Nykyinen maan tapa on repiä vanha maan tasalle ja rakentaa uutta tilalle. Myllytys muuttaa kaupunkikuvaa ja joskus purkukoneiden alle jää kauniita, jopa historiallisesti arvokkaita rakennuksia.
Kaupunkiaktivismin monet muodot pyrkivät suojaamaan vanhaa rakennuskantaa. Asukasyhdistykset ja muut toimijat koittavat vaikuttaa vetoamalla päättäjiin parlamentaarisilla keinoilla, kuten adressilla sekä valittamalla kaavoituspäätöksistä hallinto-oikeuksiin.
Historia ja nykypäivä osoittavat, että kaupunkikuvaa voi muuttaa myös suoralla toiminnalla.
Talonvaltauksia on Suomessa tehty useista syistä, jotka voidaan jakaa kolmeen tyyppiin. Toimitilavaltaukset, joissa talo vallataan nuoriso- tai kulttuuritoimintaa varten. Monet Suomen kulttuurikeskukset ovatkin saaneet alkunsa tämän tyyppisistä valtauksista.
Asuntopoliittisissa valtauksissa puolestaan tila halutaan asumiskäyttöön. Suojeluvaltauksissa pyritään rakennuksen tai tilan suojelemiseen purku-uhalta.
Valtauksen motiivista huolimatta, hallussa pysynyt tila saattaa johtaa rakennuksen suojelupäätökseen. Suomessa on vallattu taloja erilaisiin tarkoituksiin 1970-luvulta alkaen. Useiden taisteluiden johdosta useiden kaupunkilaisten rakastamat maamerkit ovat säilyneet ympäri maan.
Suomalainen talonvaltausliikehdintä voidaan jakaa kolmeen ajanjaksoon, jotka tapahtuivat aalloittain. Ensimmäinen oli 1979–1986, toinen 1986–1994 ja kolmas 2001–2008.
Talonvaltauksiin sovelletaan rikoslain kohtaa hallinnan loukkauksesta. Se on rikosoikeudellinen erityiskriminalisointi, eli se säädettiin koska muiden rikosten tunnusmerkistöt eivät kattaneet hallinnan loukauksia. Rakennusten valtaukset vaikuttivat omalta osaltaan säännöksen syntyyn vuonna 1988.
Suomen Manchester on säilynyt valtauksilla
Tampere on saanut lempinimensä Manse, siitä että se muistuttaa työläiskaupunki Manchesteria punatiilisine tehdasrakennuksineen.
Teollisen tuotannon lakattua monet näistä rakennukset jäivät seisomaan tyhjilleen. Monia niistä uhkasi purkaminen, mutta monia myös vallattiin.
Kauppahallin virastotalon purkamista suunniteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1966.
Virastotalossa toiminut taiteilijayhdistys esitti kaupungille vuonna 1972 rakennuksen korjaamista ja säilyttämistä.
Kirjailija Väinö Linna teki julkisen vetoomuksen, jonka allekirjoitti joukko paikallisia kulttuurivaikuttajia.
Kaupunginhallitus kuitenkin päätti, että talon saa purkaa ja tilalle rakentaa uudisrakennuksen.
Seurauksena joukko nuoria järjestäytyi valtasi virastotalon 5. elokuuta 1981.
Pauli Välimäki megafonin kanssa ikkunassa, yleisöä alhaalla jalkakäytävällä.
Kauppahallin virastotalon valtaajat ovat sitoneet itsensä kettingillä patteriin.
Hiedanrannan muutos tehdasyhdyskunnaksi alkoi jo vuonna 1913.
Teollisuustuotanto alueella lopetettiin vuonna 2008. Tuolloin se myös joutui purka-uhan alaiseksi.
Graffitimaalarit ja skeittarit ottivat hiljalleen haltuunsa koko teollisuusalueen.
Rakennuskompleksin haltuunotto katutaiteen ja omaehtoisen kulttuurin keskukseksi on kokoluokaltaan poikkeuksellinen jopa Euroopan mittakaavassa.
Taiteilijoiden ja muiden aktiivien kamppailujen ansiosta kompleksi säilyi. Kaupunki osti sen itselleen vuonna 2014.
Tällä hetkellä koko Hiedanrannan kaupunginosan kaavoitus- ja kehitys perustuu omaehtoisen kulttuurikeskittymän ympärille.
Yhdyskuntasuunnittelun teorian professori Panu Lehtovuori on muun muassa julkisen tilan uusia muotoja sekä rakennusten tilapäiskäyttöä. Hän on käyttänyt työssään ranskalaisen filosofin ja sosiologin Henri Lefevbren (1901–1991) teorioita. Lefebvre näki kaupunkitilan jatkuvana konfliktina.
1960-luvulla Lefebvre muotoili ajatuksen, jonka mukaan kaupunkilaisilla on oikeus kaupunkiin. Hänen mukaansa konfliktit ja erimielisyydet muovaavat kaupunkia ja tapahtuvat tilassa – ajan hetkessä. Tilassa itsessään on asioita ja erimielisyyksiä, jotka ovat keskenään jännitteisessä suhteessa.
Lefevbren ajattelussa on termi, käsitteellistetty tila. Kieli on vallankäyttöä, sillä se muokkaa käsitystä todellisuudesta. Suunnittelijat ja kiinteistöstrategit käsitteellistävät purku-uhan alaisia tiloja retorisin termein.
Hyvin usein on sellainen diskurssi, että tämä on rakennus on huonossa kunnossa, liian kallis korjata, mahdoton hometalo. Tämän tyyppinen ajattelu, joka toistuu, on tätä käsitteellistettyä tilaa. Se ei ole sattumaa, vaan harkittua puhetta.
Panu Lehtovuori
Pyynikin vanha kulkutautisairaala on vanhin säilynyt sairaalarakennus Tampereella
Tilojen haltuunotto on ollut pitkä prosessi, joka sai alkunsa kun Mika Pettissalo muutti naapurustoon vuonna 2003 ja aloitti tilojen kunnostamisen ja ylläpidon.
Hiljalleen hylätyn sairaalan rakennukset saivat uuden elämän kulttuurin ja yhteisöllisen toiminnan kautta.
Tilat ovat avoimet kaikille.
Pettissalon mielestä kaupungin viranomaisten tulisi luottaa kaupunkilaisiin tilojen ylläpidossa ja mielekkään toiminnan järjestämisessä.
”Olen pitkään kysynyt lupia, eikä niihin reagoida mitenkään, joten olen toiminut kuten parhaaksi näen. Palaute ympäristöltä ja yhteisöltä on puhunut puolestaan.”
”Kaupungin tiloista vastaavat viranomaiset itse pitävät lähinnä huolen rakennusten saattamisesta myyntikuntoon, eli jättävät ne rapistumaan ja homehtumaan.”
Pettissalon ja muiden käden jälki huomioitiin tänä vuonna, kun suurin osa Kulkutautisairaalan rakennuksista suojeltiin asemakaavassa, mukaan lukien Avoin Kulttuuripiha. Pettissalo kertoo olevansa kiitollinen suojelupäätöksestä.
Useat kulttuurikeskukset syntyivät valtauksista
Kokos-tehtaan valtaus vaikutti ihan konkreettisesti siihen, että rakennuksen arvot nähtiin
Panu Lehtovuori
Kokos-tehtaan suojelu vaikutti koko Suvilahden alueen kehitykseen. Teatterikorkeakoulun muutettua tilaan vuonna 2000, alueelle alkoi kerääntymään muitakin kulttuuri- ja taidekentän toimijoita. Nykyään Suvilahden ja Sörnäisten rantatien alue on yksi koko Suomen merkittävimmistä kulttuurikeskittymistä.
Jotain voi tapahtua, niin kauan kun tila on hallussa
Panu Lehtovuori