kummeli
Suomi
Substantiivi
- rannalle rakennettu yksinkertainen merimerkki
Ääntäminen
- IPA: /ˈkumːeli/
- tavutus: kum‧me‧li
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kummeli | kummelit |
| genetiivi | kummelin | kummelien kummeleiden kummeleitten |
| partitiivi | kummelia | kummeleita kummeleja |
| akkusatiivi | kummeli; kummelin |
kummelit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kummelissa | kummeleissa |
| elatiivi | kummelista | kummeleista |
| illatiivi | kummeliin | kummeleihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kummelilla | kummeleilla |
| ablatiivi | kummelilta | kummeleilta |
| allatiivi | kummelille | kummeleille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kummelina | kummeleina |
| translatiivi | kummeliksi | kummeleiksi |
| abessiivi | kummelitta | kummeleitta |
| instruktiivi | – | kummelein |
| komitatiivi | – | kummeleine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kummeli- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
ruotsin sanasta kummel, kumbl[2]
Käännökset
1. rannalle rakennettu yksinkertainen merimerkki
|
Aiheesta muualla
- kummeli Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6
- ↑ Suomen etymologinen sanakirja. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 72. Jatkuvasti päivitettävä julkaisu. Kotimaisten kielten keskus, 2022–. ISSN: 2323-3370. kummeli.