Anssi Kukkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anssi Kukkonen lentokoneessa lähdössä Squaw Valleyn talvikisoihin vuonna 1960.

Anssi Kukkonen (s. 30. huhtikuuta 1934 Jääski)[1] on suomalainen urheilutoimittaja.

Opiskeltuaan ylioppilasmerkonomiksi Kukkonen aloitti toimittajanuransa vuonna 1955 Helsingin Sanomissa, mistä siirtyi Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimieheksi 1957. Suomen ensimmäinen vakituinen television urheilutoimittaja hänestä tuli, kun hän aloitti vuonna 1961 Yleisradiossa, jonka TV-urheilutoimituksen päällikkönä hän toimi vuodet 1967–1976. Yle-uransa aikana Kukkonen selosti olympialaiset ja muita kisoja. Yleisradiosta Kukkonen sai lähteä jätettyään tulematta selostuskoppiin Keski-Euroopan mäkiviikolla 1980. Tapaukseen liittyi alkoholinkäyttöä, mutta Kukkonen ei ole halunnut kertoa tapauksesta tarkemmin.[2]

Kukkonen on tehnyt selostuksia ja urheilu-uutistyötä myös muille televisio- ja radioyhtiöille, 1980-luvulla muun muassa MTV:lle, jossa hän työskenteli urheilutoimituksen päällikkönä ja uutisankkurina 1982–1995.[3] Kukkonen on Suomen jääkiekkoleijona numero 156.[4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkonen on sairastanut viisi syöpää, kaksi melanoomaa, virtsarakon sisäseinämän kudossyövän ja tyvisolusyövän.[5][6]

Kukkonen asuu kesäisin Helsingissä ja talvisin Rukalla Kuusamossa.[7]

Kukkosen isä oli urheilujohtaja Retu Kukkonen.[8] Kukkonen on naimisissa ja pariskunnalla on kolme lasta.[6] Hänen tyttärensä puoliso on kenraalimajuri Lauri Puranen.[9]

  1. Leppänen, Veli-Pekka: Urheilu vei evakkopojan. (90-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 30.4.2024, s. B 11. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.5.2024.
  2. Pusa, Ari: Anssi Kukkonen on tehnyt kiitetyn ja kiistellyn uran kaikkien aikojen suomalaisena selostajana Helsingin Sanomat. 30.4.2014. Arkistoitu 27.5.2016. Viitattu 26.5.2016.
  3. ”MTV Uutiset 40 vuotta - juhlalähetys - Katso ilmaiseksi mtv-palvelussa”. fi
  4. Anssi Kukkonen Jääkiekkoleijonat, Suomen Jääkiekkomuseo. Arkistoitu 20.8.2010.
  5. Selostajalegenda Anssi Kukkonen selätti neljä syöpää – ”Lekuri sanoi, että pidä edes hattua päässä” Ilta-Sanomat. 28.10.2017. Viitattu 28.10.2017.
  6. a b Anssi Kukkonen, 86, nujersi viisi syöpää – hiihtää tuhat kilometriä vuodessa ja on yhä työelämässä: ”Olen vaatimaton mutta leuhka” www.iltalehti.fi. Viitattu 25.12.2021.
  7. Iltalehti: Neljä syöpää selättänyt Anssi Kukkonen selostaa MM-kisoissa – ensin Rukalle www.koillissanomat.fi. Viitattu 12.6.2017.[vanhentunut linkki]
  8. On lautalla pienoinen kahvila Elonet., Taustaa, viitattu 4.7.2014
  9. Arto Nyberg (Arkistoitu – Internet Archive) Yle Areena, Yleisradio.