Se murhaa joka osaa

Se murhaa joka osaa (The Simple Art of Murder) on kovaksikeitettyjen salapoliisiromaanien kirjoittajan Raymond Chandlerin essee, alun perin lehtiartikkeli, joka on ilmestynyt myös novellikokoelmissa The Simple Art of Murder ja Pearls are a Nuissance (suom. Helmistä on vain harmia). Artikkeli ilmestyi ensiksi joulukuussa 1944 The Atlantic Monthlyssa. Sitten se ilmestyi 15. huhtikuuta 1950 Saturday Review of Literaturessa. Hiukan muokattuna se liitettiin johdannoksi kokoelmaan The Simple Art of Murder (Houghton Mifflin Co., 1950), joka koostuu Chandlerin tuotannon varhaisvaiheen novelleista ennen esikoiromaania Syvä uni.

Esseetä pidetään kirjallisuuskritiikin merkittävänä edustajana. Chandlerin keskeinen aihe siinä on dekkarikirjallisuus (ja sen ongelmat), mutta hän käsittelee myös yleisemmin kirjallisuutta ja nyky-yhteiskuntaa.

Esseen aloitus – "Kaikenlaatuinen romaanikirjallisuus on aina pyrkinyt olemaan realistista" – sijoittaa Chandlerin siihen joukkoon, jossa ovat varhaisemmat yhdysvaltalaiset realistit, etenkin Mark Twain ja hänen kirjoittamansa James Fenimore Cooper -kritiikki "Fenimore Cooper's Literary Offenses". Chandler analysoi A. A. Milnen Punaisen talon arvoituksen paljolti samalla tavalla kuin Twain silppuaa Cooperin Hirventappajan, nimittäin paljastamalla, mitä on jätetty huomiotta, sivuutettu sekä sen epärealistisuuden. "Koska kerran tilanne on väärä," Chandler kirjoittaa, "siitä puuttuu kevyen romaanin tarvitsema tarina." Hän laajentaa kritiikkinsä koskemaan pääosaa dekkarikirjallisuutta, etenkin englantilaista, jonka hän valittaa keskittyvän "koristelluilla kaksintaistelupistooleilla eikä nuolimyrkyllä eikä tropiikin kaloilla" tehtyihin murhiin. Milnen lisäksi Chandlerin kritiikin kohteena ovat Agatha Christie, Dorothy Sayers, Arthur Conan Doyle, E. C. Bentley ja Freeman Wills Crofts. "Englantilaiset eivät ehkä aina ole maailman parhaita kirjailijoita, mutta he ovat ehdottomasti parhaita ikävystyttäviä kirjailijoita." Chandlerin "klassisen" kultakauden dekkareita käsittelevä kritiikki kohdistuu muuhunkin kuin realististen hahmojen ja juonen puutteeseen. Chandler moittii keinoja ja rakennetta ja kyvyttömyyttä päästä niistä yli. Klassinen salapoliisiromaani "ei ole oppinut mitään eikä unohtanut mitään".

Chandler säästää kiitokset Dashiell Hammettille. Vaikka Chandler ja Hammett olivat aikalaisia ja olivat kovaksikeitetyn koulukunnan perustajia, Chandler pitää Hammettia valittuna "edustamaan koko suuntaa" ja panee merkille Hammettin taiturimaisen "amerikanenglannin" käytön, hänen uskollisuutensa todellisuudelle ja sen, että hän "antoi murhan takaisin niille ihmisille jotka tekevät sen jostakin erityisestä syystä, eivät pelkästään siksi että saataisiin ruumis".

Chandler päättää esseen siirtymällä kirjallisuuden todellisuudesta varsinaiseen todellisuuteen: "gangsterit voivat vallita valtioita ja melkein vallitsevat kaupunkeja... Se ei ole erityisen miellyttävä maailma, mutta se on sinun maailmasi." Hän toteaa, että sellainen maailma edellyttää Hammettin kirjojen (ja hänen omiensa) sankaria, miestä joka menee noille "kurjille kaduille" , jolla on kunniantuntoa ja oikeudenmukaisuutta, eikä hän vedä niitä hihasta eikä suostu luopumaan niistä.

Viittauksia muissa teoksissa

Agatha Christien romaaniin Murha maalaiskylässä perustuvassa ITV:n televisioelokuvassa neiti Marple (Geraldine McEwan) lukee Chandlerin kirjaa. Elokuvan alkupuolella neiti Marple sanoo esseen englanninkieliseen nimeen viitaten: "There is never anything simple about murder".

Lähteet

• Raymond Chandler: ”Se murhaa joka osaa”, Helmistä on vain harmia, s. 189–208. Suomentanut Eero Huhtala. WSOY, 1971.

Aiheesta muualla

• Chandler, Raymond (1950), The Simple Art of Murder ISBN 0-394-75765-3
• Raymond Chadler: The Simple Art of Murder" University of Texas. Arkistoitu 11.5.2011. Viitattu 18.7.2016. (englanniksi)
• Joyce Carol Oates: The Simple Art of Murder The New York Review of Books. (englanniksi)