[ Artikkelin loppu ]

It�-Karjalasta Suomeen 1917-1922 tulleet pakolaiset

Prof. TOIVO NYG�RD, Jyv�skyl�

Johdatukseksi

Kansainv�lisess� oikeudessa pakolaiseksi m��ritell��n henkil�, joka toiseen maahan saavuttuaan pyyt�� turvapaikkaa, koska pelk�� joutuvansa entisess� kotimaassaan rotunsa, uskonsa, kansallisuutensa tai tiettyyn yhteiskunnalliseen/poliittiseen ryhm��n kuulumisensa vuoksi vainotuksi  [1]. Ensimm�isen maailmansodan j�lkeisess� Euroopassa oli pakolaisia 5-7 miljoonaa henke�. T�h�n verrattuna Suomeen tuli v�h�n pakolaisia. Kyse oli ennen kaikkea ns. heimokansoista, it�karjalaisista ja inkeril�isist�, sill� ven�l�iset pakolaiset eiv�t maassa kauan viihtyneet. Pakolaisten avulla voidaan tarkastella my�s l�ht�alueen eli t�ss� It�-Karjalan poliittista kehityst� ja yhteiskunnallisia oloja.

Keskeiset l�hteet it�karjalaisten pakolaisten tarkasteluun ovat Valtion pakolaisavustuskeskuksen arkisto (VPAKA) Kansallisarkistossa; siell� l�hinn� avustusta saaneiden pakolaisten kortisto ja eri huoltopaikkojen nimilistat ja jakeluluettelot sek� pakolaisp�iv�kirjat. Henkil�ihin ja perheisiin liittyv�� aineistoa saadaan Karjalan pakolaisten kreikkalaiskatolisen seurakunnan arkistosta, joka on sijoitettu Mikkelin maakunta-arkistoon. T�rkeit� ovat erityisesti ns. p��kirjat; my�s historiakirjoja l�ytyy.

Pakolaisuuden taustaa

Vaikka sana pakolainen synnytt�� mielikuvan, ett� kysymys on nimenomaan nykyisyyden ilmi�st�, joukkopakolaisuutta on esiintynyt Euroopassa hyvin varhain. Balkanin sodat saivat aikoinaan liikkeelle laajat etniset pakolaisjoukot. Ven�j�n vallankumous puolestaan k�ynnisti massiiviset poliittiset pakolaisliikehdinn�t. Ven�j�lt� l�hteneen pakolaisuuden syin� olivat lokakuun 1917 bolsevikkivallankumous, vallankumousta vastustaneiden armeijoiden h�vi�t vuosina 1919-20, Neuvosto-Ven�j�ll� 1921 alkanut n�l�nh�t� sek� vastavallankumouksen tappio ja bolshevikkien lopullinen voitto  [2].

Suomeen suuntautuneella pakolaisuudella on pitk�t juuret. Ensimm�iset joukkopakolaiset saapuivat maahan jo 1600-luvulla, joten ainutkertainen ilmi� it�karjalaisten t�nne tulo 1917-22 ei suinkaan ollut. Mustalaiset nimitt�in karkotettiin Ruotsista kyseisell� vuosisadalla. 1700-luvulla taas saapui Suomen etel�iselle rannikolle "venepakolaisia" Baltiasta. Maaorjuutta ja tilanherrojen valtaa paeten he asettuivat suomalaisten harmiksi rannikolle kalastajiksi. Monet heist� l�ysiv�t turvapaikan rannikon herraskartanoista, jotka saivat heist� tarvitsemaansa ty�voimaa  [3].

Kun Suomi liitettiin Ven�j��n, pakolaisuutta kuten muutakin poliittis-yhteiskunnallista el�m�� s��teliv�t edelleen Ruotsin ajalta periytyneet asetukset ja lait. Osa niist� ei en�� 1800-luvun lopulla vastannut keisarikunnan tarpeita sen pyrkiess� lis��m��n sis�ist� integraatiotaan ja parantamaan ulkoista turvallisuuttaan. Onhan vieraaseen kansallisuuteen, uskontoon tai poliittiseen j�rjestelm��n kuuluva henkil� l�hes aina n�hty turvallisuusriskin�. Vierasmaalaisiin asennoituminen on ollut yksi osa valtion ulkopolitiikkaa, ja sen tavanomaisin v�line on ollut matkustamis- ja oleskeluluvan my�nt�mismenettely. Se on konkretisoitunut passik�yt�nn�ss�. Suhtautuminen juutalaisiin lienee selvin esimerkki.

Keisarin hyv�ksym�n vuoden 1888 passiasetuksen mukaan kaikilla maahan ulkomailta saapuvilla tuli olla voimassa oleva passi. Ankarimmin uusi asetus kohteli mustalaisia, joita ei saanut p��st�� maahan vaan heid�t oli heti karkotettava, vaikka heill� olisi ollut asianmukainen passi. Sama pyk�l� m��r�si juutalaisista, ett� he saivat vapaasti kulkea Suomen kautta ja oleskella jonkin aikaa kuvern��rin luvalla ko. l��niss�. Pysyv� asettuminen maahan oli juutalaisilta edelleen kielletty  [4]. Kev��ll� 1914 senaatti kuitenkin my�nsi oleskeluoikeuden 58 juutalaiselle, vaikka osa senaattoreista oli heid�n karkottamisensa kannalla  [5]. Routavuosina Suomen viranomaiset olivat kiusallisessa asemassa m��ritt�ess��n suhtautumistaan juutalaisiin ja ulkomaalaisiin, joilla voimassa olleiden asetusten mukaan ei ollut virallista oleskeluoikeutta maassa. Suomihan kamppaili Ven�j�n taholta tullutta painetta vastaan ja vetosi jatkuvasti ihmisyyteen ja humaanisuuteen. Periaatteen ja k�yt�nn�n ristiriitaan viittasivatkin joskus ulkomaalaiset sanomalehdet  [6].

Pakolaisten m��r�

Heimopakolaisia alkoi saapua Suomeen jo vuoden 1917 syksyll�, ja heit� oli vuoden 1918 lopussa jo 3000 henke�. It�karjalaisia oli vuonna 1919 en�� noin 2000, kun esimerkiksi inkeril�isi� oli noin 8000. Suurin it�karjalaisten pakolaisten ryhm� saapui Suomeen vuosien 1921-22 ep�onnistuneen kapinayrityksen kukistuttua. T�ll�in kyseisten pakolaisten m��r� nousi l�hes 12000 henkeen  [7]. Vuoden 1922 lopussa Suomessa olikin enemm�n pakolaisia - 33000 - kuin koskaan aiemmin tai my�hemmin. Vuoden 1923 lopussa pakolaisia oli en�� 25500. Pakolaisten p��sy� rajan yli tiukennettiin. Seuraavina vuosina m��r� laski tasaisesti noin 2000:lla vuodessa. Osa pakolaisista jatkoi matkaa ns. kolmansiin maihin, osa palasi takaisin Ven�j�lle. Vuodesta 1927 Pakolaisten m��r�ksi vakiintui 17000-18000  [8].

Suomen pakolaiset 1922-1938  [9]

It�-Karjalasta tulleita pakolaisia oli noin kolmannes koko pakolaism��r�st�. N�iden m��r� v�heni, kuten kokonaism��r�kin, yli puolella kolmekymmenluvun puoliv�liin ehditt�ess�. Todellinen pieneneminen tapahtui jo 1920-luvun alussa. Kyseisen vuosikymmenen loppua kohti kuljettaessa p��asiassa varsinaiset ven�l�iset emigrantit siirtyiv�t muualle. Esitetyt luvut ovat kaikkiaan likiarvoja, sill� t�ysin tarkkoja tietoja on mahdoton saada. M��r�� kuvaavat luvut vaihtelevat sen mukaan, kuka tiedon on antanut.

It�-Karjalasta tulleiden pakolaisten i�st� ja sukupuolesta saadaan tietoja edell� mainituista pakolaisavustuskeskuksen kortistosta sek� ortodoksisen seurakunnan p��kirjoista. Niiden mukaan ik�ryhm�t, jotka ainakin teoriassa olisivat voineet aktiivisesti vastustaa neuvostovaltaa, olivat suuria. Todellisuudessahan n�in oli my�s tapahtunut. Aikuisia miehi� oli l�hes nelj�nnes kaikista karjalaispakolaisista. Tieto koskee vuoden 1922 helmikuun loppua, jolloin pakolaisongelma oli polttavin ja pakolaism��r� suurin.

It�karjalaisten pakolaisten ik� ja sukupuoli 1922  [10]

Pakoon eiv�t siis l�hteneetk��n pelk�st��n taisteluihin osallistuneet miehet eli �mets�sissit�, vaan my�s heid�n perheens� ja yst�v�ns� pakenivat. Mies- ja naispakolaisten lukum��r�n v�linen suhde s�ilyi koko kaksikymmenluvun l�hes muuttumattomana. Pakolaisseurakunnan p��kirjojen mukaan vuoden 1935 lopussa oli it�karjalaisista pakolaisista miehi� l�hes 3000 ja naisia v�h�n yli 2200. Alle 19-vuotiaita poikia ja tytt�j� oli l�hes saman verran. Kyseisen� vuonna oli Suomessa yhteens� hieman yli 5100 it�karjalaista pakolaista  [11]. Vertailu edell� olevaan it�karjalaisten pakolaisten m��r�st� kertovaan lukusarjaan osoittaa, ett� vuoden 1935 loppupuolella pakolaisten m��r� laski viel� jonkin verran.

Kotipaikka

Luotettavaa ja kaikkien pakolaisten kotipaikan kertovaa l�hdett� ei ole k�ytett�viss�. Mit� tarkempi yksityiskohdissaan jokin l�hde on, sit� v�hemm�n sill� on m��r�llist� kattavuutta. Pakolaisseurakunnan v�est�kirjanpito tuntuisi �kikselt��n tarjoavan luotettavan keinon pakolaisten alueellisen taustan selvitt�miseen. Kyseisen seurakunnan p��kirjoihin pakolaiset vietiin kuitenkin vasta vuodesta 1928 l�htien, joten sek��n ei sis�ll� kaikkia It�-Karjalasta 1917-22 tulleita pakolaisia. Valtion pakolaisavustuskeskuksen arkistossa on luetteloita ja pakolaisp�iv�kirjoja, joista saa selville jollekin tietylle alueelle tulleet pakolaiset, mutta t�llaista l�hteist�� ei ole koko yli 10000 henke� k�sitt�v�st� pakolaisjoukosta.

Paras ja helppok�ytt�isin aineisto lienee mainittu Valtion pakolaisavustuskeskuksen arkistossa oleva kortisto pakolaisista. Sen antamia tietoja voidaan pit�� v�hint��n tyydytt�vin�. Tosin kortisto, sen lis�ksi, ettei se sis�ll� syntyajastaan johtuen kaikkia pakolaisia, ei oikeastaan kerro pakolaisten koti- vaan syntym�paikan. Syntym�kunnat merkitsev�t kuitenkin p��s��nt�isesti samaa kuin kotipaikat eli l�ht�kunnat, koska sis�inen muuttoliike oli pakolaisten l�ht�alueella tapahtuma-aikoihin hyvin v�h�inen.

Seuraavassa on esitetty kortiston perusteella henkil� henkil�lt� laskemalla saadut pakolaisten syntym�kuntia osoittavat luvut  [12]. Jonkinlaisen luotettavuusriskin m��ritt�miseksi on vertailuna esitetty pakolaisseurakunnan p��kirjoista laskettu pakolaisten syntym�paikkajakautuma, otos k�sitt�� noin kolmanneksen p��kirjaan merkityist� henkil�ist�. Viimeksi mainittuun l�hteeseen kirjatut henkil�t valittiin sukunimen alkukirjaimen perusteella. Selv� havainto oli, ett� henkil�it� oli p��kirjassa tuntuvasti enemm�n kuin kortistossa. Syyn� on se, ett� kortisto lienee laadittu osin p��kirjan mukaan mutta koska n�in on tehty vasta 1930-luvulla, se sis�lt�� huomattavasti v�hemm�n henkil�it� kuin p��kirja.

It�-Karjalan pakolaisten (33 %) koti/syntym�paikka

Vienan Karjalassa syntyneiden osuus oli 1930-luvun Suomessa l�hes puolet (48%) pakolaisten kokonaism��r�st� ja noin kaksi kolmannesta sellaisista pakolaisista, joiden syntym�paikka tunnetaan. Kyseisen It�-Karjalan osan v�est� sen sijaan oli - tosin vuoden 1905 tilaston mukaan - vain vajaa viidesosa (19 %) alueen koko v�kiluvusta. Pakolaisten m��r�n osalta pohjoisen It�-Karjalan kunnat Uhtua, Vuokkiniemi, Pistoj�rvi, Kiestinki, Kontokki, Jyskyj�rvi ja Oulanka erottuvat selv�sti muista.

N�ist�kin kaksi, Uhtua ja Pistoj�rvi, muodostavat oman muista selv�sti erottuvan ryhm�ns� my�s silloin, kun pakolaism��r�� verrataan l�ht�kunnan v�kilukuun. Uhtua on kuitenkin oma lukunsa, sill� sen osuus koko tunnetusta pakolaisjoukosta oli yli viidennes. Lis�ksi monet sellaiset henkil�t, joiden syntym�kuntaa ei mainita, n�ytt�isiv�t sukunimiens� perusteella olleen kotoisin juuri kyseisest� kunnasta. T�ysin varmaa t�m� ei ole, mutta nimiyht�l�isyydet ja vertailu toisiin henkil�ihin sek� pakolaisseurakunnan p��kirjan merkint�ihin tukevat t�t� k�sityst�.

Kun edell� olevat luvut kuvaavat sit� pakolaism��r��, joka viel� 1930-luvulla oli Suomessa, t�ytyy ne kertoa noin kahdella, jos aiotaan saada selville, miten paljon pakolaisia mist�kin kunnasta oli tosiasiassa alunpit�en l�ht�isin. Jos n�in arvionvaraisesti tehd��n, saadaan tulokseksi, ett� Uhtualta l�hti noin puolet ja Pistoj�rvelt� yli kolmasosa v�est� pakolaisiksi. Aunuksen alueesta pohjoiset kunnat Repola ja Rukaj�rvi erottuvat yht� selv�sti omaksi ryhm�kseen, joskin Aunuksen pakolaisuus oli kaiken kaikkiaan hieman toisen luonteista kuin Vienan pit�jien  [13].

Aunuksen pakolaisuuteen liittyneet poliittiset p��tapahtumat ajoittuivat nimitt�in jo vuoteen 1919. Alueelta tulleita pakolaisia varten muodostettiin erityisi� huoltokomiteoita, joiden teht�v� oli pakolaisten vastaanottaminen ja avustusten j�rjest�minen. Huoltokomiteat pitiv�t luetteloita saapuneista ja alueillaan oleskelevista pakolaisista. Luetteloiden perusteella saadaan k�sitys Aunuksesta saapuneiden pakolaisten kotikunnista kyseisen� aikana  [14]. S��m�j�rvelt� oli saapunut yli 400, Riipuskalasta 328, Tulemaj�rvelt� 221, M�ntysel�st� 152, Vielj�rvelt� 116, Vitelest� 112 ja Munj�rvelt� 87 pakolaista. Yhteens� luetteloista l�ytyy 2057 aunukselaista pakolaista. Aluksi saattaa oudoksuttaa se, ett� "suomalaispit�jist�" Repolasta ja Rukaj�rvelt� oli vain pari kolme pakolaista. Selitys on kuitenkin yksinkertainen. Ne olivat tuolloin Suomen miehitt�mi�  [15]. Toisaalta jo vuoden 1919 aunukselaiset pakolaiset olivat l�ht�isin karjalaiselta alueelta. L�ht�kunnat olivat v�kiluvultaan suhteellisen suuria, joten neuvostovalta oli ehtinyt pureutua niihin varsin varhain. Mutta my�s yhteydet Suomeen olivat vanhastaan hyv�t, ja niit� oli "lujitettu" ns. Aunuksen retken aikana. Pakoon n�ytti ty�nt�v�n uusi poliittinen systeemi ja tiettyyn suuntaan veti kieli ja traditio. Ne paikkakunnat, joista aunukselaisia pakolaisia l�hti, sopivat Aunuksen retken operaatiorajojen sis�lle. Aunuksen pakolaisuuden poliittisuutta osoittanee sekin, ett� pakolaisista oli t�ysi-ik�isi� suurempi osuus kuin esim. Vienan Karjalan pakolaisista.

Yhteens� pakolaisten kotipaikoista saadut tiedot oikeuttavat p��ttelem��n, ett� ne kunnat, joista oli runsaasti pakolaisia, sijaitsivat Suomen it�rajan v�litt�m�ss� tuntumassa. Mit� kauemmaksi rajasta menn��n, sit� v�h�isemp�� oli pakolaisuus. Edelliseen liittyy l�heisesti se, ett� l�hes koko pakolaisseutu oli karjasalaisten asuttamaa aluetta, jossa ei asunut lainkaan ven�l�isi� eik� ven�j�nkielisi� asukkaita  [16]. Trivialiteetilta, mutta tosiasialta n�ytt�� tekij�, ett� ns. pakolaiskunnista johtivat kulkuyhteydet Suomen puolelle. N�in oli asia sek� Uhtuan-Pistoj�rven ett� Repolan-Rukaj�rven suunnassa, Vienan Karjalan eniten pakolaisia luovuttaneet kunnat olivat toistensa kanssa yhteydess� joko vesi- tai muun kulkuv�yl�n v�lityksell�.

Lis�ksi kaikki runsaasti pakolaisia luovuttaneet It�-Karjalan kunnat olivat pitki� aikoja olleet yhteydess� Suomen ja suomalaisten kanssa. Ennen kaikkea Uhtua mutta my�s Pistoj�rvi, Vuokkiniemi, Oulanka, Kiestinki, Jyskyj�rvi, Repola ja Rukaj�rvi olivat jo vanhastaan olleet kuuluisan laukkukaupan keskuksia, joista 1800-luvulla vuosittain yli tuhat ns. sumtsankantajaa l�hti Suomen puolelle tavaroitaan kaupittelemaan  [17]. Kulkukauppa johti it�karjalaiset, l�hinn� juuri kyseisten kuntien v�est�n, kosketuksiin suomalaisten kanssa. Kaupan mukana kulttuuri- ja mahdollisesti my�s poliittiset vaikutteet kulkeutuivat Suomesta Vienaan ja Pohjois-Aunukseen. Laukkukauppiaitten teist� tuli my�s runonker��jien kulkureittej�. V�h�nkin itse�ns� luovana taiteilijana pit�v� "kareliaani" samosi Kalevalan runojen oletetuille alkul�hteille  [18].

Vuosisadan lopussa Karjalan asia politisoitui, kun sielt� tuotiin tieto, ett� It�-Karjala ven�l�istyisi, jollei se saisi Suomesta apua. Etenkin Uhtuasta kehittyi jo 1800-luvun lopussa ja ennen kaikkea 1900-luvun alussa poliittisen kahtalaisuuden keskus. Sinne perustettiin vuonna 1906 Vienan Karjalaisten Liitto, joka muutti 1917 nimens� Karjalan Sivistysseuraksi ja organisoi alueelle kouluja ja lukutupia  [19]. Vienan Karjalaisten Liiton kiertokoulu toimi 1907 my�s Pistoj�rvell�. Kyseinen seura perusti lis�ksi lukutupia 1906-1907 Oulangan, Vuokkiniemen, Kiestingin ja Jyskyj�rven kuntien eri kyliin  [20]. Vuosien 1917-1918 kriisiaikoina Karjalan Sivistysseura suuntasi valistus ja propagandaty�ns� koko It�-Karjalaan. Pysyv�mmin se vaikutti kuitenkin valistustoiminnallaan (koulut, lukutuvat, kirjastot) Uhtuan, Vuokkiniemen ja Repolan muutamiin suurimpiin kyliin.

It�-Karjala oli my�s "valloituspolitiikan" kohteena. Kev��ll� 1918 alkoi suomalaisten ns. ensimm�inen Vienan retki, jota t�ydennettiin toisella Vienaan ulottuneella operaatiolla. Er��t alueen osat olivat hetken suomalaisten hallussa, ja l�hinn� suomalaisten vaikutuksesta monet Vienan Karjalan ja jotkut Aunuksen Karjalan kunnat ilmoittivat haluavansa liitty� Suomeen  [21]. Suomi meni niin pitk�lle, ett� sotav�ki miehitti kes�ll� 1918 Repolan ja 1919 Poraj�rven. Hallituksen yhteyteen perustettiin 1918 syksyll� It�-Karjalan Toimituskunta, jonka alaisuuteen kuuluivat juuri Uhtua, Pistoj�rvi, Oulanka, Kiestinki, Jyskyj�rvi, Kontokki ja Repola. Miehitt�j�t j�rjestiv�t mm. suomalaisen koululaitoksen Repolan ja sittemmin Poraj�rven alueelle  [22]. Suomeen liittymist� kannatettiin alueella, johon kuuluivat l�hinn� Uhtua, mutta my�s v�hemm�n innokkaasti Vuokkiniemi, Pistoj�rvi, Oulanka, Kontokki ja Jyskyj�rvi sek� Repola  [23].

Suomalaiset suuntasivat vaikutuksensa ennest��n Suomea ja suomalaisia tuntevaan seutuun. Heid�n ty�ns� todenn�k�isesti voimisti alueen asukkaiden pyrkimyst� hoitaa asiansa ilman Ven�j�� Suomeen turvautuen. Suomalaisten toiminta tuskin synnytti It�-Karjalan poliittista separatismiliikett�, jonka seurauksena pakolaisuutta voidaan pit��, mutta se kiihdytti ja kanavoi sit� tiettyyn suuntaan. Joissakin tapauksissa suomalaisten politiikka saattoi jopa vieroittaa it�karjalaisia suomalaisista.

Pakolaisten yhteiskunnallinen tausta

Neuvostohistorioitsija Viktor Holodkovskij katsoo, ett� neuvostovaltaa vastustanutta liikett� kannattivat It�-Kajalassa varakkaat talonpojat ja kauppiaat  [25]. Tiedot It�-Karjalan yhteiskuntarakenteesta ja varallisuudesta 1800-luvun lopussa eiv�t kuitenkaan tue t�t� k�sityst�. Varallisuus siell� oli viel� alhaisempaa kuin Ven�j�ll� yleens�. Petroskoin kihlakuntaa lukuun ottamatta It�-Karjalassa ei tsaarin aikana ollut my�sk��n yksityist� maanomistusta, vaan maa kuului kyl�yhteis�lle (n. 17 %) ja ennen kaikkea valtiolle (l�hes 83 %). Yksityisten maita oli vain alle 0.2 %:n  [26].

Ei ole k�ytett�viss� l�hteist��, josta saataisiin selville It�-Karjalasta Suomeen tulleiden pakolaisten koulutuspohja, yhteiskunnallinen asema, ammatti ym. seikat. Edell� mainittu pakolaisavustuksen kortisto ei sis�ll� n�ist� asioista riitt�v�sti tietoja. Aunuksen pakolaisten avustuskomitean arkistossa (VPAKA, VA) on huoltopiirien keskuspaikkojen p�iv�kirjoja, mutta niihinkin on merkitty vain Lieksassa, Sortavalan piiriss�, Soanlahdella, Korpisel�ss� ja Suoj�rven pakolaiskomitean alueella asuneet Aunuksen pakolaiset.

Edes jonkinlaisen mahdollisuuden koko it�-karjalaisen pakolaisjoukon erittelyyn antaa Heimoj�rjest�jen keskusvaliokunnan 1934 teett�m� tilasto pakolaisten taloudellisesta asemasta. Sen keskeiset osat esitti Valtion Pakolaisavustuskeskuksen toimistop��llikk� J. Tirranen yleisess� heimokokouksessa 5.1.1936, ja ne julkaistiin Vapaa Karjala ja Inkeri -lehdess� 23.1.1936. Todenn�k�isesti tilasto perustuu pakolaisavustuskeskukselta saatuihin tietoihin, joita t�ydennettiin kyselyin. Tilasto ei tosin kuvaa tilannetta 1920-luvun alussa - silloinhan pakolaiset olivat juuri tulleet Suomeen - mutta se voi antaa viitteit� pitk�nkin ajan osalta.

Tilasto osoittaa, ett� puhuminen suurmaanomistajista ja varakkaasta porvaristosta pakolaisten yhteydess� tuntuu liev�sti sanoen liioittelulta, koska vain puolet pakolaisista oli k�ynyt kansakoulun tai suorittanut vastaavan oppim��r�n. T�m� sen j�lkeen, kun ns. pakolaiskoulut olivat toimineet pitk��n kouluttaakseen pakolaislapsia ja kun osa lapsista oli ollut tavallisissa suomalaisissa kansakouluissa.

It�-Karjalan pakolaisten koulutustausta 1936

It�karjalaisten ja inkeril�isten pakolaisten, jotka muodostavat toisen puolen pakolaisjoukosta, koulutuspohjassa ei juuri ollut eroja, joskin inkeril�isist� oli hieman useampi k�ynyt ammattikoulun ja oppikoulun sek� pari jopa opiskellut yliopistossa. Taustaksi tulee my�s muistaa, ett� 1800-luvun lopussa vain 15-17 prosenttia It�-Karjalan v�est�st� oli lukutaitoista. Pakolaisjoukko lienee Suomeen saapuessaan koulutukseltaan edustanut It�-Karjalan keskivertov�est��. Yl�luokkaan ja rikkaisiin kuuluva olisi toki hankkinut itselleen ja lapsilleen jonkinlaisen koulutuksen, sill� opin saanti oli t�ysin mahdollista. Kouluja oli perustettu It�-Karjalaan intensiivisesti ja niit� oli ortodoksisen kirkon toimesta sijoitettu erityisesti karjalaisalueelle vierasuskoisen separatismin juurimiseksi v�est�st�.

K�sityst�, etteiv�t pakolaiset olleet mit��n yl�luokkaa, tukee tieto, ett� yli 80 prosenttia heist� sai toimeentulonsa ruumiillisella ty�ll�, vaikka Heimoj�rjest�jen keskusvaliokunnan tilasto ei kuvaa oikein my�sk��n pakolaisjoukon ammattirakennetta. Eih�n esimerkiksi maanviljelij� voinut jatkaa toimintaansa Suomessa, koska h�nell� ei ollut oikeutta omistaa t��ll� maata. H�nen oli el�tett�v� itsens� muulla tavoin. Paremman tiedon puuttumisen vuoksi esitett�k��n yli 15-vuotiaitten pakolaisten ammattirakennetta kuvaavat tiedot keskusvaliokunnan tilaston mukaisilla  [27].

Liikealalla, l�hinn� kaupan parissa, ty�skennelleiden osuuden suuruus antaa vaikutelman, ett� kauppiaat olisivat olleet innolla mukana valtiollisissa puuhissa It�-Karjalassa. Osin t�m� lienee totta. Mutta t�h�n liittyy hyvin l�heisesti se n�k�kohta, ett� vanhat laukkukauppiasperinteet helpottavat uudessa ymp�rist�ss� sellaisenkin ihmisen hakeutumista kaupan palvelukseen, joka kotiseudullaan oli toiminut maataloudessa. Osoittaahan er�s vuodelta 1898 oleva laskelma, ett� l�hes 53 prosenttia it�karjalaisista perheen el�tt�jist� ja t�ysi-ik�isist� miehist� oli saanut osan tuloistaan jostakin muusta kuin maanviljelyksest�  [28].

Aunuksen pakolaisten yhteiskunnallisesta statuksesta 1920-luvun alun osalta on mahdollisuus saada melko tarkkaakin tietoa. Eri paikkakunnilla pidetyt pakolaisp�iv�kirjat kertovat my�s talollisten osuuden. Todistusarvo ei tietenk��n kata koko It�-Karjalaa eik� se my�sk��n riit� selitt�m��n vuosien 1921-22 Vienan tapahtumia. Toisaalta alueellinen rajoittuneisuus on hy�dyksi, sill� It�-karjalan maanomistusolot olivat per�ti toisenlaiset kuin Suomessa ja Pohjoismaissa. Eih�n alueella Petroskoin kihlakuntaa lukuun ottamatta 1900-luvun alussa ollut varsinaisesti yksityist� maanomistusta. Kyseiseen kihlakuntaan taas kuuluivat S��m�j�rvi, Munj�rvi, Kontupohja, Suoju ja Pyh�j�rvi, joista oli pakolaisia. Sortavalan, Korpisel�n ja Suoj�rven pakolaispiireiss� asuneiden pakolaisruokakuntien sosioekonominen jakautuma oli seuraava:

Lieksassa ja Soanlahdella 1920-23 pakolaisista pidetyt p�iv�kirjat vahvistavat kuvaa, ett� aunukselaisista pakolaisista 80-90 prosenttia oli talollisia. On kuitenkin pitk�lle sopimuskysymys, mit� talollisella kyseisell� aikana Aunuksen Karjalassa ymm�rrettiin. Eri yhteiskuntaryhmien suhde pakolaisjoukossa n�ytt�� olleen sama, laskettiinpa se ruokakunnan p��miehen tai koko joukon perusteella. Samaan suuntaan viittaavat edelleen tiedot pakolaisten ammateista  [29]. Vaikka kauppiaitten ja virka miesten osuus pakolaisista oli hyvin pieni, heit� kuitenkin oli joukossa kymmeni�. Jos otetaan huomioon, miten v�h�inen heid�n osuutensa liike-el�m�n kehittym�tt�myyden ja karjalaisen virkakunnan pienuuden vuoksi It�-Karjalan koko v�est�st� oli, edustus pakolaisten joukossa oli sittenkin melkoinen. Kauppiaisiin liittyy kuitenkin se varaus, ett� k�site kauppias oli hyvin v�lj�. Entinen sumtsankantaja merkittiin empim�tt� kauppiaaksi pakolaisp�iv�kirjoihin.

Ty�l�isi� oli pakolaisissa l�hes olematon m��r�. He eiv�t ilmeisestik��n olleet tyytym�tt�mi� alueelle tunkeutuvaan uuteen poliittiseen j�rjestelm��n, neuvostovaltaan. Aunuksessa ja Vienassa oltiin vuosina 1917-20 esitetty paikallisen v�est�nkin taholta mielipiteit�, joissa selv�sti asetuttiin my�nteiselle kannalle sek� englantilaisia ett� neuvostovaltaa kohtaan  [30]. It�-Karjalan kuten Ven�j�n muidenkin osien nuoret miehet olivat taistelleet tsaarin armeijassa, tutustuneet sosialismin oppeihin, ja monet heist� olivat n�hneet vallankumouksen voittokulun Pietarissa ja kokeneet armeijan murenevan sis�lt� p�in. Monet heist� olivat itsekin aktiivisesti osallistuneet vallankumoukseen. Neuvostovalta puolestaan kiirehti perustamaan neuvostoja l�hinn� juuri Aunuksen Karjalan keskuspaikkoihin heti valtansa vakiintumisen j�lkeen. Ty�l�isill� ei juuri ollut It�-Karjalassakaan vallankumouksen aikoihin paljon menetett�v��.

Pakolaisten tausta viittaa viel� pariin sellaiseen tekij��n, joita t�ss� yhteydess� ei ole mahdollista k�sitell�. Sellaisella pakolaisjoukolla, josta viel� 1934 vain puolella oli kansakoulusivistys ja josta noin 90 % hankki toimeentulonsa ruumiillisella ty�ll� oli taatusti vaikeuksia omaksua varsin korkealentoista ja teoreettista heimoasian propagointia, jonka kohteeksi se Suomeen tulonsa j�lkeen joutui. T�t�h�n tekiv�t l�hinn� suomalaisten perustamat heimoj�rjest�t koko maailmansotien v�lisen ajan, ja sen tavoitteita sek� muotoja on eritelty toisessa yhteydess�. T�m�n realiteetin oivalsikin p��osa pakolaisten keskuudessa toimineista j�rjest�ist�, jotka valtiovallan ohella ja tuella sis�llyttiv�t ty�h�ns� ennen kaikkea k�yt�nn�n huoltoa ja koulutustoimintaa. Kuitenkin heimoj�rjest�jen propaganda- ja valistusty�n iskulause "takaisin Karjalaan" ei voinut yksinkertaisuudessaan olla vaikuttamatta, kun sit� toistettiin vuodesta toiseen.

P��telmi�

Suomalaisten It�-Karjalaan suuntaamaa vaikutusta ja neuvostovallan vastatoimenpiteit� on er��lt� osin pidett�v� pakolaisuuden todellisena syyn�. T�ss� yhteydess� ei ole mahdollisuutta tarkasti eritell� It�-Karjalan poliittista kehityst� pakolaisuutta edelt�neen� aikana. Todettakoon vain, ett� kolme pakolaisuuden k�ynnist�nytt� tekij�� olivat politiikka, n�lk� ja pelko. N�m� tekij�t kietoutuivat toisiinsa. Poliittisen tilanteen muutokset synnyttiv�t ep�j�rjestyst� ja kostotunnelmaa, aiheuttivat vaikeuksia elintarvikehuollossa ja sit� tiet� loivat tyytym�tt�myytt� ja kansannousuja. Etsittiin turvaa ja leip��, pikimmin saatavilla; milloin bolshevikeilta, milloin englantilaisilta, milloin taas suomalaisilta. Haluttiin my�s autonomiaa, jopa itsen�isyytt�. Sotakommunismi ja ensi askeleitaan ottava neuvostovalta tarjosivat vain kielt�ymyksi� ja rajoituksia sek� rasituksia. T�m� synnytti liikehdint�� ja kapinoita. Pakolaisuutta kanavoi lopullisesti vuosien 1921 ja 1922 vaihteessa tapahtuneen kansannousun loppuvaiheessa suoritettu "evakuointi". On kuitenkin aihetta kysy�, kuinka tehokas evakuoija oli alun alkaen 3000 miest� k�sitt�neen sissiarmeijan organisaatio h�vityn sodan loppuvaiheen kriisitunnelmissa. Todenn�k�isesti evakuointi merkitsi samaa kuin kehotus l�hte� evakkoon. Asukkaat l�htiv�t vapaaehtoisesti, heit� ei pakotettu.

Viitteet

[1] Pakolaisen m��ritt�misest� Kristiina Erhola, Suomen pakolaispolitiikka 1917-1929. Poliittisen historian lisensiaatinty�. Helsingin yliopisto 1995, s. 7-9. Ty�ss� on perusteellinen esitys Suomen valtiovallan suhtautumisesta pakolaisuuteen ko. aikana.

[2] Ks. Erhola 1995, s. 24.

[3] Erhola 1995, s. 26.

[4] Asetus 27.6.1888, Asetuskokoelma 1888, Asetus n:o 25.

[5] Tuomo Polvinen, Valtakunta ja rajamaa. Porvoo 1985, s. 134, 383; Taimi Torvinen, Kadimah. Suomen juutalaisten historia. Keuruu 1989, s. 82-90.

[6] Erhola 1995, s. 31.

[7] Erhola 1995, s. 38.

[8] Pakolaisia koskevat luvut perustuvat seuraaviin l�hteisiin: Toivo Nyg�rd, It�-Karjalan pakolaiset 1917-1922. Studia Historica Jyv�skyl�ensia 19. Jyv�skyl� 1980, vrt. s. 71-72; Arvo Manner, Valtion pakolaishuoltoa nelj� vuosikymment�: Valtion Pakolaisavustuskeskuksen arkisto, luettelo (581), VA, vrt. s. 7-8; Toivo Nyg�rd, It�-Karjalasta 1918-1922 Suomeen tulleet pakolaiset. Scripta Historica VI 1980, s. 308.

[9] Nyg�rd 1980, s. 72; Manner emk., s. 8.

[10] VA, VPAKA, KANSLIA I, Aineistoa vuosikertomuksiin. Vuosi 1992; ks. Nyg�rd 1980, s. 73.

[11] Ks. Nyg�rd 1980, s. 74.

[12] Ks. my�s Nyg�rd 1980, s. 74-75.

[13] T�st� ks. Nyg�rd 1980, s. 77-78.

[14] VA, VPAKA, V (Aunuksen pakolaisten avustuskomitean sek� Sortavalan ja Salmin asioimistojen arkistot), Ba 11-6 (P�iv�kirjoja pakolaisista ja pakolaisluetteloita 1918-25).

[15] Nyg�rd 1980, s. 80.

[16] Onni L�nnroth, V�est�tilastoa. It�-Karjala ja Kuolan Lappi. Helsinki 1918, s. 163.

[17] Ks. Nyg�rd 1980 (VI), s. 309.

[18] Hannes Sihvo, Karjalan kuva. Karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana. Joensuu 1978, s. 65-75.

[19] Ks. Nyg�rd 1980 (VI), s. 309.

[20] Lukutupien sijainnista. Karjalaisten Pakinoita 3/1907.

[21] Ks. Mauno J��skel�inen, It�-Karjalan kysymys. Porvoo 1961, s. 96-99, 104-106, 123.

[22] Ks. Nyg�rd 1980, s. 52-57.

[23] Nyg�rd 1980 (VI), s. 310.

[24] Nyg�rd 1980 (VI), s. 310.

[25] Viktor Holodkovskij, Suomi ja Neuvosto-Ven�j� 1918-1920. Helsinki 1978, s. 17-18.

[26] Ks. Nyg�rd 1980 (VI), s. 311.

[27] Vapaa Karjala ja Inkeri 23.1.1936; Toivo Nyg�rd, Suur-Suomi vai l�hiheimolaisten auttaminen. Aatteellinen heimoty� itsen�isess� Suomessa. Keuruu 1978, s. 100; Nyg�rd 1980, s. 82.

[28] Ks. Nyg�rd 1980, s. 82.

[29] VA, VPAKA, V, Ba6.

[30] Ks. Nyg�rd 1980, s. 74.

[31] Toivo Nyg�rd, Suur-Suomi vai l�hiheimolaisten auttaminen. Keuruu 1978.

Referat

Toivo Nyg�rd: Flyktingama fr�n �stra Karelen till Finland 1917-1922

F�rsta g�ngen Finland fick uppleva en massiv flyktingsstr�m var under ryska revolutionen och de p�f�ljande oroliga �ren. Ryska emigranter flyttade tillbaka eller fortsatte till storst�derna i v�stra och mellersta Europa. De flyktingar som var stamf�rvanter, dvs. �stkarelare och ingermanl�ndare, stannade i stor utstr�ckning i Finland. De hade flyttat som en f�ljd av den misslyckade expeditionen till Aunus 1919, kuvandet av det �stkarelska folkupproret (1921-1922) och den ingermanl�ndska frihetskampen. Antalet flyktingar steg som st�rst i Finland till vidpass 35000 personer av vilka stamf�rvanterna var inemot 12000. Antalet sj�nk snabbt: 1935 var �stkarelarna ca 6000 personer.

Flyktingar kom i s�rskilt h�g grad fr�n de �stkarelska orterna Uhtua, Vuokkiniemi, Jyskyj�rvi, Kontokki, Kiestinki och fr�n Repola och Rukaj�rvi i Aunus. Ryska g�rdfarihandlare fr�n n�mnda socknar hade r�rt sig runt i Finland p� 1800-talet, Vienan Karjalaisten Liitto (gr. 1906) hade grundat l�sestugor och skolor d�r. Arbetet fortsattes av Karjalan sivistysseura fr�n 1917. Vid slutet av f�rsta v�rldskriget hade st�rre delan av dessa socknar tillh�rt det under Finland lydande omr�de som administrerades av �st-Karelens expedition, som verkade i samband med senaten.

Flyktingstr�mmen bestod huvudsakligen av allmoge och lantbruksarbetare med l�g skolningsniv�. Allt som allt representerade den ett medeltal av befolkningen, inte av kulaker eller borgare, som stundom p�st�tts. De omedelbara orsakerna till flykten var f�r�ndringen i den politiska situationen, fruktan f�r straffp�f�ljder och en ytterst klen ekonomisk situation. En vana att r�ra sig p� finl�ndsk mark, grannskapet till riksgr�nsen och det aktiva finl�ndska intresset f�r omr�det fick flyktingsstr�mmen att kanaliseras till Finland.

 
Genos 67(1996), s. 2-11, 46

� Tekij�t ja Suomen Sukututkimusseura - F�rfattarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku ]

Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1996 hakemisto | Vuosikertahakemisto