Liikuntavammat ovat suurin vammoja aiheuttava tapaturmaluokka Suomessa ja tapaturmien määrä on ihmisten vapaa-ajan lisääntymisen myötä kasvamassa (1,2, 3,4). Tilastokeskuksen toistamien väestöhaastattelujen perusteella vuonna 1980 liikuntatapaturmia sattui 15-74-vuotiaille suomalaisille 210000, vuonna 1993 niitä sattui 232 000 ja vuonna 2003 niiden määrä oli 338000 (4). Samanaikaisesti kun liikenne- ja työtapaturmien määrä on pysynyt samalla tasolla ovat koti-, liikunta- ja muut vapaa-ajan tapaturmat lisääntyneet (4). Näyttääkin siltä, että tapaturmien painopiste on maassamme siirtymässä koti- ja vapaa-ajan tapaturmiin.
1980-luvulla Sandelinin työryhmän Suur-Helsingin alueella tekemän haastattelututkimuksen mukaan liikunta- ja urheilutapaturmia sattui 67 tuhatta asukasta kohti vuodessa (2). Koko maan liikunta- ja urheilutapaturmien yleisyydeksi he arvioivat tuolloin 58 tapaturmaa tuhatta asukasta kohti vuodessa (2). Korhosen väitöskirjatutkimuksessa (6) lääkärin hoitoon johtaneiden urheilutapaturmien yleisyys oli miehillä 22 ja naisilla 8 tapaturmaa tuhatta asukasta kohti vuodessa. Samansuuruisia lukuja ovat raportoineet de Loes ja Goldie (7) Ruotsissa (miehet 24, naiset 8/1 000 asukasta/vuosi) ja Lindblad ym. (8) Tanskassa (15/ 1000 asukasta/vuosi).
Maassamme eri liikuntamuodoissa sattuvien vammojen torjuntatyön, hoidon ja näiden resursoinnin suunnittelu edellyttää tapaturmien määrän ja laadun tutkimista sekä niissä tapahtuvien muutosten seurantaa. UKK-instituutissa Tampereella toimivat Tapaturma- ja osteoporoosiyksikkö sekä Urheilulääkäriasema ovat vuodesta 1993 tutkineet koti-, liikunta- ja muita vapaa-ajan tapaturmia. Kuvaamme tässä artikkelissa Tilastokeskuksen kanssa yhteistyössä toteuttamamme kansallisen liikuntaturvallisuustutkimuksen tärkeimpiä havaintoja.
Tutkimuksen kohteena olivat 15-74-vuotiaat suomen- ja ruotsinkieliset suomalaiset, joilla ei ollut aikaisempaa tai nykyistä liikuntaa estävää vammaa tai sairautta. Tutkimukseen poimittiin Tilastokeskuksen väestörekisteristä satunnaisotannalla 4 100 henkilöä siten, että maaseudulla ja kaupungeissa asuvien henkilöiden määrä vastasi maamme todellista väestöjakaumaa. Puhelimitse onnistuttiin tavoittamaan 3 657 henkilöä, joista 3 363 (92 %) seurasi liikunnan harrastamistaan ja siinä sattuvia äkillisiä vammoja ja rasitusvammoja vuoden seurantajakson ajan. Vamma ja sen vakavuus määriteltiin Requan ja Garrickin (9) kuvaaman menetelmän mukaisesti niin, että ensimmäisen luokan vamma aiheutti kipuoireen, mutta ei kokonaan keskeyttänyt liikuntaa, toisen luokan vamma keskeytti liikunnan harrastamisen vähintään vuorokauden ajaksi ja kolmannen luokan vamma keskeytti työssäkäynnin.
Tutkimusaineiston keräsi Tilastokeskus puhelinhaastatteluin vuoden 2000 aikana. Haastattelut suoritettiin Tilastokeskuksen rotaatiomenetelmällä siten, että kolmen tuhannen henkilön tutkimusjoukko haastateltiin kolmesti neljän kuukauden välein. Vuoden seurannan aikana tutkimuksen keskeytti 9 prosenttia henkilöistä. Tilastokeskuksen koulutetut haastattelijat tallensivat haastattelutiedot suoraan strukturoidulle sähköiselle lomakkeelle.
Eri liikuntalajien välillä on selviä eroja tapaturmariskissä (taulukko 1). Yksilöllinen vammariski asiointi- ja työmatkaliikunnassa on keskimäärin 0,3 vammaa tuhatta harrastettua liikuntatuntia kohti, harrasteliikunnassa 0,7 ja eri kunto- ja kilpaurheilumuodoissa 3,1. Turvallista ääripäätä edustavat harraste- ja kestävyystyyppiset liikuntamuodot kuten golf, metsästys, marjastus, kodin kunnostustyöt, tanssi, uinti, puutarhatyöt, kävely, soutu, hiihto, sauvakävely ja pyöräily. Toista ääripäätä esimerkiksi squash ja judo. Vammariski tavanomaisissa joukkuelajeissa, kuten lentopallossa, jääkiekossa, jalkapallossa ja koripallossa, asettuvat näiden välimaastoon (taulukko 1).
Kun otetaan huomioon eri liikuntamuotoja harrastavien suomalaisten määrä ja näille henkilöille sattuneet äkilliset tapaturmat ja rasitusvammat, eniten vammoja sattui puutarhatöissä (7,6 prosentille suomalaisista), kävellessä (7,1 %), salibandyssä (4,6 %), kodin kunnostustöissä (4,5 %), pyöräillessä (3,2 %), kuntosalilla (3,1 %), juostessa (3,0 %), pelatessa jalkapalloa (2,8 %) ja aerobicissa (2,5 %) (taulukko 1).
Miesten vammautumisriski oli eri kunto- ja kilpaurheilumuodoissa hieman suurempi kuin naisten, mutta vastaavasti asiointi- ja työmatkaliikunnassa sekä harrasteliikunnassa naisten vammariski oli suurempi (kuvio 1). Vammariskejä laskettaessa on huomioitu ikä- ja sukupuoliryhmien erilainen liikuntaan käytetty aika tunteina ja näin kuvatut riskit ovat vertailukelpoisia. Kunto- ja kilpaurheilussa oli eri ikäryhmien välillä suurempia vammautumisen riskin eroja kuin sukupuolten välillä. Ikääntyminen vähensi yksilön liikuntavammariskiä (kuvio 1).
Kuviossa 2 ovat vammariskit kunto- ja kilpaurheilumuotojen kolmessa pääryhmässä. Altistumisaikaan suhteutetut vammariskit ovat suurimmat sekä miehillä että naisilla joukkue- ja pallopeleissä ja nuoremmissa ikäryhmissä, joissa liikunta on intensiivistä. Tapaturmariski liikunnassa kasvaa, kun kaatumiset tai kontaktit toiseen henkilöön lisääntyvät.
Rasitusvammojen yleisyydestä eri tyyppisten liikuntamuotojen suhteen ei aikaisemmin ole ollut tietoa. Taulukossa 2 on kuvattu äkillisten ja rasitusvammojen osuus eri liikuntamuotojen vammoista. Äkilliset vammat ovat liikunnan aikana yleisempiä kuin rasitusvammat. Naisille sattuu suhteellisesti hieman enemmän rasitusvammoja kuin miehille. Naisten kaikista vammoista 35 % oli rasitusvammoja, kun vastaava luku miehillä oli 22 %.
Vanhojen vammojen uusiutumiset ovat varsin yleisiä sekä miehillä että naisilla. Neljännes kaikista vammoista on vanhojen vammojen uusiutumisia. Vammojen uusiutuminen on yleisintä voima- ja budolajeissa ja vähäisintä asiointiliikunnassa (taulukko 3). Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa vammojen uusiutumisalttiudessa.
Neljännes kaikista liikuntavammoista kohdistuu polveen ja nilkkaan. Myös selkä on varsin yleinen liikuntavammojen sijaintipaikka sekä miehillä että naisilla (kuvio 3). Lähes puolet liikuntavammoista on venähdyksiä, nyrjähdyksiä ja ruhjevammoja. Murtumia kaikista liikuntavammoista on vain 3% sekä miehillä että naisilla (kuvio 4).
Voimistelu- ja palloiluhallit ovat suurin yksittäinen liikuntavammojen sattumispaikka (kuvio 5). Erityisesti miehille näyttää sattuvan runsaasti vammoja liikuntahalleissa. Naisille sattuu määrällisesti eniten vammoja liikuntahallien lisäksi omassa pihassa, teillä ja jalkakäytävillä.
Tutkimukseen vuoden ajan osallistuneet henkilöt kokivat, että useimmissa liikuntavammatilanteissa syy oli heissä itsessään. Näin koki 66 % miehistä ja 61 % naisista. Useimmiten he raportoivat syyksi tekniikan puutteellisuuden, äkillisen oman liikkeen, itsestä johtuvan horjahtamisen tai vanhan vammakohdan heikkouden. Ulkoisista syistä yleisimmät olivat ulkoinen isku, liukas pinta, törmäys vastustajaan ja liiallinen rasitus. Liukastumisen syyksi arvioitiin hyvin harvoin oman jalkineen liukkaus.
Noin 50 % kaikista vammoista aiheutti vähintään vuorokauden mittaisen keskeytyksen liikunnan harrastamiseen tai työssäoloon (taulukko 4). Liikuntavamma keskeytti liikunnan harrastamisen keskimäärin 10 vuorokauden ajaksi (taulukko 5). Työstä poissaolon kesto liikuntavamman jälkeen oli tässä tutkimuksessa keskimäärin yksi vuorokausi (taulukko 5). Kun haittapäivät kohortissa suhteutetaan koko 25-64-vuotiaaseen väestöömme voimme arvioida, että liikunta- ja vapaa-ajan vammat aiheuttavat vuosittain 2,3 miljoona työstä poissaolopäivää.
Liikuntavammat hoidetaan useimmiten itse kotona (taulukko 6). Terveyskeskuksessa, työterveyslääkärillä tai yksityisellä lääkärivastaanotolla hoidetaan 14-23 % vammoista liikuntamuodosta riippuen (taulukko 6). Sairaalahoitoon päätyy vastaavasti 4-9 % vammautuneista. Eniten sairaalahoitoon johtavia vammoja sattuu liikkuessa kävellen tai pyörällä asiointimatkoja (9 % asiointiliikuntavammoista).
Liikunta- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy maassamme vaatii selkeästi tehostettuja toimenpiteitä erityisesti, kun liikuntaa käytetään yhä enemmän terveyttä edistäviin tarkoituksiin ja siihen osallistuu aikaisempaa enemmän henkilöitä, jotka eivät ole harrastaneet liikuntaa ja joilla on jokin pitkäaikaissairaus. Yllä kuvatuista tuloksista käy ilmi, että altistumisaikaan suhteutettu vaara loukkaantua on varsin pieni eri asiointi-, työmatka- ja harrasteliikuntamuodoissa verrattuna moniin kunto- ja kilpaurheilumuotoihin. Suomalaiset harrastavat kuitenkin eniten harraste- ja työmatkaliikuntaa, ja tätä kautta näissä yksilön kannalta turvallisemmissa liikuntamuodoissa sattuu absoluuttisesti mitattuna runsaasti vammoja. Tässä yhteydessä täytyy muistaa, että vaikka vammoja lukumääräisesti sattuu paljon, vakavat vammat ovat varsin harvinaisia ja yleisin pitkäaikaishaitta on nivelvammaa seuraava alaraaja-artroosi (10).
Samassa liikuntamuodossa eri ikäryhmien välillä näyttää olevan suurempia vammautumisen riskin eroja kuin sukupuolten välillä. Riskit ovat suurimmat 15-34-vuotiailla, jolloin liikunta on intensiivisimmillään, ja tämän jälkeen yksilön vammariski laskee tasaisesti. Tämä havainto on sikäli myönteinen, että liikuntavammoista ei näytä muodostuvan uhkaa ikääntyville liikkujille. Toisaalta myös organisoidun urheilun puolella myös lasten vammautumisriski on pienempi kuin nuorten aikuisten (11).
Tapaturmariski liikunnassa kasvaa kun kaatumiset tai kontaktit toiseen henkilöön lisääntyvät. Näin esim. judossa vammariski on suurempi kuin jalkapallossa. Eri tutkimusten mukaan harrastustuntia kohti laskettu vammariski on kontaktilajeissa noin kolminkertainen verrattuna ei-kontaktilajeihin ja vastaavasti kilpailuissa jopa yli 20-kertainen verrattuna harjoituksiin (11,12). Niinikään peliväline tai varusteet voivat aiheuttaa vammoja. Esimerkiksi lentopallossa pallon kova vauhti ja koripallossa pallon suuri paino ovat osasyitä runsaasti esiintyviin sormivammoihin. Jääkiekossa törmäykset ja kontaktit vastustajaan ja pelialueen laitoihin, viuhuva kiekko ja terävät luistimet aiheuttavat periaatteessa suuren vammariskin, mutta huolellinen suojainten käyttö ja osaava tuomarityöskentely ovat olleet myötävaikuttamassa siihen, että vammariski on pysynyt suunnilleen samana kuin muissa palloilulajeissa (5,13). Kilpaliikuntamuodoista salibandyssa sattuu määrällisesti eniten vammoja. Lisäksi lajin harrastaminen on nopeasti lisääntymässä. Vammojen vakavuus on salibandyssä myös korkeaa luokkaa - mm. silmävammoja ja nivelrikolle myöhemmällä iällä altistavia polven eturistisidevammoja sattuu vuosittain huolestuttava määrä (12). Väärällä tavalla aggressiivinen pelityyli joukkuelajeissa pitäisi karsia jo nuorisokoulutuksessa, jotta vammat aikuisenakin vältettäisiin. Lisäksi asiantuntevan tuomarin tulisi työskentelyllään kyetä eliminoimaan turhat vammat.
Rasitusvammojen yleisyydestä erityyppisten liikuntamuotojen suhteen ei ole aikaisemmin ollut tietoa. Tutkimuksemme osoitti, että altistumisaikaan suhteutettuna eniten rasitusvammoja sattuu kestävyys-, voima- ja budolajeissa; suhteellisesti lähes kolme kertaa niin paljon kuin joukkue- ja pallopeleissä. Rasitusvammat eivät yleensä ole niin vakavia kuin äkilliset vammat, mutta aiheuttavat keskimäärin enemmän haittapäiviä kroonisen luonteensa takia. Erityisesti huonosti iskua vaimentavat jalkineet ja kova liikkumisalusta altistavat rasitusvammoille. Kunnolla iskua vaimentavien jalkineiden hyöty vammojen torjunnassa onkin kiistaton (14).
Kasvuikäisen rasitusvammoja voidaan ehkäistä parhaiten siten, että murrosiän kasvupyrähdyksen vaiheessa ei lisätä yksipuolisen lajiharjoittelun määrää, vaan päinvastoin pyritään monipuolistamaan harjoitusohjelmaa erilaisia harjoitteita sisältäväksi. Harjoitusohjelman monipuolistuessa myös motoriset taidot kehittyvät paremmin ja lihaksisto kehittyy sopusuhtaisesti, mikä on tärkeää kasvuikäisen vammojen ennaltaehkäisynkin kannalta. Kasvuikäisen liikunnan ei tulisi sisältää voimakkaita ja teräviä repäisyjä eikä maksimaalisia painoja. Kasvuikäisten liikunnan ohjauksesta ja valmennuksesta vastaavien koulutukseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Ammattitaitoinen valmentaja opettaa jo varhaisessa vaiheessa kunkin lajin vaatimat perustaidot ja tekniikan. Liikunnan ohjaajien ja valmentajien koulutus eri lajien ja eri-ikäisten lasten ja nuorten tyyppivammojen tunnistamiseksi on myös tärkeää.
Vammojen uusiutumiset ovat yleisiä. Neljännes vammoista oli tutkimuksessamme vanhojen vaivojen uusiutumisia. Uusintavammojen ehkäisyssä lääkärin ja fysioterapeutin tulisi omalla toiminnallaan kyetä estämään liian aikainen intensiiviseen liikunnan pariin palaaminen. Kärsivällisyyden edut vammoja kuntouttaessa on osoitettu satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa (15).
Nilkka ja polvi ovat yleisimmät äkillisesti syntyvien vammojen sijaintipaikat. Suurentuneen tapaturmariskin tiedostaminen kilpailu- ja kontaktitilanteissa saattaa jo sellaisenaan vähentää vammariskiä. Tasapainolautaharjoittelusta on satunnaistetuissa kontrolloiduissa asetelmissa saatu hyviä kokemuksia sekä nilkka- että polvivammojen ehkäisyssä (16). Nilkka- ja polvitukien käytöstä ei tervenivelisille urheilijoille ole todettu olevan hyötyä: sen sijaan nilkka- ja polvivammojen jälkeen teippausten ja tukien on havaittu estävän vamman uusiutumista (17,18). Tällöin on kuitenkin muistettava, että teipit ja tuet eivät korvaa vammautuneen raajan asentotunnon, lihaskunnon, tasapainon ja liikkuvuuden harjoittelua.
Yksi liikuntavamma aiheutti keskimäärin kymmenen vuorokauden tauon liikuntaharrastamisessa ja yhden työstä poissaolopäivän. Shephard (19) päätteli 40 liikuntaa ja työstä poissaoloja käsittelevän tutkimuksen perusteella liikuntaharrastamisen toisaalta vähentävän poissaoloja 0,2 ja 4 päivän välillä muun sairastamisen vähentymisen myötä.
Eri liikuntamuodoissa voidaan toteuttaa monia lajispesifisiä ehkäisytoimenpiteitä (20). Turvallisuustekijät tulee ottaa huomioon myös suunniteltaessa liikuntapaikkoja, liikkumisreittejä tai liikuntaohjelmia. Liikuntatapaturmien ehkäisy tulisi perustua eri lajeille tyypillisten vammojen ja niiden syiden, riskitekijöiden ja syntymekanismien tuntemukseen sekä edelleen satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten perusteella tapahtuvaan tehokkaiden ehkäisykeinojen valintaan. Kuvasimme hiljattain Lääkärilehdessä liikuntavammojen ehkäisykeinoja selvittäneet satunnaistetut, kontrolloidut interventiotutkimukset (20).
Vuoden 2004 aikana Kansanterveyslaitoksella on aloittanut toimintansa uusi koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn yksikkö. Yksikön tehtävänä on tehostaa koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisytyötä edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien ehkäisymenetelmien valtakunnallista käyttöönottoa.
Sports injuries are the leading cause of trauma in Finland. The purpose of this study was to obtain reliable insight into injury risk in various commuting and lifestyle activities as well as recreational and competitive sports.
A cohort of 3 657 persons was randomly selected from the 15-74-year-old Finnish population. Ninety-two per cent (n = 3 363) of the subjects accepted to participate the one-year follow-up, recording all their physical activities that lasted 15 minutes or longer and registering all acute and overuse injuries that occurred during these activities. To collect the information, the study subjects were interviewed by phone three times at four-month intervals by the trained personnel of the Statistics Finland.
The individual injury risk per exposure time was relatively low, ranging from 0.19 to 1.5 per 1 000 hours of participation in commuting and lifestyle activities including walking and cycling to work, gardening, home repair, hunting and fishing, and in sports such as golf, dancing, swimming, walking and rowing. The risk was clearly higher in squash, orienteering and contact and team sports, such as judo, wrestling, karate, rinkball, floorball, basketball, soccer, ice hockey, volleyball and Finnish baseball ranging from 6.6 to 18.3 per 1 000 hours of participation.
Individual injury risk per exposure hours is relatively low in commuting and lifestyle activities compared with many recreational and competitive sports. However, at the population level, these low-to-moderate intensity activities are practised widely and therefore result in a rather high absolute number of injuries. Efforts to prevent injuries in these activities are thus also needed.
Taulukko 1. Eri liikuntamuotojen harrastaminen vuoden seurantajakson aikana 15-74-vuotiaiden suomalaisten kohortissa (n = 3 363) sekä liikuntavammariski eri liikuntamuodoissa. __________________________________________________ Liikuntamuoto Ilmoitti Vammamäärä Vammat/1 000 Vammat/1 000 harrastaneensa lajia henkilövuotta harrastettua liikuntamuotoa harrastaneilla kohti tuntia kohti Koko Aktiivinen n % kohortti kohortti 95%:n LV __________________________________________________ Asiointiliikunta Pyöräily 1 559 51 33 10,8 21,2 0,48 0,34-0,68 Kävely 2 669 87 62 20,3 23,2 0,19 0,15-0,25 Harrasteliikunta Puutarhatyö 2 532 83 233 76,2 92,0 1,01 0,89-1,15 Kodin kunnostus 1 740 57 136 44,5 78,2 0,54 0,46-0,64 Metsästys, kalastus 1 653 54 34 11,1 20,6 0,33 0,24-0,47 tai marjastus Kunto- ja kilpaurheilu Squash 27 0,9 17 5,6 629,6 18,3 11,4-29,4 Judo 11 0,0 15 4,9 1363,6 16,3 9,8-27,0 Suunnistus 20 1,0 5 1,6 250,0 13,6 5,6-32,6 Kaukalopallo 41 1,0 22 7,2 536,6 11,5 7,6-17,5 Salibandy 249 8,1 139 45,5 558,2 10,9 9,3-12,9 Paini 8 0,0 5 1,6 625,0 9,1 3,8-21,8 Koripallo 59 2,0 30 9,8 508,5 9,1 6,3-12,9 Jalkapallo 191 6,0 85 27,8 445,0 7,8 6,3-9,7 Jääkiekko 82 3,0 55 18,0 670,7 7,5 5,8-9,8 Lentopallo 123 4,0 55 18,0 447,2 7,0 5,4-9,1 Karate 18 0,6 11 3,6 611,1 6,7 3,7-12,1 Pesäpallo 58 2,0 20 6,5 344,8 6,6 4,3-10,3 Rullaluistelu 262 8,6 50 16,4 190,8 5,0 3,9-6,6 Tennis 85 2,8 16 5,2 188,2 4,7 2,9-7,7 Sulkapallo 180 5,9 25 8,2 138,9 4,6 3,1-6,8 Moottoriurheilu 35 1,1 9 2,9 257,1 4,5 2,3-8,6 Laskettelu 187 6,1 36 11,8 192,5 4,1 3,0-5,7 Yleisurheilu 22 0,7 7 2,3 318,2 3,8 1,8-8,0 Ratsastus 64 2,1 35 11,4 546,9 3,7 2,6-5,1 Juoksu 747 24,4 92 30,1 123,2 3,6 2,9-4,4 Luistelu 115 3,8 9 2,9 78,3 3,3 1,7-6,4 Aerobic, jumppa 622 20,3 75 24,5 120,6 3,1 2,5-3,9 Kuntosaliharjoittelu 514 16,8 96 31,4 186,8 3,1 2,5-3,8 Pyöräily 1 570 51,3 98 32,0 62,4 2,0 1,7-2,5 Sauvakävely 346 11,3 19 6,2 54,9 1,7 1,1-2,7 Murtomaahiihto 759 24,8 51 16,7 67,2 1,7 1,3-2,2 Soutu 77 2,5 4 1,3 51,9 1,5 0,6-3,9 Kävely 2 431 79,5 218 71,3 89,7 1,2 1,0-1,3 Uinti 1 103 36,1 26 8,5 23,6 1,0 0,65-1,40 Tanssi 1 790 58,5 42 13,7 23,5 0,7 0,55-1,01 Golf 57 1,9 2 0,7 35,1 0,3 0,07-1,12
Taulukko 2. Äkillisten ja rasitusvammojen osuus kaikista vammoista eri liikuntamuodoissa. __________________________________________________ Liikuntamuoto Äkillinen vamma Rasitusvamma n % n % __________________________________________________ Asiointiliikunta 204 89 26 11 Harrasteliikunta 259 70 109 30 Kuntoliikunta ja kilpaurheilu yht. 1 028 73 383 27 kestävyyslajit 439 65 232 35 joukkuelajit ja pallopelit 429 86 68 14 voima-ja budolajit 160 66 83 34
Taulukko 3. Uusien vammojen ja vanhojen vammojen uusiutumisten osuus kaikista vammoista miehillä ja naisilla eri liikuntamuodoissa, %. __________________________________________________ Uusi Uusiutunut n % n % __________________________________________________ Asiointiliikunta 110 89 14 11 Harrasteliikunta 309 76 97 24 Kuntoliikunta ja kilpaurheilu yht. 1 088 73 406 27 kestävyyslajit 524 73 192 27 joukkulajit ja pallopelit 377 75 124 25 voima- ja budolajit 187 68 90 32
Taulukko 4. Liikuntavammojen jakautuminen vamman vakavuuden mukaan eri liikuntamuodoissa. Luokan II vamma keskeytti liikunnan harrastamisen ja luokan III vamma työssäkäynnin. __________________________________________________ Liikuntamuoto Luokka I Luokka II Luokka III n % n % n % __________________________________________________ Asiointiliikunta 49 43 40 35 26 23 Harrasteliikunta 207 56 112 30 49 13 Kunto- ja kilpaurheilu kestävyyslajit 331 49 272 41 68 10 joukkuelajit ja pallopelit 224 46 210 43 49 10 Voima- ja budolajit 133 49 116 42 25 9
Taulukko 5. Liikuntavammojen aiheuttamat haittapäivät eri liikuntamuodoissa 3 363 henkilön kohortissa vuoden seurantajakson aikana. __________________________________________________ Liikuntamuoto Liikunnan keskeytyminen Työnteon kesketyminen Haitta- Vammamäärä Yksi vamma esti Haitta- Vammamäärä Yksi vamma esti päivät liikuntamuotoa harrastamisen päivät liikuntamuotoa työnteon yhteensä harrastaneilla keskimäärin, vrk yhteensä harrastaneilla keskimäärin, vrk Yht M N __________________________________________________ Asiointiliikunta 810 95 9 12 8 304 95 3 Harrasteliikunta 1 400 403 3 4 2 479 403 1 Kunto- ja kilpaurheilu 16 539 1 369 12 10 15 2 003 1 369 1 Yhteensä 18 749 1 867 10 9 12 2 786 1 867 1
Taulukko 6. Liikuntavamman hoitopaikka liikuntamuodoittain, %-osuudet. __________________________________________________ Vamman Asiointi- Harraste- Kunto-ja kilpa- hoitopaikka liikunta liikunta urheilu __________________________________________________ Koti 67 79 76 Terveyskeskus 14 9 10 Työterveysasema 5 3 3 Yksityislääkäri 4 2 3 Sairaala, ensiapu 6 3 3 Sairaala, osasto 3 1 1 Muualla 1 3 3 Yhteensä, % 100 100 100
Kuvio 1. Liikuntavammojen ilmaantuvuus (1 000 harrastettua tuntia kohti) ikäryhmittäin miehillä ja naisilla kolmessa pääliikuntamuodossa. Kuvio 2. Liikuntavammojen ilmaantuvuus (1 000 harrastettua tuntia kohti) ikäryhmittäin miehillä ja naisilla kunto- ja kilpaurheilun kolmessa pääryhmässä. Kuvio 3. Liikuntavammojen anatominen sijainti miehillä ja naisilla. Kuvio 4. Liikuntavammatyyppien jakautuminen miehillä ja naisilla. Kuvio 5. Liikuntavammojen sattumispaikka miehillä ja naisilla.