t.A.T.u.

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta T.a.t.u)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
t.A.T.u.
Tiedot
Toiminnassa 19992014
Tyylilaji pop
Kotipaikka Venäjä Moskova, Venäjä
Laulukieli englanti
venäjä
Jäsenet

Julija Volkova
Lena Katina

Levy-yhtiö

Universal Music Group
Interscope Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

t.A.T.u. (ven. Тату, Tatu) oli venäläinen popduo, jonka jäsenet olivat Julija Volkova ja Lena Katina. Yhtye tuli tunnetuksi ”All the Things She Said” -singlensä ansiosta vuonna 2002. t.A.T.u. oli lännessä Itä-Euroopan menestyneimpiä yhtyeitä.

Yhtye osallistui Eurovision laulukilpailuun vuonna 2003 kappaleella ”Ne ver, ne boisja”, joka tuli finaalissa kolmanneksi.[1]

Duo julkaisi kuusi studioalbumia, joista kolme on englannin- ja kolme venäjänkielisiä. Yhtye hajosi vuonna 2011, ja Volkova ja Katina jatkoivat musiikin tekemistä soolourillaan.

200 km/h in the Wrong Lane ja suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julija Volkova (s. 1985) ja Lena Katina (s. 1984) ystävystyivät, kun he olivat 7–8-vuotiaina samassa lapsiyhtyeessä nimeltä Neposedy. Duoon kaksikko valittiin tuottaja Ivan Šapovalovin järjestämän koelaulutilaisuuden kautta.

t.A.T.u.:n vuonna 2000 julkaisema ensimmäinen single ”Ja sošla s uma” nousi Venäjällä suosituksi. Kohua aiheutti kappaleen video, jossa tytöt on puettu koulupukuihin ja he laulavat sateessa kaltereiden takana. Videossa nähdään myös tyttöjen suutelevan. Vuonna 2002 duo löi itsensä läpi Euroopassa saman kappaleen englanninkielisellä versiolla ”All the Things She Said”. Kappale menestyi maailmalla hyvin, ja se nousikin listaykköseksi muun muassa Britanniassa ja Saksassa ja pärjäsi myös Yhdysvalloissa, jossa se parhaimmillaan pääsi singlelistan sijalle 20. Ensisinglen menestyksen jälkeen julkaistiin duon ensimmäinen englanninkielinen albumi 200 km/h in the Wrong Lane, joka sisälsi venäjänkielisen albumin kappaleita englanniksi käännettyinä; osaan kappaleista tehtiin myös uudet taustat. Levyä on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta.

Seuraava single ”Not Gonna Get Us” (”Nas ne dogonjat”) ilmestyi kevättalvella 2003, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Kappaleen video kuitenkin aiheutti kohua, ja sen englanninkielisestä versiosta poistettiin kohtaus, jossa tytöt ajavat varastamallaan rekalla työmiehen yli.

Kolmantena singlenä julkaistiin ”30 Minutes”. Kappaleen musiikkivideolla petetty Volkova tekee pommi-iskun huvipuiston karuselliin. Albumin viimeisenä singlenä julkaistiin The Smiths -cover ”How Soon Is Now?”.

200 km/h in the Wrong Lane -albumiin pohjautuvan kiertueen jälkeen julkaistiin Remixes-remixalbumi. Albumin uudet kansainväliset julkaisut olivat aiemmin Venäjällä julkaistu Prostyje dviženija (englanniksi ”Simple Motions”) ja t.A.T.u.:n Euroviisu-kilpailukappale ”Ne ver, ne boisja”. Tytöt olivat kilpailun suuri ennakkosuosikki, mutta jäivät lopulta kolmanneksi. Vuonna 2009 he esiintyivät Euroviisuissa ensimmäisen semifinaalin väliaikanumerossa yhdessä Venäjän armeijan kuoron kanssa.[2]

Uusi albumi ja tyyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2003 Euroviisujen jälkeen t.A.T.u. katosi lähes kokonaan julkisuudesta. Tauon aikana Volkova synnytti esikoisensa, Katina jatkoi opiskelujaan ja tytöillä oli reality-ohjelma nimeltään t.A.T.u. v Podnebesnoi. Reality-ohjelman jälkeen Volkova ja Katina erottivat managerinsa Ivan Šapovalovin. Uusi manageri Boris Renski (Šapovalovin entinen liikekumppani) neuvotteli levytyssopimuksen Universal Music Internationalin kanssa neljästä uudesta albumista, joista ensimmäistä duo lähti tekemään Los Angelesiin.

t.A.T.u:n oltua Los Angelesissa puoli vuotta Dangerous and Moving -albumi ja sen venäjänkielinen versio Ljudi-invalidy olivat valmiina. Englanninkielisen albumin ensimmäinen kappale on ”All About Us”, jonka James Coxin ohjaama musiikkivideo joutui saman tien poistetuksi. Videolla Volkova nousee kadulta tuntemattoman miehen kyytiin, ja myöhemmin mies heittää Volkovan lasipöydän läpi ja lyö tätä. Pian Volkova kuitenkin ampuu miehen. Saksassa musiikkivideo kiellettiin alle 18-vuotiailta, ja videosta jouduttiin leikkaamaan kaksi uutta versiota. Samalla kertaa ”All About Us” -videon kanssa kuvattiin video kappaleeseen ”Ljudi-invalidy”. Videossa nähdään muun muassa runsasta alkoholinkäyttöä, ryhmäseksiä ja suutelevia mies- ja naispareja, joiden takia video herätti suurta pahennusta Venäjällä.

Dangerous and Moving -albumilta seuraavana singlenä julkaistiin ”Friend or Foe”, jonka on kirjoittanut Eurythmicsissä vaikuttanut Dave Stewart. Kappaleeseen vierailevaksi basistiksi palkattiin Sting, ja singlen promokuvat on ottanut Bryan Adams. Kappaleen videosta ei tarkoituksella tehty sokeeraavaa, vaan se poikkeaa rauhallisuudellaan huomattavasti duon aikaisemmista videoista. ”Friend or Foe” jäi vähäisellä listamenestyksellään pettymykseksi. Alkuvuodesta 2006 kalifornialainen rap-ryhmä Flipsyde lainasi kappaleeseensa ”Happy Birthday” taustat ja kertosäkeen t.A.T.u.:n ”Gomenasai”-kappaleesta, ja yhtyeen cover-versiosta tuli suuri menestys Keski-Euroopassa. t.A.T.u. ja Flipsyde esiintyivät yhdessä useissa televisio-ohjelmissa ja konserteissa. Duon seuraava single oli ”Gomenasai”, mutta sen listamenestys jäi lähes olemattomaksi, eikä kappaletta julkaistu singlenä useissa maissa. Huhtikuussa 2006 Venäjällä alkoi uusi Tatun elämää seuraava realitysarja Tatu Expedition. Neljäntenä Dangerous and Moving -albumin singlenä oli tarkoitus julkaista ”Loves Me Not”, mutta se jäi kuitenkin julkaisematta.

t.A.T.u. esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa tammikuussa 2006, jolloin duo lauloi radioasema NRJ:n järjestämässä NRJ Radio Awards -tapahtumassa sekä heinäkuussa 2006 Seinäjoella järjestetyssä Vauhtiajot-tapahtumassa.

Duon ensimmäinen kokoelmalevy julkaistiin 11. syyskuuta 2006. Kokoelman julkaisu ja huhut yhtyeen ja levy-yhtiön välirikosta herättivät epäilyksiä duon hajoamisesta, mutta Volkova ja Katina kiistivät asian. Syksyllä 2006 he ilmoittivat, että he aloittavat uusien albumien levyttämisen keväällä 2007. Uuden levyn venäjänkieliseksi nimeksi tuli Upravlenije otbrosami ja englanninkieliseksi Waste Management. Uusi single ”Belyi plaštšik” julkaistiin 29. marraskuuta 2007. Venäjänkielinen albumi piti alun perin julkaista joulukuun 25. päivä vuonna 2007, mutta julkaisua siirrettiin Julija Volkovan synnytyksen takia. Toukokuussa julkaistiin levyn uusi single ”220”, jolla laulaa pääasiassa Volkova. Uusi albumi, Vesjolyje ulybki (engl. Happy Smiles), julkaistiin 21. lokakuuta 2008. Maaliskuun lopussa 2011 duo ilmoitti hajoavansa.[3][4] Tämän jälkeen duo palasi mutta ei pitkäksi aikaa.

Duo on myöhemmin paljastanut että lesbous oli vain heidän managerinsa Ivan Šapovalovin keksimä markkinointikikka.[5][6]

Vuonna 2012 t.A.T.u. yhdistyi konsertin ajaksi romanialaisessa televisio-ohjelmassa, jossa he esittivät kappaleet ”All The Things She Said” ja ”All About Us”. Myöhemmin vuonna 2013 he tekivät muutamia keikkoja Venäjällä ja Ukrainassa. He tekivät myös yhdessä Snickers-mainoksen Japanissa ja esittivät siellä kappaleensa ”All The Things She Said” mainoksen esitystilaisuudessa. t.A.T.u. on julkisesti kertonut Romanian konsertin jälkeen miettivänsä paluuta. Julija Volkova kertoi heidän päättäneen palata, mutta perui pian puheensa. Lena Katina on työstänyt omaa sooloalbumia ja maininnut, että se on hänen ykkösasiansa ja että jos t.A.T.u. vielä joskus tekee jotain, se olisi vain pientä sivuprojektia. Julija Volkovalla puolestaan on ongelmia kurkkunsa kanssa, mikä saattaa estää paluun ja mahdollisesti myös oman soolouransa jatkamisen.

Vuoden 2013 loppupuolella lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa he kävivät esiintymässä muutamissa tapahtumissa. Vuonna 2014 alkupuolella t.A.T.u. esiintyi Sotšin olympiakisoissa. 11. helmikuuta 2014 t.A.T.u.:n Facebook-sivuilla julkaistiin kuvan kera tieto, että t.A.T.u. esittelisi perjantaina 14. helmikuuta 2014 uuden singlen ja esittäisi sen Big Love Show'ssa Moskovassa. He esittivät kappaleen yhdessä venäläisen räppärin Legalizen kanssa, ja sille kuvattiin myöhemmin myös video. Kappaleen studioversio sai ensi-iltansa Venäjällä 23. helmikuuta 2014, vaikka Katina on ilmoittanut katkaisevansa kaiken yhteyden Volkovaan kiristyksen ja painostuksen vuoksi. Katinan päätöksen vuoksi t.A.T.u.:n konsertit peruttiin.

  • ”Ja sošla s uma” (Я сошла с ума, 2000)
  • ”Nas ne dogonjat” (Нас не догонят, 2001)
  • ”30 minut” (30 минут, 2001)
  • ”Prostyje dviženija” (Простые движения, 2002)
  • All the Things She Said” (2002)
  • Not Gonna Get Us” (2003)
  • Ne ver, ne boisja” (Не верь, не бойся, 2003)
  • ”30 Minutes” (2003, promojulkaisu)
  • ”How Soon Is Now?” (2003)
  • ”Ljudi-invalidy” (Люди-инвалиды, 2005)
  • All About Us” (2005)
  • ”Friend or Foe” (2005)
  • ”Gomenasai” (2006)
  • ”Loves Me Not” (2006, promojulkaisu)
  • ”Belyi plaštšik” (Белый плащик, 2007)
  • ”220” (2008)
  • ”You and I” (2008)
  • ”Snegopady” (2009)
  • ”Snowfalls” (2009, englanninkielinen versio singlestä ”Snegopady”)
  • "Ljubov v každom mgnovenii" (2014)

Kaikista muista singleistä paitsi kappaleesta ”You and I” on tehty myös musiikkivideo.

  • Screaming for More (2003)
  • Anatomy of Tatu (dokumentti, 2004)
  • The Best (2006)
  • Truth: Live in St. Petersburg (live, 2006)
  1. Riga 2003 Scoreboard History. Eurovision.tv. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
  2. McCormick, Joseph: Watch: t.A.T.u. singer apologise for saying she ‘condemns’ gays… kind of Current Affairs. 23.9.2014. Pink News. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
  3. T.A.T.u. Calls It Quits Following Release of Remix Album News. 4.4.2011. Billboard. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
  4. tATu News. Lena Katina. Arkistoitu 17.10.2008. Viitattu 2011. (englanniksi)
  5. Muistatko vielä Tatu-yhtyeen pussailevat kaunottaret? Tältä he näyttävät nyt! iltalehti.fi. Viitattu 15.11.2016.
  6. McCormick, Neil: Tatu bad to be true Entertainment. 14.6.2003. The Age (Australia). Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]