Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jalkapallolegenda Pelé on kuollut

Kolminkertainen maailmanmestari kuoli 82-vuotiaana pitkän sairauden uuvuttamana.

Jalkapalloilija Pelé.
Pelé teki urallaan 1283 maalia 1363 ottelussa ja kaiversi taidoillaan nimensä kaikkien aikojen suurimpien urheilijoiden joukkoon. Kuva: AOP
Ossi Saarinen

Kaikkien aikojen jalkapalloilijoihin kuuluva Pelé on kuollut 82-vuotiaana.

Brasilialaislegenda sairasti paksusuolensyöpää, joka hänellä todettiin viime vuonna. Suru-uutisen kertoi hänen tyttärensä Kely Nascimento Instagram-tilillään.

– Kaikki, mitä olemme, on sinun ansiotasi. Rakastamme sinua äärettömästi. Lepää rauhassa, Nasciamento kirjoitti julkaisussaan, jonka kuvassa useat ihmiset pitävät jalkapallolegendaa kädestä.

Myöhemmin myös saopaulolainen sairaala, jossa Pelé oli hoidettavana, vahvisti suru-uutisen. Tiedotteen mukaan Pelé kuoli paikallista aikaa kello 15.27.

Pelén syöpäkasvain leikattiin syyskuussa 2021, mutta syöpähoidot eivät tehonneet toivotulla tavalla. Hän joutui sairaalahoitoon useita kertoja leikkauksen jälkeen.

Kuukausi sitten Pelén terveydentilasta saatiin jälleen huolestuttavia tietoja, kun hänet vietiin sairaalaan Sao Paulossa. Vielä joulukuun alussa hänen Twitter-tililtään lähetettiin terveiset MM-kisojen pudotuspeliotteluun valmistautuneelle Brasilian maajoukkueelle.

Pelé, koko nimeltään Edson Arantes do Nascimento, on jalkapallon ainoa kolminkertainen miesten maailmanmestari. Hän juhli mestaruutta Brasilian kanssa vuonna 1958 Ruotsissa, 1962 Chilessä ja 1970 Meksikossa.

Pelé on myös historian nuorin miesten maailmanmestari. Hän pääsi juhlimaan mestaruutta ensimmäisen kerran 17-vuotiaana.

Katso Pelén uran ikimuistoisia maaleja, jotka siivittivät Brasilian maailmanmestaruuksiin.
Santos-fanit kerääntyivät suremaan Peléä – "Tunsin hänet siitä asti, kun olin pikkupoika"
Pelén kuolema koskettaa brasilialaisia jalkapallofaneja yli sukupolvien.