Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio
Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio | |
---|---|
Sijainti | Minna Canthin katu 46, 70100 Kuopio[1] |
Koordinaatit | |
Tyyppi | suomenkielinen erikoislukio |
Perustettu | 1968 |
Lakkautettu | 2015[2] |
Luokat | 10–12 |
Oppilaita | 213 (20.9.2014)[3] |
Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio oli musiikkiin ja tanssiin erikoistunut kuopiolainen lukio, joka perustettiin vuonna 1968 ja joka toimi itsenäisenä erikoislukiona heinäkuuhun 2015 saakka.
Elokuussa 2015 erillinen musiikkilukio lopetti, ja uusi Kuopion taidelukio Lumit aloitti toimintansa aiemmissa musiikkilukion tiloissa Kuopion Minna Canthin kadulla. Kuopion taidelukio muodostettiin Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion ja Minna Canthin lukion pohjalta.[2]
Historiaa
Tanssiopetus aloitettiin musiikkilukiossa vuonna 1983. Kuopion musiikkilukio on ensimmäinen suomalainen erikoislukio, joka erikoistui musiikkiin ja tanssiin. Nimi Kuopion yhteiskoulun musiikkilukio otettiin käyttöön vuonna 1995.
Opinnot ja yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa
Perusopintojen lisäksi opiskelijalla oli mahdollisuus valita musiikinteoriaa, musiikintietoa, soitinopetusta, ryhmämusisointi-, orkesteri- ja kuoro-opetusta. Tanssijat saivat valita sekä klassisen baletin että nykytanssin tunteja. Opiskelijalla oli mahdollisuus käydä myös Kuopion konservatoriolla, jonka kursseista osa voitiin hyväksilukea lukio-opintoihin. Yhteiskoulun musiikkilukiossa lukioiden oppimäärään kuuluvista pakollisesta 75 kurssista kaksitoista oli oltava musiikin tai tanssin kursseja.
Lukiota kävi noin 210 opiskelijaa.[3] Puolet opiskelijoista oli kotoisin Kuopion ulkopuolelta.
Koulu teki yhteistyötä Kuopion konservatorion, Sibelius-Akatemian Kuopion osaston ja Petroskoin Taidekoulu nro 1:n kanssa. Musiikkilukio muodosti osan ainutlaatuista musiikin koulutusketjua, joka ulottuu Kuopiossa aina päiväkodista tohtorinopintoihin asti.
Vuoden taidelukiolainen
Vuoden taiteilija on diplomi, joka myönnettiin vuosittain yhdelle ansioituneelle Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion aiemmalle opiskelijalle. Kriteerinä on, että diplomin saaja oli kirjoittanut opiskellut ja kirjoittanut Kuopion yhteiskoulun musiikkilukiosta ylioppilaaksi, ja menestynyt sittemmin elämässään valitsemallaan osa-alueellaan. Nyttemmin perinne jatkuu Kuopion taidelukio Lumitissa, jossa valitaan Vuoden taidelukiolainen.[4]
Vuoden taiteilijat/taidelukiolaiset:[5][4]
- 2001 Muusikko Sari Kaasinen
- 2002 Tanssija-koreografi Jyrki Karttunen
- 2003 Pianotaiteilija Mikael Kemppainen
- 2004 Muusikko Erja Lyytinen
- 2005 Ohjaaja-koreografi Minna Vainikainen
- 2006 Näytelmäkirjailija Anna Krogerus
- 2007 Muusikko Marco Hietala
- 2008 Muusikko Anna-Mari Kähärä
- 2009 Tanssitaiteilija Johanna Keinänen ja tanssitaiteilija Liisa Ruuskanen
- 2010 Laulaja Paula Vesala
- 2011 Laulaja Ville Rusanen
- 2012 Muusikko Aija Puurtinen
- 2013 Toimitusjohtaja Paulina Ahokas
- 2014 Säveltäjä, pianisti, musiikkipedagogi Jouni Kuronen
- 2015 Näyttelijä, suomentaja Jussi Lehtonen
Muita entisiä opiskelijoita
- Kristiina Brask
- Outi Heiskanen[6]
- How Many Sisters -yhtyeen jäsenet[6]
- Niko Kokko
- Kristiina Komulainen
- Pentti Kotiranta[6]
- Olli Krogerus[7]
- Timo Kämäräinen[7]
- Antti Lötjönen[7]
- Anu Miikkulainen
- Ilkka Paananen[6]
- Mikko Pöyhönen[7]
- Matti Ritvanen
- Ville Rusanen[7]
- Jenni Vartiainen[8]
- Paula Vesala[7]
Katso myös
Lähteet
- ↑ Kuopion karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat ja Palvelut-kohdasta valinta Koulutus - Peruskoulut ja lukiot) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 2.9.2016.
- ↑ a b Kuopion taidelukio Lumit - Yleisesittely Kuopion taidelukio Lumit. Viitattu 2.9.2016.
- ↑ a b Tietoa Kuopion lukioista 2014–2015 (opiskelijamäärät 20.9.2014 sivulla 4) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Arkistoitu 20.9.2016. Viitattu 2.9.2016.
- ↑ a b Vuoden taidelukiolainen Kuopion taidelukio Lumit, lumit.onedu.fi. Viitattu 2.9.2016.
- ↑ Vuoden taiteilija Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio. Arkistoitu 21.12.2014. Viitattu 16.12.2007.
- ↑ a b c d Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio Kuopion koululaitos 125 vuotta. 1997. Kuopion koulutuspalvelukeskus. Arkistoitu 31.10.2007. Viitattu 11.1.2009.
- ↑ a b c d e f Karttunen, Kirsti: Koulussa on jo mafia Savon Sanomat. 11.5.2009. Viitattu 11.5.2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ Rinne, Jaana: Jenni Vartiainen City. 19/2007. Viitattu 15.10.2007.
Aiheesta muualla
- Lukion sivusto
- Anja Hiltunen: Nelikymppinen Kuopion Musiikkilukio on kasvattanut menestyneitä muusikoita ja tanssijoita (äänitallenne) (äänessä mm. A-M Kähärä) Kantti.net. 9.1.2008.[vanhentunut linkki]