Helsingin yliopisto

Suomesta on löydetty toonikielten piirteitä 

Suomi on tyypillinen kvantiteettikieli, eli kieli, jossa pitkät ja lyhyet äänteet toimivat leksikaalisina, sanan merkitystä muuttavina piirteinä. Niinpä sana tuuli tarkoittaa eri asiaa kuin tuli. Foneettisesti on totuttu ajattelemaan, että nämä sanat eroavat vain äänteidensä kestojen suhteen; sanan tuuli "u" on yleensä ajallisesti noin kaksi kertaa tuli-sanan u:ta pidempi. Puhutaankin kesto-oppositiosta ja fonologisesta kvantiteetista.

Akatemiatutkija, dosentti Martti Vainio Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta kertoo, että niin sanottujen toonikielten puhujat väittävät kuitenkin usein kuulevansa suomessa omien kieltensä kaltaisia tooneja.  Esim. mandariinikiinassa sana "ma" voi tarkoittaa neljää eri asiaa riippuen siitä, minkälainen niiden puhemelodia, siis tooni, on. Kielitypologiassa kvantiteetti ja tooni on erotettu toisistaan ja se on johtanut tilanteeseen, jossa toonin fonetiikka on liitetty vain puhemelodiaan ja kvantiteetin fonetiikka vastaavasti äänteiden kestoihin.

Akatemiatutkija Vainion tutkimusryhmä – yhteistyössä Max Planck säätiön psykolingvistiikan instituutin kanssa – osoittaa, että kesto ja melodia yhdessä ilmaisevat pituus-oppositiota suomessa. Foneettisesti tarkasteltuna suomi toimii siis monesti kuten tyypilliset toonikielet: arvostetussa Journal of the Acoustical Society of America-aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomen lyhyt-pitkä -äänne-ero tuotetaan systemaattisesti käyttämällä erilaista tonaalista rakennetta. Lyhyet tavut, kuten sanassa tuli, merkitään kuten kiinan korkea tooni, kun taas pitkä tuuli saa dynaamisen laskevan sävelkulun.

Erityisen merkittävää Vainion mukaan on, että tämä tonaalinen piirre näyttäisi olevan osa suomen ns. mentaalileksikkoa. Tutkimusryhmän PLoS ONE -lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitetaan, että se, onko ensimmäisen tavun sävelkulku tasainen vai laskeva vaikuttaa ratkaisevasti siihen kuuleeko suomalainen tavun lyhyenä vai pitkänä, siis sanana tuli tai tuuli. Ryhmä osoitti niin sanotulla priming-menetelmällä, että tavun laskeva sävelkulku nopeuttaa merkitsevästi nopeaa reaaliaikaista puhutun sanan tunnistusta kun tavun kesto pidetään identtisenä.

Vainion ryhmän tulokset osoittavat, että intuitiivisesti selkeältä tuntuva, suurelta osin normatiivinen, erottelu tooni- ja kvantiteettikieliin ei olekaan yksiviivainen, kun tarkastellaan asiaa puheentuoton ja -havaitsemisen mekanismien tasolla: puhemelodia ja äännekesto ohjaavat molemmat kielen prosessointia yhdessä ja yhtä aikaa. Näin siis kielijärjestelmän tasolla ilmenevän eron fysikaaliset vasteet saattavat olla samat tooni- ja kvantiteettikielissä. Lisäksi tulokset ottavat kantaa parhaillaan käytävään kansainväliseen keskusteluun, jossa pohditaan onko toonikielten maantieteellinen levinneisyys geneettispohjaista. Tutkimuksen valossa abstrakti fonologinen kategoria ei voi toimia suoranaisena vertailukohtana selitettäessä ihmisen kulttuurista käyttäytymistä pohjautuen geeneihin, vaan tutkijan täytyy aidosti tuntea käsiteltävien ilmiöiden mentaalinen luonne ja kategorioiden foneettinen pohja.

Akatemiatutkija Martti Vainion, Juhani Järvikiven (Max Planck Institute for Psycholinguistics,  Nijmegen, Alankomaat, nykyään Helsingin yliopistossa) ja Daniel Aallon (Aalto-yliopisto) tutkimukset on julkaistu vastikään Journal of the Acoustical Society of America- aikakauslehdessä (tässä tutkimuksessa mukana oli myös Antti Suni Helsingin yliopistosta) ja avoimessa verkkojulkaisussa PLoS ONE.

14.9.2010 Mari Peltonen