Taylor Swift kehotti äänestämään Kamala Harrisia – seuraukset näkyivät heti

Swiftin päätöksellä äänestää Kamala Harrisia uumoillaan olevan valtavia vaikutuksia.

Poptähti Taylor Swift toi säpinää Yhdysvaltain vaalikamppailuun varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa, kun hän ilmoitti äänestävänsä Kamala Harrisia.

Muun muassa New York Times ennusteli, että Swiftin ilmoituksella tulee olemaan merkittävä vaikutus vaalikamppailun kulkuun.

Lue lisää: Asiantuntija: Taylor Swiftin ilmoitus saattoi olla jopa merkittävämpi kuin itse ­väittely

Nyt amerikkalaismediat kuten CNBC ja CBS News iskevät lukuja pöytään.

Ne uutisoivat, että Yhdysvaltain hallinnon sivusto vote.gov, jonka kautta on mahdollista rekisteröityä äänestäjäksi, koki Swiftin ilmoituksen jälkeen yleisöryntäyksen. Sivustolla nähtiin noin 338 000 yksittäisen käyttäjän kävijäpiikki juuri Swiftin jakaman linkin kautta.

Luvut toimitti julkisuuteen liittovaltion hallintovirasto GSA noin kahden maissa iltapäivällä itärannikon aikaa keskiviikkona.

Muun muassa Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Maria Lindénin mukaan Swiftin ilmoituksella voi olla suurta painoarvoa vaalikamppailussa.

– Väittäisin jopa, että tämän väittelyn mahdollisesti tärkein lopputulos oli se, että Taylor Swift antoi sen päätteeksi Harrisille tukensa. Sillä voi olla enemmän merkitystä kuin itse väittelyllä, Lindén kertoi IS:n suorassa studio­lähetyksessä väittelyn jälkeen keskiviikko­aamuna.

Myös republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump kommentoi Swiftin ulostuloa.

– En ole koskaan ollut hänen faninsa... Olihan tämä vain ajan kysymys. Mutta eihän kukaan oikeasti voinut Bidenia tukea. Hän (Swift) on hyvin liberaali henkilö, hän vaikuttaa aina tukevan demokraatteja, mutta hän saa luultavasti maksaa tästä hinnan markkinoilla, Trump muotoili Fox Newsin haastattelussa.

Upin tutkija Maria Lindén analysoi ISTV:n studiossa Swiftin ilmoituksen merkitystä vaalikamppailulle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?