo Vajavaara, MMM
- tutkimusjohtaja Laura Höijer, YM
- johtaja Yrjö Viisanen, Ilmatieteen laitos
- palvelujohtaja Kari Tilli, Tekes
- yksikön johtaja Susan Linko, Suomen Akatemia
- pääsihteeri Tuija Karanko, Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys ry
- Neuvottelukunnan pääsihteeri, teknologiajohtaja Kimmo Kanto, Tekes
Neuvottelukunnan pysyvät asiantuntijat ovat dosentti Tuija Pulkkinen (COSPARin puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston Sähköteknisen korkeakoulun dekaani) ja kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka (TEM). Neuvottelukunnan sihteeristöä laajennettiin kattamaan kaikki neuvottelukunnan tahot, pääsihteerinä toimi Kimmo Kanto Tekesistä.
Neuvottelukunta 2016–2019
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtioneuvosto asetti 17.3.2016 avaruusasioiden neuvottelukunnan toimikaudelle 1.4.2016 – 31.3.2019. Sen jäsenet ovat:[7]
- puheenjohtaja alivaltiosihteeri Petri Peltonen, työ- ja elinkeinoministeriö
- varapuheenjohtaja viestintäneuvos Päivi Antikainen, liikenne- ja viestintäministeriö --> Timo Kievari (kesä 2018–)
- apulaisosastopäällikkö Timo Kantola, ulkoasiainministeriö
- kansainvälisten asioiden johtaja Tiina Peltola-Lampi, sisäministeriö
- osastopäällikkö Raimo Jyväsjärvi, puolustusministeriö
- opetusneuvos Petteri Kauppinen, opetus- ja kulttuuriministeriö
- ylitarkastaja Petri Liljaniemi, ympäristöministeriö
- tutkimusjohtaja Yrjö Viisanen, Ilmatieteen laitos
- tutkimusjohtaja Tiina Sarjakoski, Maanmittauslaitos
- yksikön päällikkö Susan Linko, Suomen Akatemia
- johtaja Ilona Lundström, työ- ja elinkeinoministeriö --> Kimmo Kanto, Business Finland (2018-)
- toimitusjohtaja Harri Lähti Ruag Space Finland Oy Ab:stä Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys ry:n edustajana 2016-2017 --> 2017- Veera Sylvius, Space Systems Finland Oy:stä Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys ry:n edustajana
Neuvottelukunnan pysyvät asiantuntijat ovat dosentti Tuija Pulkkinen (COSPARin puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston vararehtori) ja kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka (TEM, 2018 -->Maija Lönnqvist, TEM)) sekä johtaja Kimmo Kanto (Tekes/Business Finland).
Neuvottelukunnan sihteeristöä laajennettiin kattamaan kaikki neuvottelukunnan tahot.
Neuvottelukunta 2019–2022
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvottelukunnan kokoonpano 6.9.2019 - 5.9.2022 [8]
- Puheenjohtaja: Osastopäällikkö Ilona Lundström, työ- ja elinkeinoministeriö
- Varapuheenjohtaja: Viestintäneuvos Päivi Antikainen, liikenne- ja viestintäministeriö
Jäsenet:
- Apulaisosastopäällikkö Tanja Jääskeläinen, ulkoministeriö
- Turvallisuusjohtaja Kai Knape, puolustusministeriö
- Tutkimusjohtaja Tanja Suni, ympäristöministeriö
- Ylijohtaja Pentti Lähteenoja, maa- ja metsätalousministeriö
- Pelastusneuvos Janne Koivukoski, sisäministeriö
- Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
- Pääjohtaja Juhani Damski, Ilmatieteen laitos
- Head of Space Kimmo Kanto, Business Finland
- Johtaja Susan Linko, Suomen Akatemia
- Toimitusjohtaja Veera Sylvius, Space Systems Finland Oy/Suomen ilmailu- ja puolustusteollisuusyhdistys PIA ry
- Johtaja Juha-Matti Liukkonen, Reaktor Group Oy/Suomen ilmailu- ja puolustusteollisuusyhdistys PIA ry
- Professori Minna Palmroth, Helsingin yliopisto/COSPAR-kansalliskomitea
Neuvottelukunnalla on työ- ja elinkeinoministeriössä toimiva sihteeristö.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomi 2025, TEM ja LVM, 22.11.2018 [9]. Avaruusasiain neuvottelukunnan pitkän strategian liiketoimintaan painottuva päivitys, jonka teki erillinen työryhmä neuvottelukunnan ulkopuolella v. 2018.
- Suomen avaruustoiminnan kansallinen strategia vuosille 2013–2020, TEM [10]
- Kansallinen avaruusstrategia 2009–2011. TEM, Innovaatio 11/2009. ISBN 978-952-227-163-1
- Avaruustoiminta Suomessa: kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet 2005–2007. Kauppa- ja teollisuusministeriö, KTM Julkaisuja 15/2005. ISBN 951-739-882-4, 2005. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Avaruustoiminta Suomessa: Kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/2002, ISBN 951-739-677-5, 2002
- Avaruustoiminta Suomessa: Kansallinen strategia ja kehittämisen tavoitteet, Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/1999.
- Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kansallinen strategia vuosille 1996–1998. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 1/1996
- Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan organisointi Suomessa. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 4/1995
- Evaluation of Finnish Space Science. Suomen Akatemia, 5/1994, Painatuskeskus Oy, Helsinki, 1994
- Avaruusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan kansallinen strategia. Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kauppa- ja teollisuusministeriön neuvottelukuntaraportteja 2/1994
- Finnish Space Programme 1991–1996. KTM, Valtion painatuskeskus, 1991
- Suomi ja avaruus. Liikenneministeriö, Avaruusasian neuvottelukunta, Valtion painatuskeskus, Helsinki, 1987, ISBN 951-860-621-8
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomikin sai oman avaruusstrategian HS.fi. 28.2.2013. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 22.3.2016.
- ↑ Suomen avaruustoiminnan kansallinen strategia vuosille 2013–2020 2013. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 22.3.2016.
- ↑ https://tem.fi/hankesivu?tunnus=TEM025:00/2018 Avaruustrategian kasvua ja työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä päivittävä työryhmä, TEM
- ↑ https://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iId=2873&a_iId=24667 (Arkistoitu – Internet Archive) VN hankerekisteri
- ↑ a b https://www.tem.fi/index.phtml?98783_m=98787&s=3872
- ↑ https://www.avaruus.info/index.php?module_id=158&news_id=320 Uusi avaruusasioiden neuvottelukunta aloittaa työnsä, Avaruus.info, 2.5.2013, luettu 10.6.2013.
- ↑ https://www.tem.fi/?s=2470&89515_m=120171 Avaruusasiain neuvottelukunta asetettu ajalle 1.4.2016 – 31.3.2019, 17.3.2016
- ↑ https://tem.fi/avaruusasiain-neuvottelukunta Avaruusasiain neuvottelukunta kokoaa kansalliset toimijat yhteen, TEM
- ↑ https://tem.fi/documents/1410877/3227301/Avaruusliiketoimintaty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti+2018/c6ea3c04-0415-31f5-12ae-dd417d045bed/Avaruusliiketoimintaty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti+2018.pdf Avaruusliiketoimintatyöryhmän loppuraportti
- ↑ https://tem.fi/documents/1410877/2132258/Suomen+avaruustoiminnan+kansallinen+strategia+vuosille+2013+-+2020/2e651beb-5ada-44a3-801b-1f04904f8b06/Suomen+avaruustoiminnan+kansallinen+strategia+vuosille+2013+-+2020.pdf
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Avaruuspolitiikka Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla
- Asetus avaruusasiain neuvottelukunnasta (288/1992)
- Suomen avaruuspolitiikka SpaceFinland-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Avaruusasian neuvottelukunta 2013–2016. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Avaruuslaki 2018
- Suomen avaruusstrategia 2013–2020. TEM, 28.2.2013.
- Suomi 2025. TEM ja LVM, 21.11.2018.