Lockheed F-80 Shooting Star
| F-80/P-80A Shooting Star | |
|---|---|
 |
|
| Tyyppi | yksipaikkainen hävittäjä |
| Valmistaja | Lockheed |
| Miehistö | yksi lentäjä |
| Ensilento | 8. tammikuuta 1944 |
| Mitat | |
| Pituus | 10,49 m m |
| Korkeus | 3,43 m m |
| Siipipinta-ala | 22,07 m² m² |
| Lentomatka | 1 754 km (F-80C) km |
| Tyhjäpaino | 3 819 kg kg |
| Voimanlähde | |
| Koneisto | Allison J33-A-35 Turbojet |
| Aseistus | |
| Aseistus |
|
Lockheed F-80 Shooting Star oli ensimmäinen yhdysvaltalainen merkittäviä määriä valmistettu suihkuhävittäjä. F-80 oli ensimmäinen taistelussa käytetty yhdysvaltalainen suihkuhävittäjä, minkä lisäksi konetyyppi rikkoi kehityshistoriansa aikana useita nopeusennätyksiä.[1] Konetyyppi oli kaikkein ensimmäisin yli 1 000 km/t vaakalennossa ylittänyt lentokone, jonka suorituksen myös kansainvälinen ilmailuliitto (FAI) hyväksyi. Ennätyksen teki A. Boyd 19. kesäkuuta 1947. Uusi nopeusennätys oli tuolloin 1 003,7 km/h.[2]
Mallitunnus muuttui P-80:sta (pursuit) F-80:een (fighter) USAF:in toimesta vuonna 1948.[3][4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koneen suunnittelu alkoi vuonna 1943 brittiläisen de Havillandin Halford H.1B -suihkumoottorin ympärille.[5] Moottori vaihdettiin General Electricin tai Allisonin valmistamaan kopioon. Konemallista tuli tavanomainen; kokometallinen, alatasoinen ja nokkapyörätelineellä varustettu. Koneen suunnitteluryhmää johti Clarence "Kelly" Johnson.
XP-80:ksi nimetty prototyyppi teki ensilentonsa 8. tammikuuta 1944. Sen moottorina oli de Havilland Vampire-hävittäjän prototyypistä otettu Halford H1 (myöhemmin 'Goblin') suihkumoottori. Lockheedin pääkoelentäjä Milo Burcham kuoli 20. lokakuuta 1944 lentäessään koneen toisella prototyypillä. Myös lentäjä-ässä Richard Bong kuoli koelentämänsä P-80:n maahansyöksyssä. Shooting Star tuli palveluskäyttöön vuoden 1945 alkupuolella ja 45 toimitettiin USAF:ille ennen sodan loppua.
Neljä P-80-konetta lähetettiin Eurooppaan esiteltäväksi, mutta yhden tuhouduttua esittelylennolla Englannissa moottorin sytyttyä palamaan, konetyyppi asetettiin lentokieltoon ja toinen maailmansota päättyi, ennen kuin konetta käytettiin taistelulennoilla. Sodan loputtua 5 000 koneen tilaus supistui 2 000 kappaleeseen. P-80A, P-80B ja P-80C malleja valmistettiin ennen tuotannon loppumista 1950 1 715 konetta, joista 798 oli P-80C mallia. Vuonna 1948 "P"-merkinnät (Pursuit) muutettiin "F"-alkuisiksi (Fighter, hävittäjä).
Lockheed otti tavoitteekseen brittiläisen Gloster Meteorin 991 km/h nopeudellaan asettaman vaakalennon ilmannopeusennätyksen rikkomisen. Ennätystä lähdettiin hakemaan riisutulla P-80R -ennätyskoneella, jonka aseistus oli korvattu lisäpolttoaineella, ja jonka ulkoista muotoilua oli virtaviivaistettu muun muassa imuaukkojen ja muiden ilmanvastusta tuottaneiden paikkojen osalta. Koneessa oli myös varustettu viritetyllä Allison J33-A-21 -suihkumoottorilla, joka kykeni tuottamaan 22,59 kilonewtonin työntövoiman vesi-alkoholiruiskutusjärjestelmän avulla.[1]
Huomattavista muutostöistä huolimatta P-80R:n ensimmäinen ennätysyritys floppasi koneen jäädessä huomattavasti asetetusta tavoitenopeudesta. Toinen yritys tuotti kuitenkin tulosta. P-80R rikkoi samalla sekä Meteorin aiemmin asettaman kansainvälisen ilmailuliiton (FAI) kriteerit täyttävän nopeusennätyksen että 1 000 km/h rajapyykin saavutettuaan 1 004 km/h huippunopeuden vaakalennossa.[1][2]
F-80 oli suunniteltu ensisijaisesti korkealla toimivaksi torjuntahävittäjäksi, mutta Korean sodassa F-86 Sabret korvasivat ne siinä tehtävässä. F-80C:tä käytettiin sen jälkeen hävittäjä-pommittajana, pääasiassa matalahyökkäyksiin raketein, pommein ja napalmilla. 8. marraskuuta 1950 lt. Russell J. Brown ampui alas F-80C-koneellaan MiG-15-koneen ensimmäisessä suihkukoneiden välillä käydyssä ilmataistelussa.[6]
T-33
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lockheed valmisti koneesta myös pidemmällä rungolla varustettua kaksipaikkaista T-33A "T-bird" harjoituskonetta, joka säilyi tuotannossa vuoteen 1959 ja jota valmistettiin lisenssillä myös Japanissa ja Kanadassa. T-33 valmistettiin lähes 7 000 kappaletta ja sitä käytettiin 20 eri maassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- MMM 1955; Mitä-Missä-Milloin - Kansalaisen Vuosikirja 1955: s. 202–203.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Lockheed P-80 / F-80 Shooting Star militaryfactory.com. Viitattu 27.12.2018. (englanniksi)
- ↑ a b MMM 1955: s. 203.
- ↑ Lockheed P-80 / F-80 Shooting Star Military Factory. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Lockheed F-80C Shooting Star National Museum of the US Air Force. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Lockheed P-80 Shooting Star aviation-history.com. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ https://www.aviation-history.com/lockheed/p80.html
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lockheed F-80 Shooting Star Wikimedia Commonsissa
- https://www.nationalmuseum.af.mil/factsheets/factsheet.asp?id=2292
- https://www.saunalahti.fi/~halle/planes/usa/f-80.htm (Arkistoitu – Internet Archive) (suomeksi)